Hyvä mentori kuuntelee ja kannustaa

Report this content

Nordic Journal of Business -lehdessä julkaistu tutkimus tuo uutta tietoa luottamuksen rakentumisesta mentoroinnin aikana. Tutkimuksen tuloksissa painottuu mentorin kyky kuunnella ja kuulla sekä taito luoda hyväntahtoinen ja kannustava keskusteluilmapiiri. Mentorointi voi auttaa yrityksiä ja työelämään siirtyviä ekonomeja kohtaamaan, osoittaa Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksella tehty tutkimus.

Siirtyminen työelämään voi olla stressaava vaihe opiskelijalle. Mentoroinnin avulla siirtymää voidaan helpottaa, kun opiskelija pääsee mentorin kanssa pohtimaan omia vahvuuksiaan ja toiveitaan. Mentorointi voi näin edesauttaa tulevassa työssä menestymistä sekä työhyvinvointia.

Onnistunut mentorointisuhde perustuu luottamukseen

Aiemmista tutkimuksista on selvinnyt, että luottamus on keskeisessä roolissa onnistuneessa mentorointisuhteessa. Tässä tutkimuksessa havaittiin, että tunneperustainen luottamus korostuu mentoroinnissa, koska mentori toimii vapaaehtoisesti ja haluaa jakaa osaamistaan mentoroitavan tulevan työuran ja elämän parhaaksi. Aikaisemmat tutkimukset ovat keskittyneet lähinnä mentoroitavan eli aktorin näkökulmaan. Nyt julkaistussa kauppatieteiden johtamisen alan tutkimuksessa selvitettiin, miten onnistunut mentorointisuhde rakentuu mentorin näkökulmasta.

Mentorointisuhteen alkuvaiheessa mentorin ammatillinen osaaminen, aitous, rehellisyys sekä läsnäolo mentorointitilanteessa ovat tärkeitä luottamuksen rakentamisessa.

– Mentorin myötätuntoinen ja kannustava asenne sekä avoin keskusteluilmapiiri johtavat parhaimmillaan luottamukselliseen ja vuorovaikutteiseen mentorointisuhteeseen. Tällöin rakentavan keskustelun kautta opiskelija uskaltaa avautua unelmistaan ja tunnistaa omia vahvuuksiaan, joiden suuntaan rakentaa omaa työpolkuaan. Mentorointiprosessin aikana myös mentorin oma rohkeus uramuutoksiin tuli mahdolliseksi, kertoo tutkija Sari-Johanna Karhapää.

Oppiminen on vastavuoroista mentorointisuhteessa

Tutkimustulokset osoittavat oppimisen mentorointisuhteessa olevan vastavuoroista. Mentoroinnin aikana mentori jakaa omaa osaamistaan, kokemuksiaan sekä verkostojaan aktorille. Myös mentori oppii aktorilta. Mentorointikeskustelujen kautta mentorille avautuu nuorten näkemyksiä työelämästä sekä nuorten arvomaailmasta.

– Tutkimustulosten mukaan nykynuorten arvomaailma näyttäisi olevan vähemmän kova kuin aikaisempien sukupolvien, Sari-Johanna Karhapää toteaa.

Mentoroinnin kautta alueen yritykset ja työelämään siirtyvät ekonomit kohtaavat

Tutkimuksessa kävi ilmi, kuinka mentorointi voi tuoda näkyväksi alueella toimivia yrityksiä sekä työelämään siirtymässä olevia ekonomeja.

Elinkeinoelämän piirissä valitellaan usein osaavien työntekijöiden löytämisen vaikeutta. Opiskelijat puolestaan eivät välttämättä usko löytävänsä opiskelupaikkakunnaltaan oman alan työpaikkoja. Mentoroinnin avulla voidaan auttaa alueen yrityksiä ja työelämään siirtyviä ekonomeja kohtaamaan, Sari-Johanna Karhapää sanoo.

Mentorointia tutkittiin haastattelemalla kymmentä mentoria kauppatieteiden alan opiskelijoiden mentorointiohjelmassa, joka toteutettiin kauppatieteiden laitoksella yhteistyössä Suomen Ekonomien kanssa vuosina 2015–2020.


Lisätietoja:
Yliopistonlehtori, akkreditoinnin johtaja Sari-Johanna Karhapää, kauppatieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto sari-johanna.karhapaa(at) uef.fi, puh. 050 442 2548

Tutkimusartikkeli:
Karhapää, Sari-Johanna & Ikonen, Mirjami (2023). Trust during the Mentoring Process from the Mentor’s Perspective. Nordic Journal of Business, 72(4), 237
255.

Tilaa