Ikäihmisten omat näkemykset jäävät usein paitsioon digitaitojen opetuksessa

Report this content

Digitaalisilla taidoilla on suuri rooli ikäihmisten osallistumisessa nykyajan yhteiskunnassa, mutta ikäihmiset tarvitsevat usein tukea digitaitojen oppimiseen ja niiden ylläpitämiseen. Ikäihmisten omat näkemykset opetuksesta olisi myös tärkeää huomioida paremmin, ja niitä voitaisiin hyödyntää nykyistä laajemmin esimerkiksi liiketoiminnan kehittämisessä.

Digitaitojen oppiminen on monimuotoinen prosessi, johon vaikuttavat niin ikäihmisten omat tarpeet ja motiivit kuin yhteiskunnalliset, institutionaaliset ja oppimistilanteiden käytänteisiin liittyvät tekijät. Tämä selvisi kansainvälisissä tutkimuksissa, joissa tarkasteltiin ikäihmisten digitaitojen oppimista Suomessa, Saksassa, Itävallassa, Italiassa ja Japanissa.

– Ikäihmisten digitaalisten taitojen oppimista on tarpeellista tarkastella laaja-alaisesti, jotta tukitoimenpiteitä voidaan suunnitella ja toteuttaa huomioiden sekä sosiokulttuurinen konteksti, ympäristöt, opiskelupaikat että opetuksen käytänteet, kertoo professori Eija Kärnä.

Oppimiseen liittyvät tekijät samankaltaisia muuallakin Euroopassa

Ikäihmisten digitaitojen oppimiseen liittyvät tekijät olivat samansuuntaisia kaikissa tutkimukseen osallistuneissa maissa. Silti on hyvä huomioida kulttuuriset kontekstit, kun ikäihmisille suunnitellaan ja toteutetaan kestävästi digitaitojen tukimuotoja. Oppimiselle tarvitaan erityisesti pitkäaikaisia, matalan kynnyksen mahdollisuuksia, joiden toteuttamisessa huomioidaan ikäihmisten oma elinpiiri.

– Digitaitojen opetuksen tilanteissa opettajien tulisi yhdistää ikäihmisten tarpeet, arvot ja toiveet opetuksen sisältöön ja pedagogiikkaan, tiivistää projektitutkija Lotta Aavikko.

Ikäihmisten näkemysten selvittäminen digitaalisten taitojen opettamisesta on tärkeää, sillä näkemykset vaikuttavat heidän haluunsa osallistua digitaitojen opetuksen tilanteisiin. Ikäihmisten näkemysten selvittäminen auttaa myös opetuksen järjestämistä heille sopivalla tavalla. Näkemyksiä kannattaisi myös hyödyntää nykyistä laajemmin esimerkiksi digitaalisissa innovaatioissa.

– Useat ikäihmiset hyödyntävät digiteknologiaa jokapäiväisessä elämässään. Kaikkien kansalaisten, mukaan lukien ikäihmisten, näkemyksiä voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä enemmän liiketoiminnan kehittämisessä, kuvaa tutkijatohtori Kaisa Pihlainen.

Tutkimukset toteutettiin osana ACCESS – Supporting digital literacy and appropriation of ICT by older people -projektia, jota rahoitti Suomen Akatemia, German Federal Ministry of Education and Research, the Italian Ministry of Research ja the Austrian Federal Ministry of Education osana Horizon 2020 JPI MYBL -ohjelmaa.

Artikkelit:

Kärnä, Eija, Lotta Aavikko, Rebekka Rohner, Vera Gallistl, Kaisa Pihlainen, Claudia Müller, Anja Ehlers, Roberta Bevilacqua, Stefano Strano, Elvira Maranesi, Katerina Cerna, Lisa Hengl, Franz Kolland, Franz Waldenberger, Gerd Naegele, Sieun Park, Moritz Hess, Verena Reuter, Susanne Frewer-Graumann, and Kristiina Korjonen-Kuusipuro. 2022. "A Multilevel Model of Older Adults’ Appropriation of ICT and Acquisition of Digital Literacy" International Journal of Environmental Research and Public Health 19, no. 23: 15714. https://doi.org/10.3390/ijerph192315714 

Pihlainen Kaisa, Ehlers Anja, Rohner Rebekka, Cerna Katerina, Kärnä Eija, Hess Moritz, Hengl Lisa, Aavikko Lotta, Frewer-Graumann Susanne, Gallistl Vera, Müller Claudia. 2022. Older adults’ reasons to participate in digital skills learning: An interdisciplinary, multiple case study from Austria, Finland, and Germany. Studies in the Education of Adults. DOI: 10.1080/02660830.2022.2133268

Lisätietoja:
Professori Eija Kärnä, eija.karna(at)uef.fi, 050 566 2404

Tilaa