Itä-Suomen yliopisto pienoisyritykseksi alakoulun Yrityskylään Kuopioon

Report this content

Yrityskylä on peruskoulun kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisille suunnattu oppimiskokonaisuus työelämästä, taloudesta ja yhteiskunnasta. Maailman parhaana koulutusinnovaationa palkittu Yrityskylä toimii valtakunnallisesti 11 paikkakunnalla, ja se tavoittaa noin 90 000 oppilasta vuodessa. Konsepti perustuu suomalaiseen opetussuunnitelmaan. Yrityskylä on osa Talous ja nuoret TATia.

Itä-Suomen alueen koululaisille Yrityskylän toimintaa on järjestetty vuodesta 2011 lähtien Kuopiossa. Tänä aikana kymmenet tuhannet itäsuomalaiset peruskoululaiset ovat päässeet kehittämään omaa talous-, työelämä-, ja yhteiskuntaosaamistaan. Nyt Kuopion Yrityskylään ollaan rakentamassa ”Pienois-UEFia”, jonka avulla oppilaat pääsevät tutustumaan yliopistollisiin ammatteihin ja monialaiseen korkeakouluun. Samalla oppilaat omaksuvat tulevaisuudessa tarvittavia tietoja ja taitoja ja saavat pohjaa tulevalle opintopolulleen.

– Yrityskylän “UEF-mökkiin” on tarkoitus tulla mielenkiintoinen katsaus yliopiston eri koulutusohjelmista sekä toiminnoista. Tarkoituksena on auttaa lapsia ja nuoria ymmärtämään yliopisto muunakin kuin oppilaitoksena sekä herättää heidät pohtimaan erilaisia urapolkuja, kertoo yliopistotutkija Anssi Salonen soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osastosta.

Pienois-UEFissa lapset ja nuoret pääsevät asiantuntijarooleissaan vaikuttamaan esimerkiksi tutkijoina, jolloin he pääsevät tekemään itse tutkimusta pienoisyhteiskunnassa. Oppilailla on myös mahdollisuus hakea rehtoriksi tai koulutuspäälliköksi.

Salosen mukaan yhteistyö Yrityskylän kanssa on luonnollinen jatkumo jo olemassa olevalle yrittäjyyskasvatusosaamiselle Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksessa.

– Toki meillä on tutkimusta ja opetusta arjen ja työelämän taitoihin liittyen muutenkin useassa eri tiedekunnassa. Yrityskylässä lapset ja nuoret pääsevät ennakkoluulottomasti ja turvallisesti harjaannuttamaan juuri näitä taitoja.

Yhteistyö auttaa myös havainnollistamaan, hyödyntämään ja kehittämään uusia ja erilaisia yrittäjyyskasvatuksen ja oppilaitos-yritysyhteistyön muotoja sekä toimintatapoja opettajankoulutuksessa.

– Korostamme yhteistyössä erityisesti lasten, nuorten ja opettajaopiskelijoiden sisäisen yrittäjyyden kehittämistä. Tavoitteena on kasvattaa oppija vastuuseen itsestään ja valinnoistaan ja rohkaista uusiin tilanteisiin sietäen mahdollisia epäonnistumisia. Ja toki tarkoituksena on myös kehittää valmiuksia vaikuttaa ja osallistua yhteiskuntaan sen aktiivisena jäsenenä.

Yrityskylä Alakoulun oppimisympäristö on koululaisten oma yhteiskunta, pienoiskaupunki, jossa oppilas työskentelee omassa ammatissaan saaden palkkaa tekemästään työstä. Lisäksi oppilas toimii kuluttajana ja kansalaisena osana suomalaista yhteiskuntaa. Oppimiskokonaisuus huipentuu Yrityskylä-päivään pienoisyhteiskunnassa, jossa on monipuolisesti eri alojen yrityksiä ja toimijoita. Oppilaat työskentelevät päivän ajan jonkin yrityksen työntekijänä ja tekevät ammatin työtehtäviä. Työtehtävät on tuotettu yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa, ja ne vastaavat oikeita työtehtäviä. Päivän aikana oppilaat pääsevät myös äänestämään, hankkimaan pankkikortin ja asioimaan muissa yrityksissä.

Itä-Suomella on merkittävä rooli uusien Yrityskylä-innovaatioiden testialustana. Muun muassa Yrityskylä Yläkoulun oppimiskokonaisuus on kehitetty Itä-Suomen Yrityskylässä.

Pienois-UEF aloittaa toimintansa Kuopion Yrityskylässä syksyllä 2021.

Yrityskylä toimii Suomessa yhdeksällä alueella (Espoo, Helsinki-Vantaa, Kaakkois-Suomi, Keski-Suomi, Itä- Suomi, Pirkanmaa, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Varsinais-Suomi) ja tavoittaa tällä hetkellä 80 prosenttia kuudesluokkalaisista ja 65 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista.

Lisätietoja:
Yliopistotutkija Anssi Salonen, anssi.salonen(at)uef.fi, p. 050 465 5634

Tilaa