Itä-Suomen yliopiston hiilijalanjälki pieneni erityisesti kiinteistöjen ja matkustuksen osalta

Report this content

Itä-Suomen yliopiston hiilijalanjälki on pienentynyt, ilmenee tuoreesta laskelmasta. Yliopiston kokonaishiilijalanjälki oli viime vuonna 86 prosenttia vuoden 2019 päästöistä.

– Päästöt odotetusti nousivat koronavuosien jälkeen, mutta pysyivät kuitenkin alle vuoden 2019 lähtötason, kertoo kestävän kehityksen asiantuntija Maiju Eskelinen.

Eniten ovat pienentyneet kiinteistöjen ja matkustuksen päästöt. Myös ravintolapalveluiden päästöt ovat pienentyneet vähentyneen kampusruokailun myötä. Hankintojen päästöt ovat pysyneet koko tarkastelujaksolla melko samoina. Laboratorioiden päästöt ovat puolestaan nousseet. Inflaatio saattaa kuitenkin nostaa hankintojen ja laboratorioiden laskennallisia päästöjä.

Kiinteistöjen kohdalla laskua selittää etenkin kaukolämmön siirtyminen entistä enemmän uusiutuviin energialähteisiin. Joensuun kampuksella siirryttiin vuonna 2022 käyttämään jo täysin uusiutuvaa lämpöä.

Matkustuksen päästöt olivat viime vuonna 63 prosenttia vuoden 2019 tasosta. –  Vuoden 2022 alusta alkaen voitiin jo matkustaa aika lailla normaaliin tapaan, joten toivottavasti pienempi hiilijalanjälki osoittaa merkkejä matkustuksen tehostumisesta. Ehkä koronavuosilta on opittu, että jokaiseen tapaamiseen ei tarvitse matkustaa paikan päälle. Todelliset vaikutukset ja trendit näkyvät kuitenkin vasta useamman vuoden seurannan jälkeen, Eskelinen toteaa.

Lue koko yhteenveto (pdf):

Hiilineutraali UEF 2025 – Yhteenveto hiilijalanjäljestä 2019–2022

Lisätietoja:

Kestävän kehityksen asiantuntija Maiju Eskelinen, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/maiju.eskelinen/

Lisää tietoa Itä-Suomen yliopiston kestävyyden ja vastuullisuuden toimista: uef.fi/kestavayliopisto

Tilaa