Itä-Suomen yliopiston tutkimusvararehtoriksi Jussi Pihlajamäki – koulutusvararehtori valitaan kesäkuussa

Report this content

Itä-Suomen yliopiston hallitus on valinnut tutkimuksesta vastaavaksi vararehtoriksi terveystieteiden tiedekunnan dekaanin, LT Jussi Pihlajamäen.

Hallitus teki päätöksensä hakijoiden kokonaisarvioinnin ja vertailun perusteella 29.5.2024 pidetyssä kokouksessa. Hallitus piti erityisen tärkeänä tutkimusvararehtoriksi valittavan näkemyksiä yliopiston ja erityisesti sen tutkimustoiminnan kehittämisestä ja uudistamisesta alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti.

Lisäksi valinnassa painotettiin Pihlajamäen kykyä hahmottaa yliopiston tutkimustoimintaa kokonaisuutena, hänen korkeakoulu- ja tiedepoliittista kokemustaan ja monipuolisia sidosryhmä- ja yhteistyöverkostojaan.

Jussi Pihlajamäki, s. 1969, on toiminut terveystieteiden tiedekunnan dekaanina vuodesta 2018 alkaen. Hän on työskennellyt kliinisen ravitsemustieteen professorina 2010–2017 ja tähän liittyen Kuopion yliopistollisen sairaalan kliinisen ravitsemuksen yksikön ylilääkärinä.

Pihlajamäen keskeisiä tutkimuskohteita ovat rasvamaksan ja tyypin 2 diabeteksen taustatekijät, ja erityisesti näiden sairauksien ehkäiseminen ja hoito terveellisillä elintavoilla.

Pihlajamäki on työskennellyt tutkijana Suomessa ja USA:ssa sekä tutkimustyön johtajana useissa kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimushankkeissa. Hän on myös koordinoidut monitieteellisiä terveyden edistämiseen liittyviä hankkeita yhdessä useiden sidosryhmien kanssa. Hän on toiminut professorijäsenenä Itä-Suomen yliopiston hallituksessa 2014–2017.

Pihlajamäki on koulutukseltaan lääketieteen tohtori ja sisätautien erikoislääkäri. Lääketieteen opinnot hän suoritti Helsingin ja Kuopion yliopistoissa sekä vaihto-opiskelijana Saksassa.

- Lähden innolla luomaan tutkijoillemme parempia edellytyksiä nousta alansa korkeimmalle huipulle. Monialaisen osaamisen pohjalta voimme olla edelläkävijöinä luomassa täysin uusia ratkaisuja kansallisiin ja globaaleihin haasteisiin. Näen tärkeänä voimavarana yhteistyön tiivistymisen yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja kansainvälisten kumppaniemme kanssa, Pihlajamäki sanoo.

Koulutusvararehtorin valinta kesäkuussa

Koulutusvararehtori valitaan kolmesta kärkiehdokkaasta, jotka ovat luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunnan varadekaani, tietojenkäsittelytieteen professori, FT Markku Hauta-Kasari, filosofisen tiedekunnan varadekaani, kasvatustieteen professori, KT Laura Hirsto ja logopedian professori, PsT Marja Laasonen.

Yliopiston hallitus haastattelee jatkoon edenneet kärkiehdokkaat 12.6. ja valinta tehdään 13.6.2024.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen, 050 337 8712

Terveystieteiden tiedekunnan dekaani Jussi Pihlajamäki, 050 344 0187. Tutkimusvararehtori 1.1.2025 alkaen.

Tilaa