Itä-Suomen yliopiston työelämätohtorijärjestelmässä haussa 20 tehtävää

Report this content

Itä-Suomen yliopiston työelämätohtorijärjestelmän uusi hakukierros on käynnistynyt ja jatkuu 31. elokuuta saakka. Haettavana on yhteensä 20 väitöskirjaa tekevän nuoremman tutkijan paikkaa kaikilta yliopiston aloilta ja kaikissa tohtoriohjelmissa.

– Työelämätohtorijärjestelmän tavoitteena on, että Itä-Suomen yliopistosta valmistuvien tohtoreiden osaaminen tulisi nykyistä laajemmin hyödynnettäväksi elinkeinoelämässä ja muualla yhteiskunnassa. Haluamme tällä rahoitusmuodolla edistää meiltä valmistuvien tohtoreiden työllistymistä myös yliopistojen ulkopuolelle, akateeminen rehtori Tapio Määttä kertoo.

Järjestelmässä nuoremmat tutkijat tekevät väitöskirjatyötään kokoaikaisesti siten, että työsuhde jakautuu puoliksi yliopiston ja puoliksi toisen työnantajan kesken. Toinen työnantaja voi olla esimerkiksi yritys, järjestö, tutkimuslaitos, kunta tai muu julkisen sektorin toimija. Yliopisto ja toinen työnantaja rahoittavat tasaosuuksilla palkattavan nuoremman tutkijan työsuhteen.

– Itä-Suomen yliopisto otti ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna käyttöön työelämätohtorijärjestelmän yliopistotasoisesti kaikissa tohtoriohjelmissaan vuonna 2020. Olemme arvioineet ensimmäisessä haussa valittujen kokemuksia ja ne ovat olleet erittäin myönteisiä, Määttä sanoo.

Työelämätohtorijärjestelmään hakevan henkilön tulee täyttää sen tohtoriohjelman kelpoisuusvaatimukset ja valintaperusteet, jossa hän suunnittelee tekevänsä väitöskirjaa. Hakijan tulee olla ensimmäistä tohtorintutkintoaan suunnitteleva tai jo Itä-Suomen yliopistossa kirjoilla oleva väitöskirjatutkija. Hakijalta edellytetään lisäksi jo hakuvaiheessa toisen työnantajan sitoumusta rinnakkaiseen työsuhteeseen.

Työelämätohtorijärjestelmän haussa nuoremman tutkijan tehtävät täytetään vähintään vuodeksi ja enintään neljäksi vuodeksi 2023 alusta alkaen tai sopimuksen mukaan viimeistään 1.6.2023 alkaen. Työskentely tapahtuu Suomessa.

Työelämätohtorijärjestelmän nuoremman tutkijan tehtävän hakuprosessiin, edellytyksiin ja palkkaukseen voit tutustua tarkemmin Saima-rekrytointijärjestelmässä.

Lisätietoa Itä-Suomen yliopiston tohtorikoulusta ja sen tohtoriohjelmista löydät verkkosivuiltamme.

Lisätietoja:

Akateeminen rehtori Tapio Määttä, Itä-Suomen yliopisto, tapio.maatta@uef.fi, 050 575 1589

Tilaa