Kansainvälisessä yhteistyöhankkeessa tehdään uudenlaista radiota

Report this content

Yhdeksän eurooppalaisen radion, taiteilijakollektiivin ja tiedeyliopiston yhteistyöhanke tavoittelee radikaalisti uudenlaisen radion luomista. Visuaalisuuden hallitessa mediamarkkinoita ovat etenkin taiteelliset radiotuotannot uudenlaisten haasteiden edessä, sillä teknologinen muutos ja yleisön saavuttaminen vaativat uutta lähestymistapaa. B-Air Rajattoman Taiteen Radio elvyttää EU-rahoitteisessa, kolmivuotisessa yhteistyöhankkeessa ääniperustaista luovuutta ja viestintää. Hanke tarjoaa samalla kansainvälisen yhteistyöalustan kokeelliseen radiotuotantoon. Uusien yleisöjen tarpeita kartoitetaan pienten lasten, vanhusten ja haavoittuvassa asemassa olevien ryhmistä.

Verkostossa on mukana sekä kansallisia radioita että taiteilijoiden nettiradioita ja hoitolaitoksia lastensairaaloista vanhainkoteihin. Näin taiteilijat, asiantuntijat, tutkijat ja mediatyöntekijät saavat yhteyden haluttuihin kohderyhmiin. Hankkeen suomalainen osapuoli on yhteistyössä Yleisradion kanssa toimiva Itä-Suomen yliopiston humanistinen osasto: professori Heikki Uimonen ja professori, tutkimusjohtaja Helmi Järviluoma-Mäkelä tuovat kuuluville äänimuistojen kerrontaa ja äänten muistelemista Eurooppalaisten äänien ilta -ohjelmia rakentaen. Laajaa Luova Eurooppa -hanketta koordinoi RTV Slovenija Sloveniasta.

Hankeen tavoitteena on myös luoda prototyyppejä uusista malleista ja tuotantostandardeista kohderyhmät huomioiden sekä kehittää välineitä vaikutusten arvioimiseksi.

Lisätietoja:

Professori Heikki Uimonen, heikki.uimonen(at)uef.fi, p. 050 400 6442

Professori, tutkimusjohtaja Helmi Järviluoma-Mäkelä, helmi.jarviluoma(at)uef.fi, p. 050 442 2520

Tilaa