Kestävyysmurroksen tohtorikoulutus käynnistyy Suomessa

Report this content

Itä-Suomen yliopisto johtaa kestävyysmurroksen tutkimukseen keskittyvää ainutlaatuista tohtorikoulutuspilottia, jossa koulutetaan Suomeen 40 tohtoria lähivuosien aikana. Mukana pilotissa on 10 yliopistoa yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) kanssa. Tohtorikoulutus käynnistyy syksyn 2024 aikana.

Pilotin tutkimus kohdentuu yhteiskunnan eri osa-alueilla tapahtuviin murroksiin, kun etsitään ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luonnon monimuotoisuuden köyhtymiseen sekä luonnonvarojen kestävään käyttöön ja hallintaan. Tutkimuskohteina ovat esimerkiksi kansalaisten elämäntavat, planetaarinen hyvinvointi ja terveys, tuotanto ja kulutus, hallinta ja oikeus sekä kulttuurinen muutos.

– Tutkimuksemme on ratkaisukeskeistä. Yhteiskunnassamme tarvitaan tosiasioihin perustuvia ja eettisesti virittyneitä ratkaisuja, jotka lisäävät kansalaisten luottamusta hyvään tulevaisuuteen, kertoo tohtorikoulutuspilottia johtava Arto O. Salonen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on yhteistyössä Suomen Akatemian kanssa myöntänyt kestävyysmurroksen tohtorikoulutuspilottiin 10,2 miljoonaa euroa. Tohtorikoulutuspilottiin valittavat jatko-opiskelijat palkataan suoraan pilotissa mukana oleviin yliopistoihin.

Tohtorintutkinto antaa valmiudet toimia itsenäisenä tutkijana tai vaativassa asiantuntijatyössä akateemisella tai muulla työelämäsektorilla. Pilotin tavoitteena on, että väitöskirja voidaan saattaa esitarkastukseen kolmessa vuodessa tohtoriopintojen aloittamisesta.

Lisätietoja kestävyysmurroksen tohtorikoulutuspilotista antaa pilotin akateeminen johtaja professori Arto O. Salonen sekä pilottiin osallistuvien yliopistojen vastuuprofessorit, jotka löytyvät alla olevasta taulukosta. Taulukon esitystapa on suuntaa-antava. Tosiasiallisesti tutkimusteemat kietoutuvat toisiinsa, sillä kestävyysmurros on luonteeltaan tieteidenvälinen ilmiö.

Arto O. Salonen, Itä-Suomen yliopisto, arto.salonen@uef.fi, p. 050 359 0613

Tutkimusteema Yliopisto, yksikkö ja yhteyshenkilö
Tulevaisuuden ajattelutavat, sivistys ja osaaminen
  • Koulutuksen tutkimuslaitos (JYU), Hannu L.T. Heikkinen
  • Kasvatustieteellinen tiedekunta (UL), Ilkka Ratinen
  • Kestävyystieteen osasto (LUT), Lassi Linnanen ja Jarkko Levänen
Kestävä työ- ja elinkeinoelämä
  • Kauppakorkeakoulu (Aalto), Minna Halme ja Tiina Ritvala
  • Tuotantotalous (TAU), Leena Aarikka-Stenroos,
  • Kauppatieteen yksikkö (TAU), Johanna Kujala
Johtaminen ja hallinto kestävyysmurroksessa
  • Kauppatieteen laitos (UEF), Hanna Lehtimäki
  • Johtamisen yksikkö (VU), Harri Jalonen
Ihmisen paikka luonnossa, yhteiskunnallinen mielikuvitus ja kulttuurinen murros
  • Tulevaisuuden tutkimuskeskus (UTU), Katriina Siivonen ja Petri Tapio,
  • Maantieteen ja geologian laitos (UTU), Nora Fagerholm
  • Humanistinen tiedekunta, kulttuurien osasto (HU), Reetta Toivanen
  • Taiteiden tiedekunta (UL), Maria Huhmarniemi
Ympäristöpolitiikka ja luonnonvarahallinta sekä lainsäädäntö ja ohjaustoimet kestävyysmurroksessa
  • Historia- ja maantieteiden laitos (UEF), Irmeli Mustalahti
  • Oikeustieteiden laitos (UEF), Niko Soininen ja Seita Vesa
Luonnon ekosysteemit, planetaarinen terveys ja hyvinvointi
  • Lääketieteellinen tiedekunta (OU), Jouni Jaakkola ja Timo Hugg
  • JYU Wisdom (JYU), Janne Kotiaho ja Mikko Mönkkönen
  • Biodiversiteettiyksikkö (UTU), Ilari Sääksjärvi
  • Bio- ja ympäristötieteellinen tiedekunta (HU), Christopher Raymond
  • Vesi- ja ympäristötekniikka (Aalto), Marko Keskinen
Kansalaisyhteiskunta, elämäntavat ja demokratiakehitys
  • Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos (JYU), Tiina Kontinen
  • Yhteiskuntatieteiden laitos (UEF), Arto O. Salonen

Aalto = Aalto yliopisto
HU = Helsingin yliopisto
JYU = Jyväskylän yliopisto
LUT = LUT yliopisto
OU = Oulun yliopisto
TAU = Tampereen yliopisto
UEF = Itä-Suomen yliopisto
UL = Lapin yliopisto
UTU = Turun yliopisto
VU = Vaasan yliopisto

Tilaa