Koronapandemian opetukset yleistäviä ja ennalta-arvattavia – pandemiakokemusten tarkastelun pitäisi olla kriittisempää

Report this content

Koronapandemia oli monella tapaa ainutlaatuinen ajanjakso, joka samanaikaisesti ei kuitenkaan ole vielä ohitse. Sen vaikutukset elävät muistoissamme, keuhkoissamme, peloissamme ja toiveissamme. Mahdollisia tulevia pandemioita silmällä pitäen on tärkeää perata kriittisesti koronasta käytyä yhteiskunnallista keskustelua ja kartoittaa siitä puuttuvia näkökulmia, kollektiivisen muistin varjoja.

Tutkijatohtori Tuomo Alhojärvi on tutkinut tuoreessa artikkelissaan keskustelua, jota on käyty pandemian opetuksista. Koronapandemiaa on usein lähestytty sekä sen akuuteissa vaiheissa että niiden jälkeen nimenomaan oppimisen ja opettamisen diskurssien kautta. Näissä keskusteluissa korostetaan erityisesti pandemian opettamia henkilökohtaisia oivalluksia, teknisiä saavutuksia ja poliittisia ohjelmia.

Paitsi että nämä opetukset ovat kovin yleisiä, ovat ne usein Alhojärven mukaan myös latteita: pandemian julkilausuttuun mullistavuuteen nähden saadut opit vaikuttavat ennalta-arvattavilta ja ennalta tiedetyn toistolta.

Alhojärvi ei kuitenkaan ole tutkimuksessaan kiinnostunut saatujen oppien paikkansapitävyydestä vaan siitä, millaista ajanjaksoa ne kuvaavat.

– Yhteistä ja jaettua ajanjaksoa tulisi ajatella erillään erilaisesta ja erityisestä. ”Sama” pandemia koettiin ja koetaan yhä kuitenkin loputtoman moninaisin tavoin. Yleistysten sijaan on etsittävä sellaisia näkökulmia, jotka pandemian yhtäläisiin opetuksiin keskittyvä diskurssi peittää alleen.

Avoimena uusille tulkinnoille ja haasteille

Alhojärvi sanoo, että on ymmärrettävää ja välttämätöntä, että kokemuksia pandemiasta yleistetään ja niistä vedetään suuria johtopäätöksiä. Samalla näiden osittaisuus ja vaillinaisuus tulisi kuitenkin tunnistaa. Erilaiset ihmiset ja ihmisryhmät eivät kokeneet yksiselitteisesti samaa pandemiaa.

– Mikään jaettu tila tai aika ei ole täysin yhteistä eivätkä ne anna kaikille yhtenäistä kokemusta. Kriittisen tutkimuksen tehtävä on tarkentaa kaikkia yleistyksistä uupuvia näkökulmia ja niiden ylläpitämiä vallan muotoja.

Yhteiskunta- ja kulttuurintutkimukselle varsin yleiset ja latteilta tuntuvat ilmiöt tarjoavat menetelmällisen haasteen. Miten tutkia jotakin sellaista, joka on joka puolella?

– Asioiden yksinkertaisuus ei ole ainoa tai lopullinen totuus niistä. Tämä haastaa myös tutkimusta itsessään paitsi tarkastelemaan kriittisesti omia ennakko-oletuksia niin myös säilyttämään avoimuuden uusille tulkinnoille ja haasteille.

Artikkelin tiedot:
Alhojärvi, Tuomo. "What Does the Pandemic Teach Us About X? Scenes of Banal Pedagogy." Diacritics, vol. 51 no. 2, 2023, p. 8-33. Project MUSE, https://dx.doi.org/10.1353/dia.2023.a930869

Lisätietoja: Tutkijatohtori Tuomo Alhojärvi, tuomo.alhojarvi@uef.fi

Tilaa