Kuopiossa vietetään suomalaisen hoitotieteen 40-vuotisjuhlaa 20.9.

Vuosi 2019 on suomalaisen hoitotieteen akateemisen koulutuksen ja tutkimuksen 40. juhlavuosi. 40-vuotisjuhlaa vietetään 20. syyskuuta Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella. Ohjelmassa on monipuolinen katsaus alan alkuvaiheisiin ja nykyisyyteen sekä tulevaisuuteen.

Silloisen Kuopion korkeakoulun lääketieteen osasto käynnisti terveydenhuollon kandidaatin koulutusohjelman terveydenhuollon hallinnon suuntautumisvaihtoehdolla 5.9.1979. Sittemmin hoitotieteen alan koulutus ja tutkimus on laajentunut Suomessa viiteen yliopistoon. Nykyisin alalta valmistuu terveystieteiden maistereita. Huomattavan vähäisillä resursseilla käynnistyneestä koulutusohjelmasta on tullut yksi suomalaisen korkeakoulupolitiikan menestystarinoista.

Hoitotieteestä on valmistunut Kuopiosta vuoden 2018 loppuun mennessä yli 1500 maisteria ja noin 150 tohtoria ja 50 lisensiaattia. Nykyisin terveystieteiden tiedekunnassa toimiva hoitotieteen laitos on monipuolinen ja kansainvälinen yhteisö. Itä-Suomen yliopisto tarjoaa monipuolista koulutusta ja tutkimusta hoitotieteen lisäksi useilla terveystieteiden aloilla.

Suomalaisen hoitotieteen 40-vuotisjuhlaa vietetään 20.9. klo 10-15 Itä-Suomen yliopiston Snellmania-rakennuksen auditoriossa SN100, Yliopistonranta 1 E, Kuopio. 

Juhlapuhujiin kuuluu hoitotieteen koulutuksen Suomeen suunnitellut emeritaprofessori Sirkka Sinkkonen, joka kertoo terveydenhuoltoalan akateemisen koulutuksen suunnittelun vaiheista ja yhteiskunnallisista kytkennöistä.

Juhlassa julkistetaan FT, tietokirjailija Kaija Vuorion kirjoittama hoitotieteen historia, jossa tarkastellaan alan kehitystä ja vaiherikasta etenemistä osana akateemista yhteisöä 1970-luvulta tähän päivään.

Professori Bernadette Melnyk Ohion State yliopistosta Yhdysvalloista puhuu näyttöön perustuvasta toiminnasta terveydenhuollossa ja sen merkityksestä hoidon laadun ja potilasturvallisuuden takaamisessa. Professori Melnyk johtaa dekaanin työnsä ohella myös merkittävää näyttöön perustuvan toiminnan keskusta Yhdysvalloissa ja toimii alan kansainvälisen tiedelehden päätoimittajana.

Tulevaisuuden tutkija, professori Markku Wilenius Turun yliopistosta suuntaa päivää tulevaisuuteen teemalla ”Miten hoidamme tulevaisuutta?”.   

Ohjelmassa on myös paneelikeskustelu, johon on koottu joukko korkeatasoisia asiantuntijoita Itä-Suomen yliopistossa vaikuttaneista ja vaikuttavista toimijoista. Mukana ovat emeritaprofessorit Pirkko Meriläinen ja Maija Hentinen, kansanedustaja Paula Risikko, emeritusprofessori Matti Uusitupa, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen, toimialajohtaja, professori Merja Miettinen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä sekä neuvotteleva virkamies, terveydenhuoltoneuvos Marjukka Vallimies-Patomäki sosiaali- ja terveysministeriöstä. Keskustelun juontaa hoitotieteen opiskelija Janette Kiikeri.

Tilaisuuteen on koottu näyttely alan vaiheista Itä-Suomen yliopistossa. Musiikkiesityksistä vastaavat UEF Kuopion ylioppilaskuoro ja Aava-kvartetti.

Tilaisuuteen on vapaa pääsy ja median edustajat ovat tervetulleita seuraamaan esityksiä ja haastattelemaan asiantuntijoita.

Tutustu ohjelmaan:  http://www.uef.fi/fi/web/hoitotiede/40v

Lisätietoja:

Professori Katri Vehviläinen-Julkunen, katri.vehvilainenjulkunen (a) uef.fi, p. 050 338 1957

Apulaisprofessori Tarja Kvist, tarja.kvist (a) uef.fi, p. 0403552623

Yrityksestä

Itä-Suomen yliopisto on Suomen monialaisin tiedeyliopisto. Korkeatasoinen ja tieteidenvälinen tutkimuksemme ja koulutuksemme vastaavat maailmanlaajuisiin haasteisiin ja rakentavat kestävää tulevaisuutta. Tutkimuksemme on useilla aloilla maailman kärkeä. Tarjoamme opetusta lähes sadassa pääaineessa ja koulutamme tulevaisuuden osaajia muuttuvan työelämän tarpeisiin. Yliopistoomme kuuluu neljä tiedekuntaa: filosofinen tiedekunta, luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta, terveystieteiden tiedekunta sekä yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta. Kampuksemme sijaitsevat Joensuussa ja Kuopiossa Yliopistossa on noin 15 500 opiskelijaa ja se työllistää noin 2 700 henkilöä.

Yhteyshenkilöt

  • Itä-Suomen yliopisto / Viestintä
    http://www.uef.fi
  • Joensuun kampus
    Yliopistokatu 2, PL 111, 80101 Joensuu
  • Kuopion kampus
    Yliopistonranta 1, PL 1627, 70211 Kuopio

Tilaa