Kutsu medialle: 40 vuotta pohjoismaista aivoverenkiertohäiriöiden tutkimusta 21.8.–23.8.2023

Report this content

Itä-Suomen yliopisto, KYS ja Nordic Stroke Society järjestävät 21.–23. elokuuta Kuopiossa XXII Nordic Society Congress 2023 -tapahtuman, jossa kuullaan uusinta tutkimustietoa aivoverenkiertohäiriöiden (AVH) ehkäisystä, akuuttihoidosta ja kuntoutuksesta. Aiheina ovat muun muassa perus- ja kliinisen tutkimuksen lähentäminen, uusien riskitekijöiden arviointi, aivovaltimotukoksen mekaaninen poisto, aivoverenvuotojen kehittyvä hoito sekä kuntoutuksen uudet teknologia-avusteiset menetelmät. Kokouksessa on puhujina alan kansainvälisiä ja kotimaisia kärkiasiantuntijoita. Osallistujia on yli 300.

Tiedotusvälineiden edustajat ovat tervetulleita seuraamaan kokouksen esityksiä Kuopion kaupunginteatterissa, osoite Niiralankatu 2, 70600 Kuopio. Avajaistilaisuus on 21. elokuuta klo 13. Tilaisuuden avaa Nordic Stroke Societyn puheenjohtaja, dosentti Jukka Putaala. Sitä ennen klo 12 järjestetään mediatilaisuus teatterin kokoushuoneessa (opastus), jossa ovat Putaalan lisäksi paikalla kongressin esiintyjät Bo Norving, Ellisiv Mathiesen ja Mikko Airavaara. Järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, professori Pekka Jäkälä juontaa mediatilaisuuden.

Mediatilaisuuteen pyydetään ilmoittautumaan ennalta. Ilmoittautumiset viimeistään 18.8. kokoussihteeri Jukka Jolkkoselle, jukka. jolkkonen(a)uef.fi.

Uudet strategiat – tie parempaan aivoverenkiertohäiröiden ehkäisyyn ja hoitoon kaikille Euroopassa

Professori Bo Norrving Lundin yliopistosta esittelee käynnissä olevaa kunnianhimoista Euroopan laajuista AVH-toimintasuunnitelmaa (SAP-E), joka kohdistuu primaariehkäisyyn ja aivoiskemian jälkeiseen elämään ja muihin potilaiden palveluihin. Tavoitteet on asetettu vuodelle 2030 läheisessä yhteydessä WHO:hon, EU:hun, maailman AVH-järjestöön WSO:hon ja useisiin muihin vastaaviin aloitteisiin. Kansalliset tiedeseurat sekä kansalliset AVH-järjestöt ovat avaintoimijoita. Tähän mennessä yli 90 kansallista koordinaattoria on nimitetty, 49 maata Euroopan alueelta on mukana ohjelmassa ja niistä on juuri julkaistu vertailutietoja. SAP-E on suurin Euroopassa koskaan toteutettu AVH-projekti, ja sillä on potentiaalia merkittävästi estää sairastumisia ja parantaa potilaiden palveluita.

Herätys – wake-up stroke on hoidettavissa

Aivoiskemia eli aivokudoksen hapenpuute aiheutuu useimmin aivovaltimon tukkeutumisesta. Nopea hoito hyytymiä liuottavilla lääkkeillä tai hyytymän mekaaninen poisto parantavat huomattavasti potilaan ennustetta, kun se toteutetaan riittävän aikaisin aivovaltimotukoksen jälkeen. Yhdellä viidestä potilaasta aivovaltimotukos tapahtuu kuitenkin unen aikana ja heitä on pidetty kelpaamattomina suonitukoksen avaamiseen oireiden tuntemattoman alkamisen vuoksi. Norjan UiT-yliopiston professori Ellisiv Mathiesenin viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että tällaisesta hoidosta on hyötyä itsenäisen toimintakyvyn palauttamisessa myös ”heräämishalvauspotilailla”. Tämä on tärkeä askel aivoiskemian hoidossa haasteelliselle ja suurelle potilasryhmälle.

Uutta näyttöä aivojen korjautumisen ja kuntoutumisen tehostamisesta

Iskeemisen aivovaltimotapahtuman jälkeen aivojen omat korjausmekanismit aktivoituvat. Niiden tehostaminen lääkehoidolla on ollut tutkijoiden tavoitteena jo pitkään. Professori Mikko Airavaaralla Helsingin yliopistosta on nyt uutta näyttöä siitä, että hermokasvutekijä MANF edistää koe-eläinten toiminnallista palautumista. Se lisää muun muassa  hermosolujen uudismuodostusta, vaikkei vaikuta itse iskeemiseen vaurioon. MANF-hoidon hyödyllinen vaikutus viittaa siihen, että sen kaltaisia ​​hoitoja voitaisiin käyttää aivokudoksen korjaamiseen aivoiskemian ja monien muiden aivoja rappeuttavien sairauksien hoidossa.

Pohjoismaista AVH-tutkimusta 40 vuotta

Nordic Stroke Society on Pohjoismaat ja Baltian kahdeksan maata kattava yhdistys, jonka jäseninä on aivoverenkierron häiriöiden tutkimuksen ja hoidon ammattilaisia. Nordic Stroke Society on yksi alan vanhimmista yhdistyksistä, sillä se perustettiin jo vuonna 1982. Baltian maat tulivat mukaan vuonna 2005. Yhdistys edistää jäsentensä verkostoitumista ja osallistumista kansainvälisiin yhteistyöhankkeisiin sekä tekee alueen tutkimusta näkyvämmäksi.

Keskeinen osa yhdistyksen toimintaa on eri jäsenmaiden kahden vuoden välein isännöimä moniammatillinen kongressi, joka esittelee aivoverenkierron häiriöiden uusimpia tutkimustuloksia ja hoitokäytäntöjä. Kongresseja on järjestetty vuodesta 1982 alkaen ja se on järjestetty Suomessa aiemmin neljästi. Nyt järjestettävä Nordic Stroke Society -kongressi on järjestyksessään 22. ja juhlistaa yhdistyksen 40-vuotista taivalta. Samalla juhlistetaan vuonna 1999 alkanutta Kuopio Stroke Symposium -perinnettä. Alan kansainvälinen tapahtuma järjestetään Kuopiossa nyt jo yhdeksättä kertaa.

Lisätietoja:

Jukka Putaala, dosentti, Nordic Stroke Societyn puheenjohtaja
jukka.putaala(a)hus.fi, p. +358-40-6897703

Pekka Jäkälä, professori, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja
Kuopion yliopistollinen sairaala
pekka.jakala(a)kuh.fi, p. +358-44-7179324

Jukka Jolkkonen
Dosentti, kokoussihteeri

jukka.jolkkonen(a)uef.fi,p. +358-40-3552519

Tapahtuman internetsivut ovat osoitteessa https://www.nscongress2023.com/

Tilaa