Lääkäreillä ja apteekkihenkilökunnalla vaihtelevat näkemykset nenän suolavesihuuhteluista

Report this content

Itä-Suomen yliopiston ja KYSin tekemän kyselyn mukaan lääkäreillä ja apteekkihenkilöstöllä on vaihtelevia mielipiteitä nenän suolavesihuuhtelun käyttöaiheista, hyödyllisyydestä ja riskeistä. Tulokset julkaistiin Scandinavian Journal of Primary Health Care -lehdessä.

Niin suomalaiset, eurooppalaiset kuin kansainvälisetkin hoitosuositukset neuvovat nenän suolavesihuuhtelua käytettäväksi allergisen nuhan ja kroonisen rinosinuiitin eli pitkittyneen nenän sivuontelotulehduksen hoidossa. Muissa käyttöaiheissa tehosta on toistaiseksi niukasti tutkimusnäyttöä.

Tutkimukseen osallistui 110 itäsuomalaista lääkäriä sekä 485 apteekkihenkilökunnan jäsentä. Vastaajat olivat terveyskeskus-, työterveys- tai yksityislääkäreitä, farmaseutteja, proviisoreja sekä apteekkareita.

Sekä lääkäreillä että apteekkihenkilökunnalla oli puutteelliset tiedot suolavesihuuhtelun mahdollisista haittavaikutuksista. Lääkärit olivat kuitenkin pidättyväisempiä suosittelemaan nenän suolavesihuuhtelua ja heistä suurempi osa eli 75 prosenttia tunnisti sen mahdolliset riskit, kuten nenän tukkoisuuden, kivun ja kuivuuden. Apteekkihenkilökunnasta vain 59 prosenttia oli niistä tietoisia.

Vastaajista suurin osa eli 98 prosenttia suositteli nenän suolavesihuuhtelua potilailleen oireenmukaisena hoitona tai sairauden, kuten akuutin, kroonisen tai allergisen nuhan hoitona. 72 prosenttia suositteli sitä myös hengitysteiden infektioiden ehkäisyyn ja 58 prosenttia nenän limakalvon hoitoon.

– Kaiken kaikkiaan suolavesihuuhtelu näyttää olevan lääkäreiden ja apteekkihenkilökunnan usein suosittelema hoito. Koska käytännöt ovat vaihtelevia ja hoito voi olla tehotonta tai jopa haitallista, aiheesta tarvitaan selvästi koulutusta sekä yhtenäisiä kansallisia suosituksia, toteaa tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, lääketieteen kandidaatti Jesse Tapiala.

Uusimpien hoitosuositusten mukaan nenän suolavesihuuhtelu näyttäisi olevan turvallista myös koronapandemian aikana. Nenäkannut tulee kuitenkin puhdistaa erityisen huolellisesti.  

Alkuperäinen julkaisu:

Jesse Tapiala, Antti Hyvärinen, Sanna Toppila-Salmi, Eero Suihko & Elina Penttilä (2021). Nasal saline irrigation: prescribing habits and attitudes of physicians and pharmacists. Scandinavian Journal of Primary Health Care, DOI: https://doi.org/10.1080/02813432.2021.1880123  

Lisätietoja:

LK Jesse Tapiala, KYS ja Itä-Suomen yliopisto, korva-, nenä- ja kurkkutaudit, jesseta (a) uef.fi

Tilaa