Lääketieteen koulutus syntyi lääkäritarpeeseen ja kasvoi kansainväliseksi huippututkimukseksi

Report this content

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen koulutuksen ja tutkimuksen 50-vuotisjuhla toi esiin vahvat perinteet ja tulevaisuuden suunnan.

Itä-Suomen yliopiston lääketieteen koulutuksen ja tutkimuksen 50-vuotista taivalta juhlittiin Kuopion kampuksella keskiviikkona 15. helmikuuta. Juhla kokosi Snellmanian suureen juhlasaliin noin kaksisataa kutsuvierasta sekä entistä ja nykyistä lääketieteen laitoksen tutkijaa, opettajaa ja opiskelijaa.

Lääketieteen opetus käynnistyi Kuopion korkeakoulussa vuonna 1972, mutta laki korkeakoulun perustamisesta oli hyväksytty eduskunnassa jo 1966. Ajankohtaiset puheenaiheet vaikuttavat kestävän korkeakoulun juurilta nykyhetkeen saakka: Itä-Suomen yliopiston lääketieteen laitoksen johtaja Veli-Matti Kosma muistutti, että lääketieteen koulutus perustettiin Kuopioon vastaamaan aikansa lääkärivajeeseen – ja sama teema puhuttaa edelleen. Lisäksi ensimmäinen kansanterveyslaki säädettiin Kuopion korkeakoulun syntyaikoina – ja nyt puhuttavat soteuudistus ja hyvinvointialueet.

– Kuopion korkeakoulu perustettiin vastaamaan silloista lääkärikoulutustarvetta, ja nyt Itä-Suomen yliopisto on kasvanut yhdeksi maamme suurimmista ja monialaisimmista tiedeyliopistoista. Itä-Suomen yliopisto on lääketieteen ja muiden terveys- ja hyvinvointialojen suurin yliopistollinen kouluttaja Suomessa. Kuopiosta on valmistunut vuosien saatossa yli 4500 lääkäriä, 2700 erikoislääkäriä ja yli 800 lääketieteen tohtoria. Saamme meiltä valmistuneilta lääkäreiltä vuodesta toiseen maan parhaita arvioita lääkärikoulutuksen antamista työelämävalmiuksista, kertoi Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen.

Vuosikymmenten saatossa Kuopiossa on otettu lääketieteen tutkimuksessa harppauksia kansainvälisen kärkeen muun muassa neurotieteiden, biotieteiden ja kansanterveyden tutkimuksessa sekä biologisten ja geenilääkkeiden kehittämisessä. Mönkkönen muistutti lisäksi lääketieteen koulutuksen ja tutkimuksen vaikuttavuudesta, joka heijastuu paitsi terveydenhuollon kehitykseen ja hoitokäytänteisiin, myös useisiin tutkimuksesta kumpuaviin kasvuyrityksiä, jotka ovat tehneet Kuopion Savilahden alueesta yhden Itä-Suomen kasvumoottoreista.

Kuopion lääketieteen opiskelijoiden järjestö KuoLO vietti 50-vuotisjuhlaansa jo viime vuonna, ja ainejärjestön vuosijuhlaan osallistui peräti 1200 juhlijaa Kuopio-hallissa. KuoLOn puheenjohtajan Katri Kokkosen mukaan lääketieteen opiskelijoiden määrän kehitystä kuvastaa hyvin se, että 1970-luvulla alan opiskelijoita oli Kuopiossa noin 150, kun nyt yksin Kokkosen vuosikurssilla koulutetaan yli 150 lääkäriä.

Lisätietoja

Veli-Matti Kosma, lääketieteen laitoksen johtaja, Itä-Suomen yliopisto, veli-matti.kosma@uef.fi, p. 050 067 5780

Tilaa