Lapsen tukeen liittyvä päätöksenteko näyttäytyy mutkikkaana ja ristiriitaisena
Lasten ja nuorten koulupolkuun liittyy paljon erilaisia asiakirjoja erityisesti silloin, kun oppija tarvitsee oppimisen turvaamiseksi tukea. Yhtenä osana tätä asiakirjojen kokonaisuutta ovat hallintolain mukaisen hallintopäätökset oppijan tuesta, joita tehdään sekä varhaiskasvatuksessa että esi- ja perusopetuksessa. Päätösten tekoon näyttää kuitenkin liittyvän paljon ristiriitaisuuksia, joiden kanssa alan ammattilaiset joutuvat tasapainoilemaan. Tämä selvisi juuri julkaistussa Itä-Suomen yliopiston ja norjalaisen Queen Maud University Collegen yhteisessä tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin, miten lasten tukeen liittyvästä päätöksenteosta lausuttiin julkisilla lausuntokierroksilla Suomessa ja Norjassa.
Ristiriitaisuudet tulisi huomioida koulujärjestelmää kehittäessä
Sekä Suomessa että Norjassa erityisopetusjärjestelmiä uudistettiin varhaiskasvatuksen osalta lähes samanaikaisesti, mutta tukea koskevan päätöksenteon näkökulmista eri suuntiin. Norjassa päätöksentekoprosessia ja kirjaamista haluttiin keventää, kun taas samaan aikaan Suomessa lapsen tukea koskevista hallintopäätöksistä tehtiin lainsäädännöllä velvoittavia.
Tuoreen tutkimuksen tuloksena lapsen tukeen liittyvä päätöksenteko näyttäytyy mutkikkaana. Tutkijat tunnistivat lausunnoista kolme paradoksia, joiden kanssa ammattilaiset näyttävät työssään tasapainoilevan:
- Hallintopäätös turvaa lapsen oikeuden tukeen, mutta päätöksenteon ja kirjaamisen viemä aika ja lisääntyvä byrokratia vaarantaa tuen toteutumisen lapsen arjessa.
- Hallintopäätöksen tekijän tulee pystyä tarkastelemaan lapsen tilannetta riittävän pitkän välimatkan päästä objektiivisesti, mutta samalla hänen täytyisi tuntea lapsi hyvin.
- Hallintopäätöksen tekeminen edellyttää ymmärrystä opetustyön arjesta ja pedagogiikasta, mutta opettajat eivät voi tehdä resurssien jakoon liittyviä päätöksiä.
Yliopistotutkija Noora Heiskasen mukaan päätöksentekoa koskevat ristiriitaisuudet tulisi huomioida koulutusjärjestelmän kehittämisessä.
– Molemmissa maissa yksityiskohtaisempi dokumentaatio nähtiin tarpeellisena ennen kaikkea lapsen oikeusturvan takia, mikä on ilman muuta tärkeä asia. Uhkana kuitenkin on, että hallintopäätöskäytäntö voi lisätä tukeen liittyvää byrokratiaa ja etäännyttää päätöksentekoa lapsen arjesta. Tämä riski pitää ottaa vakavasti ja huolehtia siitä, että päätöksenteko voidaan toteuttaa tarkoituksenmukaisesti.
On myös muistettava, ettei päätös yksinään takaa lapselle tukea arjessa. Tukea tulee toteuttaa, arvioida sen vaikuttavuutta ja tehdä tarvittaessa muutoksia tukitoimiin.
Päätösten vaikutuksista lapsen saamaan tukeen tarvitaan Heiskasen mukaan vielä lisää tutkimusta, mutta on selvää, että ilman laadukasta opetusta ja sen osaksi tuotuja vaikuttavia tukitoimia lapsen oikeus tukeen ei toteudu.
– Tämä viesti on nyt hyvin ajankohtainen, kun koulutusjärjestelmän kehittämisen suuntaviivoja mietitään.
Päätöksentekoa koskeva tutkimus jatkuu Itä-Suomen yliopistolla. Heiskasen johtamassa hankkeessa tutkitaan parhaillaan lapsen tuen hallintopäätösasiakirjoja ja syvennytään päätösten tekemiseen liittyvään työhön varhaiskasvatuksen arjessa.
Artikkelin tiedot:
Heiskanen, N. & Franck, K. (2023): The Paradox of Documentation in Early Childhood Special Education in Finland and Norway: Exploring Discursive Tensions in the Public Debate. Nordic Studies in Education, 43(2), 164–180. https://doi.org/10.23865/nse.v43.3984
Lisätietoja:
Yliopistotutkija Noora Heiskanen, noora.heiskanen(at)uef.fi, p. 050 413 0458