Maaningan, Pohjois-Savon ja Vesannon Osuuspankit lahjoittivat 128000 euroa Itä-Suomen yliopistolle

Report this content

Pohjoissavolaiset osuuspankit osallistuivat Itä-Suomen yliopiston varainkeruuseen lahjoituksella. 128 000 euron lahjoituksessa on mukana kolme Pohjois-Savossa toimivaa OP Ryhmän osuuspankkia – Maaninka, Pohjois-Savo ja Vesanto. Lahjoituksella osuuspankit haluavat tukea osaamista ja tutkimusta, luoda edellytyksiä kestävälle kasvulle ja edistää toimintaympäristönsä pitkän aikavälin menestystä.

– Haluamme osana OP Ryhmän 120-vuotisjuhlavuotta tukea laadukasta yliopistokoulutusta ja opiskelumahdollisuuksia omalla toimialueella. Nuorten koulutuksen ja työllistymisen edistäminen on meille pankeille tärkeää, ja olemme aiemminkin osallistuneet yliopiston varainhankintaan lahjoituksilla, sanoo Pohjois-Savon Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Matti Niiranen.

–  Kysyimme viime vuonna omistaja-asiakkailtamme, millaisia vastuutekoja alueemme tarvitsee, ja nuorten koulutuksen ja työllistymisen tukeminen nousi vastauksissa selkeästi suosituimmaksi teemaksi. Tämän tiimoilta vuoden 2022 osuuskuntakokouksemme päätti ohjata osan avustuksiin budjetoiduista varoista tähän yhteiseen yliopistolahjoitukseen paikallisen muun toimintamme ohella, Vesannon Osuuspankin toimitusjohtaja Katri Ollila kertoo lahjoituksen taustoista.

–  Oman toimialueemme yliopistokoulutuksen tukeminen on meille mieluinen tehtävä. Suomen menestys perustuu osaamiseen ja haluamme osaltamme olla mukana luomassa tulevaisuuden osaamista, Maaningan Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Väänänen jatkaa.

– Itä-Suomen yliopisto on erittäin kiitollinen merkittävästä tuesta yliopistomme koulutukselle ja tutkimukselle. Yhteisenä tavoitteenamme on alueemme kehittäminen ja hyvinvoinnin lisääminen. Lahjoitukset ja niihin valtion vastinrahana saatava lisäys yliopiston pääomaan kantavat yhdessä pitkälle tulevaisuuteen, rehtori Jukka Mönkkönen toteaa.

Itä-Suomen yliopistolla on kampukset Kuopiossa ja Joensuussa. Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselta valmistuu vuosittain yli 1 400 osaajaa.

Vastinrahakampanjassa jokainen euro kertautuu 2,5 euroon

Valtio pääomittaa yliopistoja vastinrahoituksella, joka jaetaan yliopistojen kesken suhteessa näiden keräämään yksityiseen pääomaan. Itä-Suomen yliopiston valtion vastinrahaan oikeuttava varainhankintakampanja Tee tietoinen valinta on käynnissä ja keräysaika kestää 30.6.2022 saakka. Kampanjan aikana jokainen kerätty euro voi tuottaa vastinrahaa yliopistolle jopa 2,5 euroa. Yliopistoa voi tukea yksityishenkilönä tai yrityksenä/yhteisönä. Lisätietoja kampanjasta ja ohjeet lahjoittamiseen löytyvät verkkosivuiltamme osoitteesta uef.fi/lahjoita.

Korkeakouluille annettavat lahjoitukset ovat osa osuuspankkien vastuullista toimintaa ja muodostavat merkittävän osan hyväntekeväisyyslahjoituksista.

Lisätietoja:

Itä-Suomen yliopisto, rehtori Jukka Mönkkönen, puh. 040 728 8057, jukka.monkkonen@uef.fi

Maaningan Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Väänänen, puh. 044 2798 404, ari.vaananen@op.fi

Pohjois-Savon Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Matti Niiranen, puh. 050 313 2902, mattikalervoniiranen@gmail.com

Vesannon Osuuspankin toimitusjohtaja Katri Ollila, puh. 040 703 8478, katri.ollila@op.fi

Kuva ladattavissa mediakäyttöön: https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/46888?encoding=UTF-8

Kuvateksti: Itä-Suomen yliopiston hallintojohtaja Tuomo Meriläinen (vasemmalta), Maaningan Osuuspankin toimitusjohtaja Ari Väänänen, Vesannon Osuuspankin toimitusjohtaja Katri Ollila, Pohjois-Savon Osuuspankin hallituksen puheenjohtaja Matti Niiranen, Pohjois-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Seppo Pääkkö ja Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen lahjoitustilaisuudessa Kuopion kampuksella 3.6.2022.

Tilaa