Marraskuussa vietettävä Ravitsemusviikko tekee ravitsemustiedettä tutummaksi

Report this content

Ravitsemustiede saa oman vuotuisen teemaviikkonsa. Ensimmäistä ravitsemusviikkoa vietetään marraskuun toisella viikolla 9.–13.11.2020. Ravitsemusviikko tekee ravitsemustiedettä tutummaksi: se avaa ajankohtaista tutkimusta, ravitsemustieteilijöiden tekemää työtä ja tuo esille luotettavan ravitsemustiedon edustajat.

Ruoka ja ravitsemus ovat kaikkia koskettavia, toisaalta arkipäiväisiä, toisaalta muoti-ilmiöiksi nousevia aiheita. Jokainen tietää näistä aiheista jotakin, mutta kokonaisuuden merkitystä on vaikeampi arvioida. Julkisuudessa ravitsemusohjeita jakavat monen alan edustajat peruskoulutuksesta riippumatta. Kun tietoa on paljon tarjolla, voi olla haasteellista erottaa, millaiseen tietoon uskaltaa luottaa ja millaiseen taas ei.

Ravitsemustiedon tulkinta vaatii ruoka- ja terveysymmärrystä

Yliopistokoulutettujen ravitsemusasiantuntijoiden tietämys ja toiminta perustuvat tutkittuun tietoon. Ravitsemustieteellisen tutkinnon voi suorittaa Helsingin tai Itä-Suomen yliopistossa: nykyiset tutkintonimikkeet ovat elintarviketieteiden maisteri (ETM), filosofian maisteri (FM) ja terveystieteiden maisteri (TtM).

Osa ravitsemustieteellisen yliopistokoulutuksen suorittaneista on suuntautunut sairauksien vaatimaan ravitsemushoitoon, ravitsemusterapiaan. Ravitsemusterapeutit ovat sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston (Valvira) laillistamia ja valvomia terveydenhuollon ammattihenkilöitä, joilla on oikeutus toimia terveydenhuollossa. Osa ravitsemustieteilijöistä on väitellyt tohtoriksi ja toimivat tutkijoina yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.

– Kaikilla yliopistokoulutetuilla ravitsemusasiantuntijoilla on ruoka- ja terveysymmärrystä, joka on välttämätön taito alati kasvavan ravitsemustiedon tulkinnassa. Tutkittuun tietoon pohjautuva koulutustausta auttaa ymmärtämään tutkimustuloksia, hahmottamaan syitä ja seurauksia sekä ilmiöiden yhteyksiä ja suuruusluokkia, sanoo toiminnanjohtaja Leena Rechardt Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry:stä.

Seuraa ravitsemusviikon viestintää somessa

Ravitsemusviikolla yliopistokoulutetut ravitsemusasiantuntijat ovat näkyvästi esillä työpaikoillaan ja sosiaalisessa mediassa. Ravitsemusviikon keskustelua voi somessa seurata aihetunnisteilla #ravitsemusviikko ja #siksiravitsemustiede. Ravitsemusviikon järjestävät Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry (Twitter: @ravitsemus) ja Suomen ravitsemustieteen yhdistys ry (Twitter: @ravitsemustiede).

Ravitsemuksen teemaviikkoja järjestetään säännöllisesti myös muissa maissa, muun muassa Australiassa, Etelä-Afrikassa ja Britanniassa. Yhdysvalloissa koko maaliskuu on ravitsemuksen Eat right-teemakuukausi.

Tutkittua tietoa ravitsemuksesta

Itä-Suomen yliopiston ravitsemustutkimus käsittää kattavasti ravitsemuksen eri osa-alueet, myös ravitsemukseen ja syömiskäyttäytymiseen liittyvät sosiaaliset ja psykologiset tekijät sekä terveellisten ja turvallisten elintarvikkeiden kehittämisen. Ravitsemuksen terveysvaikutuksia tutkitaan niin laajoissa väestöaineistoissa kuin geenitason tutkimuksissa ja kaikissa ikäryhmissä vastasyntyneistä vanhuksiin.

Lue lisää Itä-Suomen yliopiston ravitsemustutkimuksen teemoista

Lisätietoja ja vinkkejä haastateltavista ravitsemusasiantuntijoista:

Kaisa Kähkönen, hankekoordinaattori, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto, kaisa.kahkonen (a) uef.fi, p. 050 563 5425

Ravitsemusterapeuttien yhdistys ry, www.rty.fi, toiminnanjohtaja Leena Rechardt, p. 050 438 7860, leena.rechardt (a) rty.fi ja puheenjohtaja Tiina Jääskeläinen, p. 050 4150274, tiina.j.jaaskelainen (a) helsinki.fi

Suomen ravitsemustieteen yhdistys ry, www.suomenravitsemustieteenyhdistys.fi, puheenjohtaja Kirsi Laitinen, p. 029 450 2428, kirsi.laitinen (a) suomenravitsemustieteenyhdistys.fi  ja sryhallitus (a) suomenravitsemustieteenyhdistys.fi
 

Tilaa