Metsien tulevaisuuden puolesta taistelemassa

Report this content

Merkittävä EU-rahoitus myönnetty uraauurtavaan puukuolleisuustutkimukseen

MMT Samuli Junttila on saanut arvostetun Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) 1,81 miljoonan euron suuruisen aloitusapurahan. Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osastolla työskentelevä Junttila tutkii äärisääoloista kuten kuivuudesta ja kuumuudesta johtuvaa puiden kuolleisuutta.

Satelliitit ja tekoäly paljastavat puiden kuolleisuuden syyt

Vuonna 2022 Eurooppaa koetteli pahin kuivuus 500 vuoteen. Lisääntyneiden äärisääolosuhteiden vuoksi laajoista ja nopeista puukuolemista on tullut viime vuosina valtava, toistaiseksi puutteellisesti ymmärretty ekologinen ongelma. Sen vuoksi tarvitaan tarkempaa tietoa metsien selviytymisestä yhä lämpenevässä ilmastossa – niin talouden kuin luontopolitiikankin tarpeisiin.

Junttilan tutkimus pyrkii tuottamaan aiempaa merkittävästi tarkempaa tietoa siitä, miten ympäristötekijät vaikuttavat puiden kuolleisuuteen eri puulajeilla ja metsäbiomeissa. Tutkimuksessa käytetään viimeisimpiä satelliittikaukokartoitustekniikoita ja syväoppimismenetelmiä. Niiden avulla tutkitaan laajoja metsäalueita Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Kerättävä tieto on ennennäkemätöntä yksityiskohdiltaan. Menetelmällä voidaan seurata jopa yksittäisten puiden kuolleisuutta, ja tutkia niiden ominaisuuksia, kuten 3D-rakennetta ja ympäristöolosuhteita.

Uraauurtavia menetelmiä käyttävä tutkimus tuo yhteen ekofysiologian, kaukokartoituksen, metsäekologian ja entomologian asiantuntijat.

"Lähestymistapamme syventää huomattavasti ymmärrystämme puiden kuolleisuuteen vaikuttavista ympäristötekijöistä," Junttila sanoo.

"Haluamme selvittää eri puulajien kuolleisuuden raja-arvoja tutkimalla yhtä aikaa eri muuttujia, kuten puun hydrauliset ominaisuudet, tuholaishyönteiset, maaperän lämpötila ja ilmasto."

Parempaa tietoa metsänomistajille ja päättäjille

Samuli Junttilan tutkimushankkeella on kauaskantoisia vaikutuksia, sillä siinä tuotetun tiedon avulla voidaan tehdä viisaampia ja tehokkaampia toimia metsien resilienssin vahvistamiseksi. Tällainen tieto on elintärkeätä niin yksittäisille metsänomistajille, metsänhoitajille kuin päättäjillekin.

"Ilmastonmuutos tuottaa jo nyt vakavia ongelmia metsille niin Suomessa kuin muuallakin. Tutkimuksemme voi mullistaa metsänhoidon lämpenevässä maailmassa," Junttila lisää.

Lisätietoja saa ottamalla yhteyttä:

Tutkijatohtori Samuli Junttila, samuli.junttila@uef.fi, p. +358 40 715 3477

Tilaa