Monimuotoisen elintapaohjelman ja kliinisen ravintovalmisteen yhdistelmä on hyödyksi varhaisessa Alzheimerin taudissa

Report this content

Kuuden kuukauden monimuotoinen elintapaohjelma yhdistettynä kliinisen ravintovalmisteen käyttöön hidasti muisti- ja ajattelutoimintojen ja toimintakyvyn heikentymistä henkilöillä, joiden Alzheimerin tauti oli hyvin varhaisessa vaiheessa, osoittaa tuore tutkimus. Monikansallinen MIND-ADmini-tutkimus osoitti nyt ensimmäistä kertaa tämän yhdistelmän käyttökelpoisuuden varhaisessa tautivaiheessa. Tutkimus on julkaistu arvostetussa Alzheimer’s Research and Therapy -lehdessä.

Satunnaistettu kontrolloitu tutkimus toteutettiin Ruotsissa, Suomessa, Saksassa ja Ranskassa. Osallistujat olivat 60–85-vuotiaita, heillä oli hyvin varhainen eli prodromaalinen Alzheimerin tauti sekä verisuoniterveyteen ja elintapoihin liittyviä riskitekijöitä, joiden hoidossa oli parantamisen varaa tutkimuksen alkaessa. 93 osallistujaa satunnaistettiin kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä osallistui monimuotoiseen elintapainterventioon, johon sisältyi ravitsemusneuvontaa, liikuntaa, aivojumppaa, verisuoni- ja metaboliseen terveyteen liittyvien riskien hallintaa sekä sosiaalista kanssakäymistä. Toinen ryhmä osallistui vastaavasti elintapainterventioon ja käytti lisäksi päivittäin kliinistä ravintovalmistetta, Fortasyn Connectia. Kolmas ryhmä sai tavanomaista terveysneuvontaa ja hoitoa ja toimi tutkimuksessa kontrolliryhmänä.

Kyseessä oli niin sanottu proof of concept -tutkimus, jossa tarkasteltiin monimuotoisen elintapaintervention toteutettavuutta sekä osallistujien sitoutumista intervention eri osa-alueisiin ja elintapamuutoksiin. Lisäksi arvioitiin osallistujien kognitiivista suoriutumista ja toimintakykyä.

Osallistujista 91,4 % pysyi mukana tutkimuksessa koko kuuden kuukauden ajan. Elintapaintervention kaikkiin osa-alueisiin ja erityisesti aivojumppaan ja ravitsemusneuvontaan sitoutuminen oli parempaa kliinistä ravintovalmistetta käyttäneessä ryhmässä. Kontrolliryhmään verrattuna molemmat interventioryhmät onnistuivat muuttamaan ruokavaliotaan terveellisemmäksi. Lisäksi elintapa- ja ravintovalmisteryhmässä sydän- ja verisuonitautien riski väheni merkittävästi ja muisti- ja ajattelutoimintojen ja toimintakyvyn heikentyminen väheni.

Dementiariskiä voi madaltaa myös oireiden ilmaannuttua

MIND-ADmini-tutkimus perustuu uraauurtavan suomalaisen FINGER-tutkimuksen (The Finnish Geriatric Intervention Study to Prevent Cognitive Impairment and Disability) tuloksiin ja kokemuksiin. FINGER-tutkimus osoitti, että monimuotoisella elintapainterventiolla voidaan parantaa ikääntyneiden kognitiivisia toimintoja ja pienentää muistisairauksien riskiä. Aiempi LipiDiDiet-tutkimus puolestaan toi esiin Fortasyn Connectin hyödyt varhaisessa Alzheimerin taudissa. Monimuotoisen elintapaintervention ja kliinisen ravintovalmisteen yhdistelmää ei ole kuitenkaan ennen tutkittu prodomaalisessa Alzheimerin taudissa.

– Oli luontevaa yhdistää nämä kaksi hyväksi havaittua lähestymistapaa eli elintapainterventio ja kliininen ravintovalmiste, ja testata yhdistelmän käyttökelpoisuutta ja mahdollista synergiaa ihmisillä, joilla jo on Alzheimerin taudin oireita. Tuoreiden arvioiden mukaan maailmassa on 69 miljoonaa ihmistä, joilla on prodromaalinen Alzheimerin tauti, eikä heille ole olemassa tehokasta ennaltaehkäisyä tai hoitoa. Nämä uudet rohkaisevat tulokset luovat pohjaa laajemmille kliinisille tutkimuksille, joissa tarkastellaan tällaisten yhdistelmäinterventioiden hyötyjä pidemmällä aikavälillä, sanoo Itä-Suomen yliopiston ja Karoliinisen instituutin professori Miia Kivipelto.

Kivipelto johti sekä laajempaa MIND-AD- että FINGER-tutkimusta. Hän on myös dementiariskin pienentämiseen tähtäävän World-Wide FINGERS -verkoston ja FINGERS Brain Health -instituutin tieteellinen johtaja.

Toinen Alzheimer’s Research and Therapy -lehdessä äskettäin julkaistu tutkimus osoitti, että vielä intensiivisemmällä elintapainterventiollla voidaan saavuttaa kognitiivisia ja toiminnallisia hyötyjä potilailla, joilla on lievää kognitiivista heikentymistä tai Alzheimerin taudista johtuva varhainen dementia. Kalifornian yliopiston johtama kliininen tutkimus kesti 20 viikkoa ja Kivipelto oli yksi tutkimuskumppaneista.

– Nämä havainnot osaltaan kartuttavat näyttöä siitä, että maltilliset muutokset useammissa elintapatekijöissä voivat auttaa vähentämään Alzheimerin taudin riskiä tai hidastamaan taudin etenemistä. Ne viittaavat myös siihen, että suuremmat elintapamuutokset voivat tuoda lisäetuja, sanoo professori Alina Solomon Itä-Suomen yliopiston Aivotutkimusyksiköstä. Solomon toimi MIND-ADmini-tutkimuksen tieteellisenä koordinaattorina.

MIND-ADmini-tutkimus on saanut rahoitusta EU:n JPND-hankkeista MIND-AD, EURO-FINGERS ja MultiMemo, joita myös Suomen Akatemia rahoittaa.

Lisätietoja:

Professori Miia Kivipelto, miia.kivipelto@ki.se, p. +46 73 9940922

Professori Alina Solomon, alina.solomon@uef.fi, p. +358 40 355 2015

Tutkimusartikkelit (Open Access):

Thunborg, C., Wang, R., Rosenberg, A. et al. Integrating a multimodal lifestyle intervention with medical food in prodromal Alzheimer’s disease: the MIND-ADmini randomized controlled trial. Alz Res Therapy 16, 118 (2024). https://doi.org/10.1186/s13195-024-01468-x

Ornish, D., Madison, C., Kivipelto, M. et al. Effects of intensive lifestyle changes on the progression of mild cognitive impairment or early dementia due to Alzheimer’s disease: a randomized, controlled clinical trial. Alz Res Therapy 16, 122 (2024). https://doi.org/10.1186/s13195-024-01482-z

Tilaa