Nuorten musliminaisten polku suomalaiseen työelämään on kivinen - silti sitä kohti tavoitellaan sinnikkäästi

Report this content

Nuoret musliminaiset haluavat päästä työn kautta kiinni suomalaisuuteen, mutta se vaatii heiltä paljon ponnistelua. Työelämään pääsy näyttäytyy heille keinona kuulua joukkoon Suomessa. He haluaisivat ottaa enemmän vastuuta oman elämänsä ja urapolkujensa suunnittelusta, mutta tietoa on vaikea löytää.

Tämä käy ilmi ALL-YOUTH -tutkimushankkeen tutkijoiden Nina Tokolan (Itä-Suomen yliopisto), Tiina Rättilän (Tampereen yliopisto), Päivi Honkatukian (Tampereen yliopisto), Irmeli Mustalahden (Itä-Suomen yliopisto) sekä kanssatutkija Fath E. Mubeenin tuoreesta artikkelista Nuorisotutkimus-lehdessä.

Esteinä ovat rakenteelliset syrjinnän prosessit, työmarkkinoiden rakenteet, maahanmuuttajiin kohdistuvat ennakkoluulot ja arkipäivän rasismi. Musliminaisille tunne kuulumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan vaatii kamppailua ja sinnikästä ponnistelua. Esimerkiksi kielitaidon merkitys nousee suureksi.

Musliminaiset haluavat tulla nähdyksi huiveiltaan. Huivi kerää katseita, nostattaa tunteita eikä sen käyttöön liittyviä monimutkaisia kysymyksiä ymmärretä.

Haastateltujen puheesta käy myös ilmi, kuinka voimakkaasti osalliseksi suomalaisuudesta pääseminen on kytköksissä työelämään kiinnittymiseen. Ristiriitaista on, että perheet kannustavat nuoria musliminaisia opiskelemaan, mutta yhteiskunta painostaa heitä alikouluttautumaan ja hakeutumaan esimerkiksi matalapalkkaisille hoiva-aloille.

Artikkelissa nuorten musliminaisten kokemuksia kuulumisesta selvitettiin osallistavan kanssatutkijuuden keinoin. Käytännössä kanssatutkija, nuori musliminainen itsekin, haastatteli vertaisiaan ja oli mukana aineiston analysoinnissa. Tällä tavoin päästiin sellaisen tiedon äärelle, jota tavanomaisella tutkija-tutkittava-asetelmalla ei olisi saavutettu.

– Naiset ilmaisivat pelkojaan ja riittämättömyyden kokemuksiaan päähuivia käyttävinä muslimeina Suomessa ilman, että heidän täytyi ajatella tulevansa kategorisoiduiksi alistettuina, takapajuisina tai radikalisoituneina, avaa yksi kanssatutkijoista kokemustaan haastattelujen tekemisestä.

Tutkijat ja kanssatutkijat haastattelivat yhteensä kuutta nuorta musliminaista artikkelia varten vuoden 2018 kesän ja syksyn aikana.

ALL-YOUTH -tutkimushanke on monitieteinen hanke, joka tutkii nuorten yhteiskunnallisen osallistumisen kykyjä ja esteitä sekä nuorten käsityksiä kestävästä kehityksestä, kasvusta ja hyvinvoinnista. Hankkeen toteuttavat vuosina 2018–2023 Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto. Hanketta rahoittaa Suomen akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto.

Tokola, Nina, Rättilä, Tiina, Honkatukia, Päivi, Mubeen, Fath E. & Mustalahti, Irmeli (2019) ”Haluan tulla nähdyksi huiviltani” – Nuorten musliminaisten kokemuksia kuulumisesta työelämässä. Nuorisotutkimus 37(2): 21-35.

Lisätietoja:
Tutkijatohtori Nina Tokola, puh. 050 303 1909, nina.tokola(at)uef.fi

Tilaa