Opiskelijoita haetaan yhteisölliseen asumiseen ikäihmisten kanssa Kuopiossa

Report this content

Itä-Suomen yliopisto etsii yhdessä 10 eurooppalaisen yliopiston muodostaman yliopistoallianssin, YUFEn (Young Universities for the future of Europe), kanssa opiskelijoita mukaan ainutlaatuiseen yhteisöllisen asumisen kokeiluun Kuopiossa. Opiskelijoille tarjotaan asunto Niiralan kulman uudessa asuintalossa Petosen kaupunginosassa syyslukukaudella 2021 alennettuun hintaan sekä Kuopion liikenteen bussikortti asumisen ajalle.

– Samalla opiskelijat saavat hienon kokemuksen uudenlaisesta sosiaalisen asumisen tavasta sekä mahdollisuuden auttaa ikäihmisiä, kertoo kansainvälisten asioiden johtaja Riikka Pellinen.

Yhteisöllisiin tehtäviin puolestaan kuuluu yhden tilaisuuden järjestäminen vanhuksille 2–4 kertaa kuussa sekä asukkaiden auttaminen päivittäisissä asioissa, kuten kaupassakäynnissä. Lisäksi tehtävänä on toimia ikäihmisten ystävänä ja neuvonantajana ongelmatilanteissa. Tehtäviin arvioidaan kuluvan korkeintaan 20 tuntia kuukaudessa.

Kokeilu on osa YUFE-yliopistoallianssin YUFE in our cities -toimintaa, jota koordinoi Itä-Suomen yliopisto. Toiminta pyrkii lisäämään yliopistojen ja yliopistokaupunkien välistä yhteistyötä.

Lisätietoja:

Kansainvälisten asioiden johtaja Riikka Pellinen, riikka.pellinen(at)uef.fi
https://yufe.eu/

Tilaa