Oppimisen tuen sääntelyssä on kehitettävää – yhdenvertainen koulujärjestelmä ei toteudu kaikille lapsille
Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, ettei nykyinen lainsäädäntö nosta oppimisen tuen tavoitteeksi turvata YK:n lapsen oikeuksien sopimuksessa ja vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksessa vahvistetut oikeudet kehitykseen ja osallisuuteen yhdenvertaisesti. Sääntely ohjaa arvioimaan oppimisen tuella luotavia hyviä oppimisedellytyksiä järjestelmän eikä lapsen lähtökohdista käsin.
– Tällöin käytännön toiminnassa ei välttämättä tunnisteta tilanteita, joissa tukea tarvitseva lapsi joutuu tosiasiassa muihin lapsiin verrattuna epäsuotuisampaan asemaan, väitöskirjatutkija Kreeta Pölönen toteaa.
Pölönen tutki väitöskirjaansa liittyvässä tutkimuksessa, vastaako nykyinen esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen sääntely sopimusvelvoitteita, jotka edellä mainituissa sopimuksissa on asetettu koulutuksen yhdenvertaisuudelle.
Lainsäädännön painopistettä tulisi siirtää yleisiin velvoitteisiin
Oppimisen tukijärjestelmän rakentuu esi- ja perusopetuksessa perusopetuslain ja oppilas- ja opiskelijahuoltolain tukisääntelyn pohjalle. Ytimen muodostaa opetuksessa annettava pedagoginen tuki, jota kutsutaan kolmiportaiseksi tueksi. Lasten oppimisedellytyksiä pyritään tosiasiassa parantamaan lainsäädännössä myös monilla muilla, pääosin yksittäiseen lapseen, kohdistuvilla toimilla ja järjestelyillä. Oppimisen tuen sääntelyä kehystää yhdenvertaisuuslain kohtuullisia mukautuksia, positiivista erityiskohtelua ja yhdenvertaisuuden yleistä edistämisvelvollisuutta koskeva sääntely, joka opetuksen järjestäjän on toiminnassaan myös huomioitava.
Sopimuksissa ja niiden tulkintaa ohjaavissa lapsen oikeuksien komitean ja vammaisten henkilöiden oikeuksien komitean antamissa yleiskommenteissa velvoitetaan edistämään yhdenvertaisuutta peruskoulutuksessa yksilö-, ryhmä- ja järjestelmätason toimenpitein. Nykyinen oppimisen tuen sääntely keskittyy yksittäisen lapsen tukemiseen. Tämän seurauksena oppimisen ja koulunkäynnin vaikeuksien nähdään helposti johtuvan lapsesta eikä järjestelmästä, joka saattaa luoda joillekin lapsille esteitä osallistua yhdenvertaisesti esi- ja perusopetukseen.
– Lainsäädännön painopistettä tulisi siirtää yleisiin velvoitteisiin, jotka edellyttävät huomioimaan lasten erilaiset edellytykset oppia muun muassa opetusmenetelmien ja -välineiden tai oppimateriaalien valinnassa ja muutoinkin käytännön opetustyön järjestämisessä.
Oikeus inklusiiviseen koulutukseen ei toteudu
Lainsäädännöllä on tutkimuksen mukaan luotu tukea tarvitseville lapsille monelta osin erilainen koulu kuin sille enemmistölle, joka ei kohtaa esteitä koulupolulla. Tukisääntelyn yksilökeskeisyys on johtanut opetusratkaisuihin, jotka erottelevat tukea tarvitsevaa lasta muista. Yksilökeskeisyys korostaa lapsen erityisyyttä, joka oikeuttaa erilaista kohtelua.
Pölösen mukaan vammaisten henkilöiden oikeuksien sopimuksessa turvattu oikeus inklusiiviseen kolutukseen ei toteudu lainsäädännössä, vaikka Suomi on siihen sitoutunut.
– Ollakseen kouluyhteisön tasavertainen jäsen tukea tarvitsevan lapsen on sopeuduttava järjestelmään, kun inklusiivisessa koulussa sitä vastoin järjestelmä sopeutuu erilaisiin oppijoihin, Pölönen korostaa.
Noin 20 prosenttia esi- ja peruskoulua käyvistä lapsista tarvitsee oppimisen tukea säännöllisesti. Lainsäädäntö vaikuttaa merkittävästi siihen, miten oppimisen tukea toteutetaan ja miten aikuiset kohtaavat tukea tarvitsevat lapset kouluissa.
– Koulu on lapselle tärkeä kasvuympäristö, joka voi ratkaista paljonkin lapsen elämän suuntaa. Tutkimuksella voidaan nostaa esille sääntelyn kehittämistarpeita, mikä voi edistää lapsen oikeuksien toteutumista nykyistä paremmin ja luoda yhdenvertaisemmat mahdollisuudet toimia yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä. Tutkimuksen tuloksia voidaankin hyödyntää parhaillaan meneillään olevassa oppimisen tuen lakiuudistuksessa.
Tutkimusta ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahaston keskusrahasto ja Suomalainen Lakimiesyhdistys.
Tutkimusartikkeli
Pölönen, K., Oppimisen tuen sääntely esi- ja perusopetuksessa – yhdenvertaisuutta mutta mitä, miten ja kenelle? Oikeus 2022 (51) 2, s. 225–254.