Pakopeliseminaari – Ongelmia vai ratkaisuja opetukseen pakopelien avulla? Seminaarikutsu medialle 9.12.

Report this content

Tervetuloa Itä-Suomen ensimmäiseen pakopeliseminaariin!

Pakopelit ovat yleistyneet osana opetusta muutaman viime vuoden aikana. Itä-Suomen yliopisto on rakentanut pakopelien tutkimusta varten oman tutkimuslaboratorion, Sm4rt LOC-tilan, jossa pakopelejä on toteutettu ja testattu runsaasti sen ensimmäisen toimintavuoden aikana.

– Pakopelit vaikuttavat olevan suosittuja, koska niiden avulla on hauskaa oppia erityisesti tärkeitä vuorovaikutus-, tiimityöskentely- ja ongelmanratkaisutaitoja, kertoo projektitutkija Ville Tahvanainen.

Pakopeli-teema saa jatkoa Pakopeliseminaarissa 9. joulukuuta. Silloin eri alojen opettajat varhaiskasvatuksesta korkeakouluun esittelevät eri puolella Suomea toteutettuja pakopelejä. Tilaisuuden tarkoituksena on myös tavata toisia teemasta kiinnostuneita, jakaa toimivia esimerkkejä sekä verkostoitua.

Itä-Suomen yliopisto ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama OpenDigiTaito -hanke kutsuvat nyt myös median edustajat tervetulleeksi kuulemaan lisää pakopelien erilaisista toteutuksista opetuksessa.

Pakopeliseminaari pidetään torstaina 9.12.2021 klo 12–15 Educa-rakennuksen salissa E200, Tulliportinkadulla Joensuussa. HUOM! Tilaisuuteen tulee ilmoittautua. Osallistua voi myös Zoomin kautta https://uef.zoom.us/j/66925492475.

Lisätietoja:
Projektitutkija Ville Tahvanainen, 050 473 0676. ville.tahvanainen(at)uef.fi

 

Päivän ohjelma 9.12.

12:00 Tervetuloa! Tilaisuuden avaus, akateeminen rehtori Tapio Määttä, Itä-Suomen yliopisto

12:10 Pakopelit – ongelmia vai ratkaisuja opetukseen, projektitutkija Tuomo Parkki, Itä-Suomen yliopisto

12:20 Osa 1:

Pedagogiset teoriat ja pakopelipedagogiikka, väitöskirjatutkija Riikka Aurava, Tampereen yliopisto

Kaiken takana on mysteeri, vanhempi yliopistonlehtori Matti Rautiainen, Opettajankoulutuslaitos, Jyväskylän yliopisto

Mysteerien ja pakohuoneiden arviointi lukio-opetuksessa, kouluttaja, Educated by Riikka sekä maantieteen ja biologian lehtori, Riikka Salminen,  Kuopion klassillinen lukio, Kuopio

12:50 Osa 2:

Pakohuone työkalupakissa, TVT-suunnittelija Teemu Kariniemi, Valkeakoski

Minun Suomeni -pakopeli kolmasluokkalaisille, luokanopettajat Jussi Hietava ja Matias Kolström, Tulliportin normaalikoulu, Itä-Suomen yliopisto

Pakopeli-valinnaiskurssi kahdeksasluokkalaisille, aineenopettaja Heli Liukka, Heinävaaran koulu, Joensuu

13:20 Kahvitauko (tutustuminen Sm4rt LOC- pakohuonelaboratorioon)

13:45 Osa 3.

Sm4rt-LOC tilat varhaiskasvatuksen matematiikan opetuksessa, yliopisto-opettaja Henri Heiskanen, Itä-Suomen yliopisto

Pakoruotsi – pakopelitehtäviä ruotsin opetukseen, ruotsin kielen yliopisto-opettajat Satu Reinikainen ja Maarit Turunen, kielikeskus, Itä-Suomen yliopisto

FARscape - pakohuonepedagogiikalla osaamista lääkevalmistukseen, yliopistonlehtorit Tarja Toropainen ja Krista Laine, Itä-Suomen yliopisto

14:15 Osa 4.

Merirosvoja Enossa, 5.lk pakopeliprojekti, luokan- ja englanninopettaja Tiina Merilä, Enon koulu, Joensuu

Outokummun mysteeri- UEF opettajaopiskelijoiden virtuaalinen pakopeli, yliopisto-opettaja Silja Penttinen, Jyväskylän yliopisto

Pakopeliprojekti ja yritysyhteistyö,  tutor- ja luokanopettaja Arto Hietapelto, Rajakylän koulu, Oulu

14:45 Pakopeliseminaarin yhteenvetoa ja päätössanat, projektitutkija Ville Tahvanainen, Itä-Suomen yliopisto

Tilaa