Palsojen häviäminen jatkuu nopeaa tahtia

Itä-Suomen yliopistossa tehty pitkäaikaistutkimus osoittaa, että ilmastonmuutos on pienentänyt palsojen pinta-alaa merkittävästi. Havaintoalueen palsojen pinta-ala oli pienentynyt jopa yli 75 prosenttia vuosina 1959–2021. Sen sijaan palsojen aktiivikerrokseen ilmasto vaikutti vain vähän. Aktiivikerroksen paksuus ei kasvanut merkittävästi tutkimusajanjakson aikana, vaikka palsojen madaltuminen ja romahtaminen reunoilta osoittaa, että niiden routaytimen sulaminen etenee vuosittain.

– Yhdellä tutkituista palsoista aktiivikerros itse asiassa oheni merkittävästi viimeisten kahdeksan vuoden aikana. Ikiroudan sulaminen ei siis välttämättä johda aktiivikerroksen syvenemiseen palsoissa, toteaa tutkimusaineiston analysoinut väitöskirjatutkija Mariana Verdonen.

Pohjoisimman Lapin soilla esiintyvät palsat ovat Fennoskandian ainoita ikiroutamuodostumia. Ilmaston lämmetessä palsat häviävät, eikä uusia palsoja ole syntymässä.  Aktiivikerroksen paksuus on yksi tärkeimmistä mittareista, jolla seurataan ikiroudan tilaa. Aktiivikerros on ikiroudan päällä oleva maa- tai turvekerros, joka sulaa kesäisin ja jäätyy talvisin. Kun aktiivikerros syventyy, aiemmin jäätynyt orgaaninen aines sulaa kasvattaen palsasuon hiilidioksidi- ja typpioksiduulipäästöjä. Ilmaston lämmetessä tämä sula kerros ikiroudan päällä on syventynyt useimmilla ikiroudan esiintymisalueilla.

Cryosphere-tiedelehdessä julkaistussa tutkimuksessa seurattiin kahden palsan kehitystä tarkoilla GPS-laitteilla sekä mitattiin aktiivikerroksen paksuutta Kilpisjärvellä vuodesta 2007 lähtien Itä-Suomen yliopiston Pohjoisen luonnon tutkimusmenetelmät -kurssin yhteydessä.

– On todella antoisaa nähdä kurssilla opiskelijoiden kanssa kerätyn 14 vuoden mittaisen aineiston julkaiseminen korkealaatuisessa lehdessä. Tämänkaltaista aikasarjaa ei ole mahdollista kerätä lyhytaikaisissa, 3–4 vuotta kestävissä tutkimusprojekteissa, kertoo tutkimuksen käynnistäjä, professori Timo Kumpula.

Tutkimuksessa käytettiin myös vanhoja ilmakuvia vuosilta 1959, 1985, 2000 ja 2012, sekä Itä-Suomen yliopiston historia- ja maantieteiden laitoksen drooneilla kerättyä erittäin korkearesoluutioista ilmakuva-aineistoa vuosilta 2016–2021. Tutkimuksessa verrattiin aktiivikerros-mittausaikasarjaa sekä vuosittaisia palsojen pinta-alamuutoksia erilaisiin ilmastoparametreihin, kuten ilman lämpötilaan, sadantaan ja lumipeitteeseen.

Lumipeitteen viivästymisellä yllättävä vaikutus aktiivikerroksen paksuuteen

Ilmaston muuttuminen vaikuttaa lumipeitteen ajoitukseen, paksuuteen ja kestoon. Mitä lämpimämpi syksy on, sitä myöhemmin maa saa pysyvän lumipeitteen. Pysyvän lumipeitteen ajoituksen siirtyminen myöhemmäksi ohensi aktiivikerroksen paksuutta tutkituilla palsoilla.

– Tämä osoittaa, kuinka moninaisia ilmastonmuutoksen vaikutukset ikiroutaan voivat olla. Havainnosta voisi päätellä, että lämpimämmät syksyt olisivat hyväksi palsojen ikiroudalle. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ohut aktiivikerros ei tarkoita vakaata ikiroutaa palsojen kohdalla, Verdonen korostaa.

Valokuva Enonkoskella sijaitsevalta Peeran palsalta, kuvaaja Timo Kumpula: https://mediabank.uef.fi/A/UEF+Media+Bank/52479?encoding=UTF-8

Lisätiedot:

Väitöskirjatutkija Mariana Verdonen, puh. 050 568 9783, mariana.verdonen(at)uef.fi, UEF Connect

Professori Timo Kumpula, puh. 050 372 8566, timo.kumpula(at)uef.fi, UEF Connect

Tutkimusartikkeli:

Mariana Verdonen, Alexander Störmer, Eliisa Lotsari, Pasi Korpelainen, Benjamin Burkhard, Alfred Colpaert and Timo Kumpula. Permafrost degradation at two monitored palsa mires in north-west Finland. The Cryosphere, 17, 1803–1819, 2023. https://doi.org/10.5194/tc-17-1803-2023