Perimä vaikuttaa välttämättömien rasvahappojen aineenvaihduntaan

Geeniperimä vaikuttaa välttämättömien monityydyttymättömien rasvahappojen, alfalinoleenihapon ja linolihapon, aineenvaihduntaan elimistössä, osoittaa juuri julkaistu Itä-Suomen yliopiston tutkimus.

Ruokavalion täydentäminen runsaasti alfalinoleenihappoa sisältävällä camelinaöljyllä tai runsaasti linolihappoa sisältävällä auringonkukkaöljyllä muutti näiden rasvahappojen aineenvaihduntatuotteiden pitoisuutta elimistössä, mutta muutokset riippuivat tutkittavien henkilöiden FADS1-genotyypistä. Tutkimukseen osallistui kahden toisistaan poikkeavan FADS1-geenimuodon kantajia.

– Esimerkiksi camelinaöljyn käyttö lisäsi alfalinoleenihaposta tuotettavan eikosapentaeenihapon pitoisuutta veressä vain toisella tutkituista genotyypeistä, kertoo tutkimusartikkelin ensimmäinen kirjoittaja, apurahatutkija Topi Meuronen.

Sekä ruokavalion että geenien on todettu vaikuttavan eri rasvahappojen pitoisuuteen elimistössä. FADS1-geeni säätelee monityydyttymättömien rasvahappojen aineenvaihduntaa elimistössä. FADS1-genotyypin on aiemmin havaittu olevan yhteydessä sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaan sekä tyypin 2 diabeteksen riskiin.

Linolihappo ja alfalinoleenihappo ovat ihmiselle välttämättömiä rasvahappoja eli elimistömme ei pysty niitä itse valmistamaan, vaan ne on saatava ruoasta.  Linolihappo on yleisin ravinnosta saatava omega-6-sarjan rasvahappo. Alfalinoleenihappo puolestaan kuuluu omega-3-sarjan rasvahappoihin. Molempia on vaihtelevia määriä eri kasviöljyissä, siemenissä ja pähkinöissä. Kasviöljyistä auringonkukkaöljy sisältää erityisen runsaasti linolihappoa. Camelina- ja pellavansiemenöljyt puolestaan sisältävät runsaasti alfalinoleenihappoa. Suomalaisille rypsiöljy on myös merkittävä alfalinoleenihapon lähde.

Linolihapon runsas saanti ja pitoisuus veressä on yhdistetty muun muassa pienempään tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien riskiin, mutta alfalinoleenihapon osalta yhteys on epäselvä. Linolihapon ja alfalinoleenihapon aineenvaihduntatuotteina syntyy elimistölle tärkeitä, mutta myös tulehdusta edistäviä välittäjäaineita.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin, muokkaavatko FADS1-geenin rs174550-pistemutaatiot alfalinoleenihapon ja linolihapon vaikutuksia veren rasvahappokoostumukseen sekä monityydyttymättömistä rasvahapoista johdettujen välittäjäaineiden pitoisuuksiin. Kahden toisistaan poikkeavan geenimuodon kantajia kutsuttiin tutkimukseen METSIM (Metabolic Syndrome In Men) -tutkimukseen osallistuneiden miesten joukosta. He lisäsivät ruokavalioonsa kahdeksan viikon ajan päivittäin 30–50 ml camelinaöljyä tai auringonkukkaöljyä.

–  Käyttämämme tutkimusasetelma, jossa tutkittavat valitaan tutkimukseen geeniperimänsä perusteella, on tehokas tutkittaessa ruokavalion ja geenien yhteisvaikutuksia, kertoo tutkijatohtori Maria Lankinen.

Elimistö voi valmistaa alfalinoleenihaposta muun muassa eikosapentaeenihappoa ja linolihaposta arakidonihappoa. Nämä pidempiketjuiset rasvahapot ja niistä muodostetut välittäjäaineet osallistuvat elimistössä moniin tehtäviin, kuten tulehdusreaktioihin ja verisuonten toimintaan.

Nyt julkaistussa tutkimuksessa osoitettiin, että FADS1-geenimuoto vaikuttaa paljon muun muassa siihen, miten tehokkaasti välttämättömät rasvahapot muokkautuvat arakidoni- ja eikosapentaeenihapoiksi. FADS1-geenimuoto vaikutti myös niiden aineenvaihduntatuotteina syntyvien välittäjäaineiden pitoisuuksiin.

Runsaasti alfalinoleenihappoa sisältävän camelinaöljyn käyttö lisäsi eikosapentaeenihapon ja siitä muodostuvien välittäjäaineiden pitoisuutta vain toisella tutkituista genotyypeistä. Runsaasti linolihappoa sisältävän auringonkukkaöljyn käyttö puolestaan ei lisännyt arakidonihapon tai siitä muodostuvien välittäjäaineiden pitoisuutta kummankaan genotyypin kantajilla.

–  Havaitsemamme muutokset veren eikosapentaeenihapon pitoisuudessa olivat samantasoisia kuin aiemmassa tutkimuksessamme, jossa henkilöt söivät eikosapentaeenihappoa sisältäviä rasvaisia kaloja, mutta mielenkiintoinen havainto oli, että camelinaöljyä käytettäessä muutokset tapahtuivat vain toisella tutkituista genotyypeistä, sanoo Meuronen, joka on hiljattain myös väitellyt FADS1-geenin vaikutuksista ruokavalion rasvahappojen aineenvaihduntaan.

Tutkijoiden mukaan tulosten valossa voi pohtia, voisiko alfalinoleenihapon ja linolihapon saannista antaa yksilöllisempiä ohjeita. Lisätutkimusta kuitenkin tarvitaan.

Karoliinisen instituutin kanssa toteutetun tutkimuksen tulokset julkaistiin Molecular Nutrition and Food Research -lehdessä.

Lisätietoja:

Apurahatutkija, FM (väit.) Topi Meuronen, Itä-Suomen yliopisto, kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, p. 0400441986, topi.meuronen (a) uef.fi

Tutkimusartikkeli:

Topi Meuronen, Maria A. Lankinen, Johan Kolmert, Vanessa de Mello Laaksonen, Taisa Sallinen, Jyrki Ågren, Kirsi A. Virtanen, Markku Laakso, Craig E. Wheelock, Jussi Pihlajamäki, Ursula Schwab. The FADS1 rs174550 genotype modifies the n-3 and n-6 PUFA and lipid mediator responses to a high alpha-linolenic acid and high linoleic acid diets. Molecular Nutrition and Food Research 2022 Nov 11;e2200351, doi: 10.1002/mnfr.202200351. Online ahead of print.