Sähköinen työkalu ylioppilaskirjoitusten suunnittelun tueksi

Report this content

Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulun, Tulliportin normaalikoulun lukion opinto-ohjaajat Kati Huttu-Pantsari ja Visa Tuominen ovat kehitelleet yhteistyössä digitoimisto Kooders.fi:n kanssa sähköisen työkalun ylioppilaskirjoitusten suunnittelun tueksi. Työkalu auttaa lukio-opiskelijoita hahmottamaan ylioppilaskirjoitusten sijoittumisen omaan aikatauluun ja suunnitelmaan. Lisäksi se eliminoi virheitä, joita aiemmin saattoi sattua kirjoituksiin ilmoittautuessa. Työkalua testataan parhaillaan normaalikoulussa, ja se pääsee pian valtakunnalliseen käyttöön.

– Ylioppilaskirjoituksia lähdetään tavallisesti suunnittelemaan lukioissa alustavasti ensimmäisen vuoden keväällä ja tarkemmin toisen opiskeluvuoden syksynä. Silloin opiskelija miettii opinto-ohjaajan kanssa yhdessä, mitä aineita opiskelija aikoo ylioppilaskirjoituksissa kirjoittaa ja milloin, kertaa Tuominen.

Kati Huttu-Pantsari kertoo tehneensä tätä suunnittelutyötä opiskelijoiden kanssa aiemmin muun muassa korttien ja palikoiden avulla paperille hahmottamalla.

– Minulla oli jokaista kirjoitettavaa ainetta vastaava puupalikka, joita opiskelija sitten ryhmitteli siihen järjestykseen, miten hän aikoi ylioppilaskirjoituksissa edetä.

Toiminnalliset työkalut konkretisoivat asiaa hyvin, mutta jättivät myös virheille mahdollisuuden. Joskus nämä virheet päätyivät myös ylioppilastutkintolautakuntaan saakka. Silloin niitä oli jo hankalaa ja aikaa vievää korjata. Niinpä Huttu-Pantsari sai idean sähköisestä työkalusta, jonka kanssa suunnittelu olisi yksinkertaisempaa sekä varmempaa.

– Suunnittelemamme YKST-työkalu toimii nyt sekä ohjauksen välineenä että suunnittelutyökaluna. Ohjelmalla voi testata oman suunnitelmansa oikeellisuuden ja sen jälkeen ilmoittautua virallisesti YTL:lle. Ohjelma karsii jo suunnitteluvaiheessa virheitä tai päällekkäisyyksiä pois, joten säästämme näin kaikkien aikaa turhilta korjauksilta.

Testauksissa hyvää palautetta

Suunnitelman voi YKSTissä tekemisen jälkeen lähettää itselle ja vaikkapa äidille sähköpostiin ja lopuksi tallentaa Wilmaan omaan henkilökohtaiseen opiskelusuunnitelmaan.

– Lukion uusi opetussuunnitelma vaatii lukiolaisen suunnittelevan opintojaan, ylioppilaskirjoituksia ja lukion jälkeistä aikaa. Koska suunniteltavaa ja ohjausvelvoitteita on paljon, nopeuttaa YKTS myös opojen työtä, Tuominen kertoo.

Työkalua ovat nyt testanneet muutamien lukioiden opinto-ohjaajat, normaalikoulun lukiolaiset sekä Itä-Suomen yliopiston opinto- ja uraohjauksen opiskelijat. Etenkin opoilta on saatu hyvää palautetta työkalun käyttäjäystävällisyydestä.

Myös ohjauksen opiskelijat eli tulevat opinto-ohjaajat ovat ottaneet työkalun tyytyväisenä vastaan.

– YKST on visuaalisesti ylioppilaskirjoituksia havainnoiva työkalu, joka helpottaa tutkinnon suunnittelemista. Ohjelma vaatii valitsemaan vähintään viisi pakollista ainetta, joihin on huomioitu muun muassa pitkän oppimäärän, äidinkielen tai S2, ja muiden vaatimuksien mukaiset kirjoitettavat aineet. Samalla työkalu pitää huolen kirjoitettavien aineiden hajautuksesta eri kirjoituskerroille, kuvailee ohjauksen opiskelija Iisa Pantsari.

Havainnointia helpottavat vihreät ja punaiset värikoodit, joiden avulla käyttäjän on helppo huomata, onko suunnitelma onnistunut vai vaatiiko se vielä jossain korjausta.

– Työkalun avulla myös kirjoitussuunnitelman yhteensoveltuvuuden tarkasteleminen on helpompaa kuin aiemmin, ja se vähentää yksittäisten asioiden pikkutarkkaa tiedonhakua.
 

Työkalu löytyy osoitteesta https://ykst.fi/

YKST (Ylioppilaskirjoitusten suunnittelutyökalu) -työkalu on kehitetty Opetushallituksen rahoittamassa FCLab.lukio II -hankkeessa, jossa kehitetään muun muassa eriytyviä pienryhmäohjausmalleja lukion opinto-ohjaukseen sekä koulun fyysisiä ja digitaalisia oppimisympäristöjä pedagogiikka edellä.​

Lisätietoja:
Lehtori, opinto-ohjaaja Kati Huttu-Pantsari, kati.huttu-pantsari(at)uef.fi, p. 050 432 0763
Lehtori, opinto-ohjaaja Visa Tuominen, visa.tuominen(at)uef.fi, p. 050 359 4152

Tilaa