SciFest pureutuu tekoälyyn

Report this content

Joensuussa tällä viikolla järjestettävä SciFest-tiedefestivaali tutkii viime aikoina hyvin laajasti esillä ollutta aihetta, tekoälyä. 17. tiedefestivaali SciFest 2023 – ”Minä ja tekoäly” järjestetään 25.-27.5 Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksen Educa-rakennuksen tiloissa.

Torstaina ja perjantaina liikkeellä on kouluryhmiä, ja lauantaina on SciFestin perhepäivä, jolloin tapahtuman tarjontaan pääsee tutustumaan Educalla klo 10–16. Tapahtuman järjestää Joensuun Tiedeseura ry yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa.

Tekoäly on mullistanut työelämää ja koulutusta viimeisen vuoden aikana ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös SciFest pureutuu tähän ajankohtaiseen teemaan monipuolisen ohjelman kautta. Työpajoissa esitellään laajasti tekoälyn ja tietojenkäsittelyn erilaisia sovelluksia, ja ohjelmaa tuottavat niin Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmät, yritykset kuin alueen koulutkin.

– Tekoälyn viimeaikainen murros on mittakaavaltaan samaa luokkaa kuin yhteiskunnan teollistuminen ja tietokoneiden käytön yleistyminen PC-koneiden myötä. Tästä syystä on tärkeää, että tekoälyä käsitellään monipuolisesti, unohtamatta kriittisiä puheenvuoroja sekä yhteiskunnallisia ja eettisiä ulottuvuuksia, toteaa Joensuun Tiedeseura ry:n puheenjohtaja ja Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteen professori Markku Tukiainen.

Tekoälyyn keskittyvän ohjelman lisäksi SciFestin ohjelmassa on myös laajasti muita tieteen ja teknologian aloja. Universumin ihmeisiin pääsee tutustumaan Avaruuspuisto Väisälän planetaariossa, ja alempaa ilmakehää tutkitaan ESERO Finlandin ja Tiedekeskus Heurekan KitSat-satelliittien ja paperirakettien rakentelun merkeissä. Fotoniikan eli valo-opin taitoja pääsee harjoittelemaan pakopelin merkeissä, ja tulevat insinöörit voivat rakentaa Suomen korkeinta Lego-tornia.

– SciFest on aina ollut ennen kaikkea työpajojen järjestäjiensä näköinen festivaali. Vuodet Joensuu Areenalla ja Botanialla muovasivat SciFestin yhteisölliseksi ja aidosti itäsuomalaiseksi tiedekasvatuksen innovaatioksi, joka tunnetaan laajasti myös kansainvälisesti. Odotammekin innolla millaiseksi tapahtumaksi SciFest lähtee kehittymään uusissa puitteissa yliopiston kampuksella, sanoo Joensuun Tiedeseuran varapuheenjohtaja ja SciFestin ohjelman tuottaja Ilkka Jormanainen.

Joensuun Tiedeseura ry on vuonna 2009 perustettu itäsuomalaista tiedekasvatusta edistävä yhdistys, joka toimii läheisessä yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa. Vuosittaisen SciFest-tiedefestivaalin lisäksi yhdistys järjestää tiedekerhoja ja suosittuja tiedeleirejä.

–Tekoäly haastaa koulutusta ja oppimista monella tavoin, mutta myös tieteen menetelmät muuttuvat tekoälyn ja datafikaation myötä. Tästä syystä on olennaista, että tiedekasvatuksen toimijat pysyvät tässä kehityksessä mukana. Itäsuomalaisen tiedekasvatuksen osalta tämä voisi tarkoittaa sitä, että vuosittaisen tiedefestivaalin sekä leirien ja kerhojen rinnalla näemme tulevaisuudessa myös entistä enemmän ympärivuotista, pysyvää SciFest-toimintaa, Tukiainen vihjaa.

SciFest 2023 – Minä ja tekoäly

25.-27.5 Educalla, Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella

  • Torstai ja perjantai 25.-26.5 klo 9–15
  • Lauantai 27.5 klo 10–16

Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin.

Ohjelma: https://www.scifest.fi/ohjelma

Lisätietoja:

Markku Tukiainen, puheenjohtaja, Joensuun Tiedeseura ry

markku.tukiainen@uef.fi, 050 441 1508

Ilkka Jormanainen, varapuheenjohtaja, Joensuun Tiedeseura ry

ilkka.jormanainen@tiedeseura.fi, 050 375 7289

Tilaa