Sotien sankarit ja uhrit hallitsevat Suomen ja Venäjän muistipolitiikkaa

Kansakunnat tarvitsevat sankaruuden muistamisen rinnalle kriittistä katsetta ja vähemmistöjen ääntä, muistuttaa Venäjä- ja rajatutkimuksen professorina huhtikuussa aloittanut Olga Davydova-Minguet.

Isämme ja isoisämme ovat taistelleet ja uhranneet itsensä sodissa, jotta meillä olisi hyvä elämä. Tämä perinteinen puhetapa vahvistaa kansalaisuuden tunnetta itsenäisyyspäivän juhlinnassa Suomessa. Samalla muodostuu käsitys kansalaisuudesta, joka on sidottu syntyperään ja menneisyyden kautta muodostuvaan yhteisöllisyyteen. Sama retoriikka ja muistin kielioppi ovat voimissaan myös nyky-Venäjällä.

– Suomen muistipolitiikka vaalii sankarillista uhrimuistia talvisodasta ja jatkosodasta. Venäjällä edistetään samantyyppistä muistimallia kuin Suomessa. Venäjällä valtion ja sen tukemien toimijoiden puolesta tehdään paljon sotasankaruutta ja -uhria korostavia muistomerkkejä ja museoita. Siitä on tullut keskeinen osa venäläistä identiteettipolitiikkaa. Sankaruutta ja uhriutta tuodaan esiin myös rituaaleissa, ja kansalaisilta odotetaan liittymistä tällaiseen muistamiseen, kertoo Venäjä- ja rajatutkimuksen professori Olga Davydova-Minguet.

Davydova-Minguet on nähnyt sodan muistin korostamisen synnyinkaupungissaan Petroskoissa. Karjalan tasavallassa on hänen mukaansa kehittymässä hyvin mielenkiintoinen tilanne, kun esiin nostetaan jatkosodan aikaista suomalaisten miehitystä ja keskitysleirejä.

– Karjalan tasavallassa ihmisten suhteet Suomessa asuviin ovat vilkkaita ja arkipäiväisiä. Se on yksi Venäjän transnationaaleimmista alueista. Mutta nyt Karjalan tasavallan virallinen muistipolitiikka seuraa muistimallia, joka on kehittynyt myös Venäjän ja Baltian maiden välille. On kiinnostavaa seurata, ketkä toimijat ovat mukana tässä toiminnassa, miten Suomessa asuvat venäjänkieliset asemoituvat tilanteeseen, ja miten kehitys vaikuttaa Suomen muistipolitiikkaan.

Avoin muistipolitiikka demokratian takeena

Suomen ja Venäjän kansallismielinen sotasankaruuden ja -uhriuden muistimalli poikkeaa eurooppalaisesta mallista. Syyllisyyden ja holokaustin muistaminen korostuu Saksassa, mutta Venäjällä se on periferistä.

Päinvastoin Venäjän valtion muistipolitiikka tähtää siihen, että Venäjän ja Neuvostoliiton historian ristiriitaisuudet kuten Stalinin vainot pyritään unohtamaan. Gulagin muisto sekä omaa kansakuntaa sankarillistava ja uhriuttava muisto muodostavatkin muistipolitiikan ääripäät: toinen kritisoi valtion kaikkivoipaisuutta, ja toinen ylistää sitä. Suomessa on puolestaan puhuttanut vuoden 1918 sisällissota, jossa punaisten muisti on puristettu periferiaan.

– Venäjällä on ollut pitkään kahtiajako, jossa valtio vaalii suuren voiton muistia, mutta perhepiireissä on elänyt verisen sodan muisti. Ajateltiin, että nämä kaksi eivät kohtaa, mutta 2010-luvulla Venäjällä kansalaisaloitteena syntynyt niin sanotun Kuolemattoman rykmentin kulkue on onnistunut tuomaan perhemuistin valtion johtamaan toimintaan. Kuolemattomat rykmentit muodostuvat sotineiden sankareiden jälkeläisistä, jotka Venäjän voitonpäivänä marssivat asutusten keskustojen läpi kantaen sotaveteraanien kuvia ja osoittaen, että jälkeläiset vaalivat heidän muistoaan. Sukupolvien vaihtuessa sotamuistosta on häviämässä inhimillisen kärsimyksen omakohtainen muisto, ja valtion sponsoroima suuren voiton muisto toimii perheitä ja valtiota yhdistävänä tekijänä.

Eurooppalaisessa keskustelussa on pitkään korostettu tarvetta puhua kansakuntien historiasta ei pelkästään voittojen, saavutusten ja yhtenäisyyden, vaan myös väärinkohtelujen, ristiriitojen ja erinäisten jakolinjojen kautta. 2000-luvulla on avattu keskustelua myös siitä, miten maahanmuuttajat ja vähemmistöt omaksuvat kansakunnan muistimallin.

– On koettu tärkeäksi, että maahanmuuttajat liittyvät kansakunnan muistiyhteisöön, koska se takaa demokratian jatkumisen, Davydova-Minguet sanoo.

Maahanmuuttajien ja vähemmistöjen näkökulma haastaa katsomaan kansakunnan historiaa ulkopuolisen silmin, mutta historian kriittinen tarkastelu ei kuulu nationalistiseen muistimalliin. Avointa keskustelua muistipolitiikasta vaikeuttaa se, että polarisoituneessa yhteiskunnallisessa keskustelussa populistinen retoriikka rehottaa ja ihmisiin uppoavat yksinkertaiset selitykset.

Media luo ja muokkaa muistia Venäjällä

Miten kansakunnan muistia hallitaan? Davydova-Minguet on tutkinut Suomen venäjänkielisten mediankäyttöä ja tietää median merkityksen.

– Venäjällä muistipolitiikkoja harjoitetaan nimenomaan mediassa. Mediajärjestelmä on rakennettu toistamaan ja uusintamaan materiaalia ja näkökulmaa, joka on rakennettu valtion muistipolitiikan mukaisesti. On niitäkin medioita, jotka esittävät erilaisia mielipiteitä, mutta niillä ei ole samanlaisia resursseja kuin valtiokeskeisillä medioilla.

Davydova-Minguet huomasi median merkityksen Venäjällä, kun valtaapitävien kriitikkona tunnettu Aleksei Navalnyi julkaisi runsaasti katsojia vetäneen Putinin palatsi -videon verkossa. Videon julkaisun jälkeen lähes kaikilla valtion kontrolloimilla mediakanavilla alkoi Navalnyin mustamaalaaminen.

– Monille, jotka elävät siinä televisiomaailmassa, jää mieleen epäilys ja epäluottamus. Ja sillä on vaikutusta. Toivoa voi etsiä siitä, että mediatila ei ole enää rajattu. Sosiaalisessa mediassa löytyy myös toisenlaista totuutta vaalivia.

Ylirajaisuuden näkökulma kuolemaan kiinnostaa tutkijaa

Davydova-Minguet aloitti Venäjä- ja rajatutkimuksen professorin vakituisessa tehtävässä Karjalan tutkimuslaitoksella huhtikuun alussa. Professuuriin kuuluu tutkimuksen lisäksi väitöskirjatyön ohjausta ja filosofisen tiedekunnan opetustehtäviä, joiden aihepiirit liittyvät monimuotoisuuteen, monikulttuurisuuteen ja muistipolitiikkoihin yhteiskunnassa.

Davydova-Minguet on kiinnostunut tutkimaan myös kuolemaa kansallisesta ja ylirajaisuuden näkökulmasta, erityisesti Suomen ja Venäjän kohdalla. Kuolemaa ei ole juurikaan tutkittu maahanmuuton kontekstissa Suomessa toisin kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, Britanniassa, Saksassa ja Alankomaissa.

– Kuolema yhdistää meitä inhimillisinä olentoina. Samalla siihen liittyy muitakin kiinnostavia asioita. Miten ihmiset järjestävät hoivaa kuolemaa edeltävinä aikoina? Kun kuolema tapahtuu, miten ruumis hoidetaan, ja millaisia yhteisöllisyyksiä kuolemisen ja muistamisen kautta muodostuu? Kuolemaan liittyvät ideologiat, historiallinen ja kulttuurinen muisti. Mitä merkityksiä kuolema saa monimuotoisissa ja ylirajaisten suhteiden lävistämissä yhteiskunnissa?

Olga Davydova-Minguet

• Venäjä- ja rajatutkimuksen professori, Itä-Suomen yliopisto, 2021-
• Filosofian tohtori, perinteentutkimus, Joensuun yliopisto, 2009.
• Filosofian lisensiaatti, perinteentutkimus, Joensuun yliopisto, 2005.
• Filosofian kandidaatti, suomen ja venäjän kieli ja kirjallisuus, Petroskoin valtionyliopisto, 1990.

Tärkeimmät tehtävät

• Venäjä- ja rajatutkimuksen apulaisprofessori, Itä-Suomen yliopisto, 2017-2021.
• Karjalan tutkimuslaitoksen varajohtaja, Itä-Suomen yliopisto, 2021.
• Cultura-säätiön hallituksen jäsen, 2016-
• Yliopistotutkija, Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto, 2014-2017.
• Projektitutkija, Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto, 2010-2014.
• Itä-Suomen etnisten suhteiden neuvottelukunnan varapuheenjohtaja, 2005-2016
• Tutkija, Karjalan tutkimuslaitos, Itä-Suomen yliopisto, 2002-2009.

Lisätietoja:

Olga Davydova-Minguet, professori, Karjalan tutkimuslaitos, olga.davydova-minguet@uef.fi, puh. 050 433 3735