Suomalaisten lukemiskulttuuri yhä pirstaloituneempaa – nykykirjallisuus ja kirjasarjat suosiossa

Report this content

Vielä 1970–80-luvuilla suomalaisten lukemiskulttuuri oli melko yhteneväinen ja kansallinen. Suosituimpia kirjoja olivat vanhat, kansalliset klassikot sekä realistiset elämänkuvaukset. Reilut 30 vuotta myöhemmin suomalaiset suosivat yhä kansallisen lähihistorian todentuntuista ja elämänläheistä kuvausta, mutta lukemiskulttuurimme muuttui yhä pirstaloituneemmaksi.

Monitieteisessä, Suomen Akatemian rahoittamassa LibDat: Kohti pidemmälle kehittynyttä lainaus- ja lukemiskulttuuria -hankkeessa tutkittiin nykyistä lainaus- ja lukemiskulttuuria. Hankkeen aineistona käytettiin Vantaan kaupunginkirjaston keräämää laajaa, digitaalista ja anonymisoitua lainausdataa ajanjaksolta 20.7.2016–22.10.2017 ja koko pääkaupunkiseudun yleisten kirjastojen eli Helmet-verkoston lainausdataa vuodelta 2018. Aineiston pohjalta selvitettiin, millaisia ovat kirjastonkäyttäjien suosikkikirjat ja mitä aineisto kertoo nykyisistä lainaus- ja lukemistavoista.

– Dataa tutkittaessa selvisi, että vuosina 2016–17 lainauskärjessä olivat nykykirjallisuus ja kirjasarjat. Suosiossa olivat etenkin dekkarit sekä naiskirjailijoiden nimimerkillä kirjoittamat kirjat, kuten Enni Mustosen (oik. Kirsti Manninen) Syrjästäkatsojan tarina -kirjasarja, kertoo professori Erkki Sevänen.

Mustosen lisäksi suosioon nousivat esimerkiksi Anneli Kivelän (oik. Anne Seppälä) ja J. R. Wardin (oik. Jessica Rowley Pell Bird Blakemore) kirjoittamat kirjasarjat, joita noukittiin usein samaan ”kirjakoriin” eli niitä lainattiin yhdessä.

– Toisaalta koko pääkaupunkiseudun kirjastoverkosto Helmetin suosituimpien kirjojen listalle nousee jatkuvasti myös kriitikoiden arvostamaa, palkintoehdokkuuksia napsivaa kirjallisuutta. Lukemiskulttuuri näyttäytyykin käyttämämme datan pohjalta aiempaa pirstaloituneemmalta sekä uusinta kirjallisuutta ja sarjamuotoa suosivalta, ja ennen niin rakastetut klassikot loistavat poissaolollaan, kuvailee Sevänen.

Nuoret lukijat löytävät suosikkeja somen avulla

Vantaan lainausdatasta saatiin selville myös se, että kirjaston käyttäjistä ylivoimainen valtaosa on naisia: noin 76 prosenttia kaunokirjallisuudesta oli naisten lainaamaa. Naislainaajien suosikki oli nimimerkki Enni Mustosen historiallinen romaani Ruokarouva (2016). Toiseksi naislainaajien suosikkilistalla sijoittui Risto Räppääjä ja pullistelija (2016) ja kolmanneksi Tommi Kinnusen Lopotti (2016). Professori Kati Launiksen mukaan suosituimpien kirjojen kärkeä määritti uutuuden, kotimaisuuden, proosan, sarjamaisuuden ja myös vahvan tarinan lumo.

Ruokarouva oli otoksen ajankohtana naisten lainatuin teos myös Pohjois-Karjalan Vaara-kirjastoissa, ja kirjan takakanteen on lainattu ylistäviä arvioita muun muassa Maaseudun tulevaisuudesta alleviivaamaan sitä, että Enni Mustonen on koko Suomen kansan kirjailija.

Kaikki kolme suosituinta teosta sijoittuivat myös vuoden 2016 myydyimpien teosten listalle.

Myös 15–19-vuotiaiden lukijoiden ryhmä oli lukemiskulttuuriltaan vahvasti sukupuolittunut eli tytöillä oli siinä ylivalta lukijoina. Nuorten lainaamien kirjojen suosiota siivitti selvästi kirjailijoiden ja teosten somenäkyvyys sekä adaptaatiot, jotka innostivat tarttumaan myös itse kirjaan: suosion kärkeen kipusi YouTubea, Twitteriä ja Tumblr-blogipalvelua ahkerasti käyttävä John Green ja hänen elokuvanakin menestynyt romaaninsa Tähtiin kirjoitettu virhe (The Fault in Our Stars, 2012).

Ääni- ja sähkökirjat muuttavat kulttuuria

Projektin käynnistyessä ääni- ja sähkökirjojen osuus kirjamyynnistä ei vielä ollut kovin merkittävä. Suomen Kustannusyhdistyksen ja Kirjakauppaliiton tilastojen mukaan vuonna 2018 ääni- ja sähkökirjojen osuus kirjamyynnin rahallisesta arvosta oli noin 16 prosenttia.

– Tämä ala kehittyy kuitenkin erittäin nopeasti, sillä vuoteen 2021 mennessä ääni- ja sähkökirjojen osuus kirjamyynnin rahallisesta arvosta oli kohonnut 35 prosenttiin. Jos kehitys jatkuu tämän suuntaisena, se tulee todennäköisesti muuttamaan merkittävästi paitsi kirjojen lukemiskulttuuria myös koko kirjallista elämää ja kirjastolaitosta, Launis kertoo.

Erityisesti äänikirjojen räjähdysmäinen kasvu on muuttanut lukemiskulttuuria. Toisaalta ”suoraviivaisten tarinoiden” suosio, jota projektin tulokset todensivat, näkyy myös äänikirjamarkkinoilla. 

Kirjallisuudentutkimus hyödyntää yhä enemmän digitaalisia aineistoja

LibDat-tutkimushanke oli osa digitaalisten ihmistieteiden nopeasti nousevaa tutkimusalaa. Launis kertookin, että myös kirjallisuudentutkimuksessa hyödynnetään yhä enemmän digitaalisia aineistoja ja menetelmiä ja tutkitaan digitaalisissa ympäristöissä tapahtuvaa kirjoittamista ja lukemista.

– Hanke osoitti, miten laajat digitaaliset aineistot, tietokoneanalyysit ja kirjallisuussosiologiset kysymyksenasettelut voidaan yhdistää tutkittaessa nykyistä (lukemis)kulttuuria. Hankkeen käytännöllinen merkitys taas on siinä, että sen tuottamien tietojen avulla on mahdollista kehittää kirjastojen tietopalvelujärjestelmiä.

Itä-Suomen yliopistosta käsin johdettu LibDat-konsortiohanke (2017–2021) toteutettiin kirjallisuudentutkijoiden (Itä-Suomen yliopisto, PI Erkki Sevänen ja tutkija Kati Launis), teknologian asiantuntijoiden (VTT, PI Olli Nurmi), tietojenkäsittelytieteilijöiden (Åbo Akademi, PI Mats Neovius) ja Vantaan kaupunginkirjaston (johtaja Mikko Vainio) kanssa yhteistyössä.

Tutkimusartikkelit:

2022: Selkosten Proust taipuu moneen – Iijoki-korpus ja digitaalisen tekstilouhinnan mahdollisuudet (yhdessä Sanna Karkulehdon, Veronika Laippalan, Jaana Märsynahon, Maija Saviniemen ja Minna Sääskilahden kanssa). Kalle Päätalo tutkijoiden silmin. Toim.  Maija Saviniemi. Helsinki: SKS, 170–189 https://doi.org/10.21435/tl.271

2021: Co-Loan Analysis of Finnish Public Library Loan Data (together with Olli Nurmi & Erkki Sevänen). CEUR workshop post-proceedings. Post-Proceedings of the 5th Conference Digital Humanities in the Nordic Countries (DHN 2020), eds. Sanita Reinsone, Inguna Skadiņa, Jānis Daugavietis & Anda Baklāne http://ceur-ws.org/Vol-2865/short11.pdf

2020: ClusterExplorer: Enable User Control over Related Recommendations via Collaborative Filtering and Clustering (together with Denis Kotkov, Mats Neovius & Qian Zhao). RecSys ’20: Fourteenth ACM Conference on Recommender Systems. September 2020. ACM Digital Library, pp. 432–437 https://doi.org/10.1145/3383313.3412221

2020: In quest of transition books (together with Denis Kotkov & Mats Neovius). CEUR Workshop proceedings Vol 2612. Digital Humanities in the Nordic Countries 5th Conference, Riga, Latvia. eds. Sanita Reinsone, Inguna Skadiņa, Anda Baklāne, Jānis Daugavietis, http://ceur-ws.org/Vol-2612/short13.pdf

2018: Mitä naiset lukevat? Vantaan kaupunginkirjaston digitaalisen lainausdatan tulkintaa (yhdessä työryhmän Eugene Cherny, Mats Neovius, Olli Nurmi ja Mikko Vainio kanssa). Kirjallisuudentutkimuksen aikakauslehti Avain 4/2018, 4–21. https://journal.fi/avain/article/view/76461

2018: Exploring Library Loan Data for Modelling the Reading Culture: Project LibDat (together with Mats Neovius & Olli Nurmi). Proc. of Digital Humanities in the Nordic Countries 3rd 
Conference, Helsinki, Finland, March 7-9, 2018, http://ceur-ws.org/Vol-2084/short13.pdf

Lisätietoja:
Kirjallisuuden emeritusprofessori Erkki Sevänen, erkki.sevanen(at)uef.fi
Kirjallisuuden professori Kati Launis, kati.launis(at)uef.fi

Tilaa