Suomen liittyminen Euroopan Unioniin vaikutti kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen oikeudelliseen asemaan Suomessa
Valtion ja kirkon välisen suhteen suurin muutos Suomen itsenäisyyden aikana tapahtui 1990-luvulla. Silloin Euroopan neuvoston ja Euroopan turva- ja yhteistyökonferenssin ihmisoikeusasiakirjat sekä Euroopan yhdentyminen pakottivat Pohjolan kirkkoja ja Suomen kansankirkkoja arvioimaan kirkon ja valtion välisiä suhteita uskonnonvapausperiaatteen pohjalta, kuitenkin aivan uudesta perspektiivistä.
Tämä selviää kirkkohistorian professori Matti Kotirannan tuoreessa tutkimuksessa, jossa käydään kattavasti läpi uskonnon ja lainsäädännön suhdetta Suomessa. Tutkimusteos tarjoaa järjestelmällistä tietoa muun muassa uskonnon roolista yhteiskunnassa, uskonnollisten yhteisöjen ja instituutioiden oikeudellisesta asemasta sekä uskonnon ja kulttuurin oikeudellisesta vuorovaikutuksesta, koulutuksesta, ja median ja uskonnon suhteesta. Teos on suunnattu erityisesti kansainväliselle yleisölle, joka haluaa tietää, millainen asema uskonnolla, kirkoilla ja uskonnollisilla yhteisöillä on Suomessa.
Uskonnonvapauden käsitteen uudelleen arviointia
Suomen liityttyä Euroopan unioniin kysymys kirkon ja valtion suhteesta on tullut uudella tavalla ajankohtaiseksi myös Suomessa. Euroopan unionin syvenevä integraatio ja siihen liittyvä valtiollinen yhteistoiminta ja lainsäädännön kehittäminen ovat nostaneet esille erityisesti kysymyksen uskonnonvapauden merkityksestä sekä kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asemasta tulevaisuuden Euroopassa. Se on pakottanut myös Suomen lainsäätäjiä arvioimaan uudelleen uskonnonvapauden käsitettä ja samalla myös kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen asemaa.
– Keinot uskonnon ja vakaumuksen yhdistämiseksi sekä uskonnonvapauden suojelemiseksi perustuvat YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin, taustoittaa Kotiranta.
Euroopassa sopimukset perustuvat Euroopan unionin oikeuskäytäntöön, jossa jäsenvaltiot ovat yrittäneet tulkita perustuslakejaan uskonnonvapauden, suvaitsevaisuuden, valtion puolueettomuuden ja uskontojen yhdenvertaisen kohtelun perusteella.
– Yksittäisten valtioiden lait eivät kuitenkaan yleensä ole määritelleet tarkemmin uskonnon tai vakaumuksen suhdetta. Toisaalta kansalliset lait ovat tulkinneet uskonnonvapauteen liittyvää sisältöä lähes rajattomasti. Hyviä esimerkkejä tästä ovat Yhdysvaltojen, Ranskan, Italian ja Saksan perustuslait ja uskonnolliset lait, joilla tulkitaan uskonnollisten yhteisöjen asemaa hyvin erilaisista lähtökohdista.
Vastakkainasettelu väistymässä – heijastuu myös lakiin
Kotirannan tutkimuksessa selvisi myös, että vanhakantainen ”vapaus uskonnosta” -ajattelu eli negatiivinen uskonnonvapaus ja ideologinen vastakkainasettelu kirkon ja valtion välillä on väistymässä. Samoin on käymässä kristillisten arvojen ja yhteiskunnassa vallitsevien arvojen vastakkainasettelulle.
Niiden sijaan keskusteluihin on noussut kansainvälisissä uskonnonvapausasiakirjoissa toisen maailmansodan jälkeen selkeästi korostunut uskonnonvapauden positiivinen tulkinta.
– Yksilölle tämä tarkoittaa luontaista oikeutta harjoittaa uskontoa julkisesti ja yksityisesti omantuntonsa, ymmärryksensä ja valintansa mukaan. Siihen kuuluu edelleen myös oikeus olla harjoittamatta uskontoa, vapaus elää ilman uskontoa ja oikeus pysyä minkä tahansa uskonnollisen yhteisön ulkopuolella.
Lisäksi keskusteluilmapiirissä on tapahtunut suuri muutos, mikä näkyy avoimuutena uuden lähestymistavan kehittämiselle kirkon ja valtion suhteisiin.
– Perinteisiä näkökohtia, uskonnonvapautta ja valtion uskonnollista neutraliteettia on pyritty tulkitsemaan modernin demokraattisen valtion kansalaisyhteiskunnan luonteeseen kuuluvalla tavalla nimenomaisesti positiivisena uskonnonvapautena. Nyt tiedostetaan, että valtion, kirkon ja uskonnollisten yhteisöjen on tehtävä yhteistyötä, koska kysymys on viime kädessä samoista kansalaisista.
Uskonnonvapauden myönteinen tulkinta on heijastunut erityisesti vuoden 2000 Suomen perustuslakiin ja vuoden 2003 Suomen uskonnonvapauslakiin.
– Sillä on ollut erittäin tärkeä vaikutus valtion, kirkkojen ja uskonnollisten yhteisöjen välisten suhteiden kehitykseen – ja tulee olemaan jatkossakin.
Lisätietoja:
Professori Matti Kotiranta, matti.kotiranta(at)uef.fi, p. 050 372 1553
Julkaisu:
https://kluwerlawonline.com/EncyclopediaChapter/IEL+Religion/RELI20210003