Tapio Määttä Itä-Suomen yliopiston rehtoriksi

Report this content

Itä-Suomen yliopiston hallitus on valinnut akateemisen rehtorin, professori, OTT Tapio Määtän yliopiston rehtorin tehtävään 1.1.2025 alkavalle viisivuotiskaudelle. Yliopiston hallitus päätti rehtorivalinnasta ja vararehtoreiden haun aloittamisesta kokouksessaan 22. maaliskuuta.

Tapio Määttä, 58, on työskennellyt Itä-Suomen yliopiston akateemisena rehtorina vuoden 2020 alusta lähtien. Määttä on toiminut ympäristöoikeuden professorina vuodesta 2000 alkaen ja ennen akateemisen rehtorin toimikautta oikeustieteiden laitoksen johtajana yli kymmenen vuoden ajan. Määttä on työskennellyt tutkijana, asiantuntijana ja johtanut useita monitieteisiä tutkimushankkeita, kuten Suomen Akatemian Ympäristö ja oikeus -tutkimusohjelmaa (2005–2009). Määttä on valmistunut oikeustieteen tohtoriksi Helsingin yliopistosta, ja hän on Helsingin yliopiston ja Vaasan yliopiston ympäristöoikeuden dosentti. Hän on vuodesta 2018 alkaen kuulunut kansainvälisen ympäristöjärjestö WWF:n Suomen hallintoneuvostoon.

– Yliopiston hallitus piti erityisen tärkeänä rehtorin roolia ja toimintakykyä yliopiston aseman vahvistamisessa alueellisena, kansallisena ja kansainvälisenä toimijana nyt ja tulevaisuudessa. Hallitus painotti valinnassa Määtän aktiivisuutta ja vahvoja näyttöjä yliopiston toiminnan kehittämisessä ja uudistamisessa, tavoitteellisuutta ja kykyä konkretisoida tavoitteet sekä hänen viestintätaitojaan, hallituksen puheenjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen toteaa.

– Olen iloinen yliopiston hallitukselta saamastani luottamuksesta ja lähden uuteen tehtävään erittäin motivoituneena. Itä-Suomen yliopiston talous on hyvin tasapainossa, henkilökuntamme sitoutunutta, koulutuksemme vetovoimaista ja tutkimuksemme korkeatasoista. On kunnia saada aloittaa tämän ylipiston rehtorina ensi vuoden alussa, Tapio Määttä toteaa.

Rehtorin tehtävänä on johtaa yliopiston toimintaa strategian ja arvojen mukaisesti sekä vastata yliopistolain mukaisesti yliopiston tehtävien taloudellisesta, tehokkaasta ja tuloksellisesta hoitamisesta ja edelleen kehittämisestä.

Tutkimuksesta ja koulutuksesta vastaavien vararehtorien haku käynnistyy

 Itä-Suomen yliopisto uudistaa rehtoraattiaan valitsemalla kaksi vararehtoria toimikaudelle 1.1.2025–31.12.2029. Koulutuksesta ja tutkimuksesta vastaavien vararehtoreiden haku käynnistyy 23. maaliskuuta. Hakuilmoitukset julkaistaan yliopiston henkilöstörekrytoinnin verkkopalvelussa:  Avoimet työpaikat | Itä-Suomen yliopisto (uef.fi).

Vararehtoriksi valittavalta edellytetään tohtorintutkinto, vararehtorin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito. Lisäksi vararehtorihakijoilta odotetaan muun muassa laajaa yliopistomaailman tuntemusta, näkemystä ja kokemusta yliopiston johtamistehtävistä sekä tutkimus- ja koulutustoiminnan kehittämisestä vararehtorin vastuualueen mukaisesti.

Vararehtorihaku päättyy 19. huhtikuuta. Yliopiston hallitus valitsee haastatteluihin etenevät ehdokkaat 25.4.2024. Kärkiehdokkaat haastatellaan 16.5. ja 12.6.2024. Vararehtorihaun kärkiehdokkaat ovat yliopistoyhteisön kuultavina 27.5. Kuopion kampuksella ja 28.5. Joensuun Kampuksella. Yliopiston hallitus valitsee vararehtorit kokouksessaan 13.6.2024.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen, 050 337 8712

Akateeminen rehtori, yliopiston rehtori 1.1.2025 alkaen Tapio Määttä, 050 575 1589

Tilaa