Valoisuuden muutokset yhteydessä mielenterveyteen – tulevaisuudessa myös ilmastonmuutos voi vaikuttaa

Report this content

Suomalaisten masennus-, ahdistus- ja unihäiriöihin liittyvät sairauspoissaolot kasvavat selvästi loka–marraskuussa, kun taas kesä–syyskuussa poissaoloja on odotettua vähemmän. Loppusyksyn sairauspoissaoloja on kesään verrattuna lähes kaksinkertainen määrä ja alkusyksyyn verrattuna noin neljännes enemmän. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyviä maniajaksoja esiintyy puolestaan valoisaan aikaan keväällä ja kesällä odotettua enemmän ja pimeän aikaan odotettua vähemmän.

Tulokset selviävät Suomen Akatemian rahoittamasta Climate Change and Health -tutkimusohjelmassa tehdystä tutkimuksesta. Tavoitteena oli tutkia, miten valoisuuden muutokset ovat yhteydessä mielenterveyteen. Ilmastonmuutoksen myötä talviaikojen ennustetaan muuttuvan Suomessa pimeämmiksi ja kesäaikojen valoisammiksi.  

Tutkimuksessa analysoitiin Kelan sairauspoissaolorekisterin avulla yhteensä 636 543:a mielenterveyssyistä johtuvan sairauspoissaolojakson ajoittumista vuodenajan mukaan 12 vuoden ajalta. Analyyseissa tarkasteltiin, oliko poissaoloja odotettu määrä vai ylittikö tai alittiko sairauspoissaolojen lukumäärä odotetun määrän.

– Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että osa ihmisistä potee pimeänä vuodenaikana niin sanottua kaamosmasennusta. Tavanomaisten masennusoireiden lisäksi kaamosmasennukseen liittyy ruokahalun ja painon nousua sekä liikaunisuutta eli nukutaan pitkiä yöunia ja päivälläkin väsyttää. Kaamosmasennuksen oireita helpotetaan usein kirkasvalohoidolla, sanoo tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Työpaikoilla ja terveydenhuollossa vuodenaikoihin liittyvä vaihtelu voi lisätä kuormitusta etenkin syksyllä, kun yleisimpiä sairauspoissaoloja, kuten masennusta, ahdistusta ja unihäiriöitä, alkaa olla runsaasti.

– Voidaan myös miettiä, onko ilmiölle pimeän ajanjakson ohella muitakin selityksiä. Onko esimerkiksi työelämässä syksyllä erityisen paljon psykososiaalista stressiä, joka johtaa lisääntyviin sairauspoissaoloihin, kysyy psykologian professori Marianna Virtanen.

Mikäli ilmastonmuutoksen myötä Suomessa kesät tulevat valoisammiksi ja talvet pimeämmiksi, tutkimus antaa viitteitä siitä, että masennus-, ahdistus- ja unihäiriöt voivat muutoksen myötä lisääntyä talvella, mutta toisaalta ne voivat unihäiriöitä lukuun ottamatta vähentyä entisestään kesäaikaan. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä pimenevät talvet voivat helpottaa manian oireita ja valoisammat kesät taas pahentaa niitä.
 

Artikkelin tiedot:
Virtanen M, Törmälehto S, Partonen T, Elovainio M, Ruuhela R, Hakulinen C, Komulainen K, Airaksinen J, Väänänen A, Koskinen A, Sund R. Seasonal patterns of sickness absence due to diagnosed mental disorders: a nationwide 12-year register linkage study. Epidemiol Psychiatr Sci. 2023 Nov 9;32:e64. doi: 10.1017/S2045796023000768 https://www.cambridge.org/core/journals/epidemiology-and-psychiatric-sciences/article/seasonal-patterns-of-sickness-absence-due-to-diagnosed-mental-disorders-a-nationwide-12year-register-linkage-study/5842EB42FDC0667F6B710CF70EF1AA73

Lisätietoja:
Professori Marianna Virtanen, marianna.virtanen(at)uef.fi, p. 040 745 0106
Tutkimusprofessori, psykiatrian erikoislääkäri Timo Partonen, timo.partonen(at)thl.fi

Tilaa