Verkostoitumisen ihanne työelämässä aiheuttaa jännitteitä ja luo eriarvoisuutta
Nykyisessä työelämässä työntekijän tulisi verkostoitua saadakseen työtä ja menestyäkseen urallaan. Verkostoitumiseen kannustetaan jo koulutuksessa, esimerkiksi yliopisto-opinnoissa. Verkostoitumisen vaatimus on kuitenkin paitsi moraalisesti hankala, myös eriarvoisuutta luova. Tämä selvisi tuoreessa tutkimuksessa, jossa tarkasteltiin verkostoitumisen vaadetta osana laajempaa yliopistoissa vallitsevaa työllistettävyyden ihannetta.
Julkisessa keskustelussa ja aiemmissa tutkimuksissa verkostoituminen on mielletty pitkälti yksilön taidoksi, jota jokainen voi halutessaan kehittää, ja josta seuraa yksinomaan hyvää.
– Halusimme kuitenkin tutkia ilmiötä kriittisestä näkökulmasta. Tutkimusta varten haastattelimme kauppatieteen opiskelijoita, ja heille tehtyjen haastatteluiden pohjalta tarkastelimme, miten yliopisto-opiskelijat ja vastavalmistuneet omaksuvat tai vastustavat verkostoitumisen vaadetta, kertoo yliopistonlehtori, dosentti Maija Korhonen.
Vaikka tutkimus tehtiin kauppatieteilijöille, koskevat samat verkostoitumisen ihanteet Korhosen mukaan useita muitakin aloja. Ihanteet myös poikkileikkaavat lähes koko nykyistä työelämää.
”Verkostoituminen perustuu rehellisyydelle ja sopii ekstrovertille luonteelle”
Saadut tulokset ovat kaksiosaisia. Niiden pohjalta selvisi, ettei verkostoituminen ole neutraali tai itsestään selvästi hyvä asia opiskelijoiden tai vastavalmistuneiden näkökulmasta, vaikka koulutuksessa ja työelämässä se halutaan sellaisena esittää. Lisäksi verkostoitumiseen näyttää liittyvän eriarvoisuutta.
Tavoiteltavana ja hyvänä pidettyyn verkostoitumiseen liittyy monia moraalisia ristiriitoja, joita nuoret työelämän noviisit joutuvat ratkomaan ja joiden vuoksi verkostoitumiseen suhtaudutaan osin vastentahtoisesti.
– Ristiriitoja aiheuttavat muun muassa se, perustuuko verkostoituminen omaan haluun ja aitoihin ihmissuhteisiin vai pitääkö opiskelu- ja työelämäverkostoja luoda väkisin kaikkien kanssa. Vastaajat pohtivat myös sitä, millaisia luonteenpiirteitä hyvältä verkostoitujalta vaaditaan ja kuka pystyy täyttämään nämä kriteerit.
Haastateltavien tulkinnoista hahmottui tietynlainen verkostoitumisen moraalinen järjestys eli käsitys siitä, mitä on ”oikea” ja ”väärä” verkostoituminen. Tämän moraalisen järjestyksen mukaan verkostoitumisen merkitys tulee tunnistaa, mutta suhteiden luominen ei saa tapahtua pakotetusti, teennäisesti tai toisia ihmisiä hyväksikäyttämällä.
– Verkostoitumisen on perustuttava omaehtoisuudelle, rehellisyydelle ja aidoille, mieluiten työelämässä solmituille ihmissuhteille, sekä ekstrovertille ja ”menevälle” luonteenlaadulle.
Haastateltavat kritisoivat myös ylenpalttista itsensä kehumista työnhaussa, ja he tunnistivat akateemisesti koulutettuihin yhä enenevässä määrin kohdistuvat vaatimukset oman erinomaisuuden esille tuomisesta esimerkiksi sosiaalisen median alustoilla.
”Hyväosainen perhetausta ja työssä hankitut suhteet mahdollistavat oikeanlaisen verkostoitumisen”
Verkostoitumisvaatimus luo eriarvoisuutta, sillä kaikilla ei ole taustallaan perheen tai työkokemuksen suomia verkostoja tai verkostoitumisen edellyttämiä luonteenpiirteitä. Esimerkiksi ne, joilla ei ole hyväosaista perhetaustaa tai työkokemuksen myötä hankittuja suhteita, tai jotka ovat ujoina taipuvaisia vetäytymään sosiaalisista tilanteista, eivät täytä ”hyvän” verkostoitujan määreitä.
– Aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt myös, että työväenluokkataustaisille yliopisto-opiskelijoille ja naisille verkostoitumiseen liittyvät ihanteet ovat vieraita ja hankalampia. Tämä on omiaan synnyttämään vastarintaa koko verkostoitumisen vaatimusta kohtaan, Korhonen muotoilee.
Korhosen mukaan haastateltavien tulkinnat antoivat tässäkin tutkimuksessa vihjeitä siitä, että verkostoitumisen ihanteet ilmiönä sukupuolittuvat ja luokkaistuvat. Siksi tarvitaan lisää tutkimusta muun muassa siitä, miten eri sukupuolet, eri-ikäiset, erilaisista taustoista tulevat tai vähemmistöihin kuuluvat ihannetta käsittelevät.
– Verkostoituminen ei siis ole missään mielessä neutraali tai ongelmaton, vaan läpeensä arvolatautunut, eriarvoisuutta ruokkiva ilmiö. Verkostoitumisen vaatimuksessa on kyse paljon muustakin kuin yksilön verkostoitumistaidoista ja niiden yhteydestä työllistymiseen. Siihen liittyy moraalisia kysymyksiä ihmissuhteiden merkityksestä ja arvosta, solidaarisuudesta ja lojaliteetista, yksilön itsenäisyydestä ja riippuvuudesta työelämässä sekä oman persoonan arvosta työmarkkinoilla.
Siksi ilmiötä on Maija Korhosen mukaan syytä jatkossakin tutkia kriittisesti ja selvittää tarkemmin, keille ja millä ehdoilla hyveellisenä pidetty verkostoituminen oikeastaan on mahdollista.
Artikkelin tiedot: Korhonen, M., Siivonen, P., Henttu, R., & Mutanen, H. (2024). "Oikea" ja "väärä" sosiaalinen verkostoituminen nuorten kauppatieteilijöiden tulkitsemana. Sosiologia, 61(2). Noudettu osoitteesta https://journal.fi/sosiologia/article/view/146557
Lisätietoja:
Yliopistonlehtori Maija Korhonen, maija.korhonen@uef.fi, p. 050 562 6737