Viikinkien ryöstelykulttuurin jäljet näkyvät nyky-Venäjän taloudessa ja politiikassa
Muinaiset viikingit eivät olleet mikään yhtenäinen skandinaavinen ilmiö. He olivat osa monimuotoista ryöstötalouden järjestelmää, joka vallitsi Euroopassa varhaiskeskiajalle saakka. Kuninkaanvallan muodostuessa itsenäiset ryöstelijät joko sulautuivat uuteen valtaan tai siirtyivät syrjäseuduille. Viimeiset lohikäärmeveneet kulkivat Siperian jokia pitkin ryöstöretkille Venäjän kaukaisille alueille vielä 1600-luvun lopulla. Arvostetussa yhdysvaltalaisessa Russian history -tiedelehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että toiminnan jäljet näkyvät nyky-Venäjän taloudellisessa ja poliittisessa kehityksessä edelleen.
– Itsenäisten päällikköjen tekemät ryöstöretket hyödyttivät paikallismarkkinoita. Toimintatapa kuitenkin sulautui itäisten ruhtinaskuntien rakenteeseen, koska eurooppalainen suvereeni valtakunta ja sen laillisuusrakenne ei toteutunut idässä. Tämä olisi tärkeä tiedostaa, jotta pystytään ymmärtämään nyky-Venäjää, professori Jukka Korpela Itä-Suomen yliopistosta toteaa.
Ryöstelykulttuuri hiipui vähitellen 1400-luvun lopun jälkeen Venäjän länsi- ja keskusalueilla, kun Moskovan valta vahvistui. Idässä Keski-Aasian klaaniyhteiskunnat sekä Volgan, Kaukasian ja Kaspian alueiden basaaritalous olivat kuitenkin liian vahvoja Moskovan kontrollille ja uudistuksille. Itsenäiset päälliköt pystyivätkin jatkamaan taloudellista hyötyä tuoneita ryöstöretkiään alueella. Ne olivat osa alueen taloutta ja paikalliset yhteiskunnat myös hyötyivät niistä.
Ryöstöretket hiipuivat johtajien liittyessä osaksi voimistuvaa suurruhtinaskuntaa
Skandinaviassa viikinkiaika päättyi 1100-luvulla, kun kuninkaanvalta kykeni alistamaan viikinkien mahtimiehet palvelukseensa. Itämeren itäisissä osissa ja Venäjän jokien varrella tilanne oli kuitenkin erilainen. Viikinkikulttuuri saapui alueelle 800-luvulla, mutta ruhtinasvalta muodostui myöhään. Viikinkitalous ja viikinkien ryöstöretket jatkuivat aina myöhäiselle keskiajalle saakka.
– Ero ruhtinasvallan ja ryöstelevien ryhmien välillä ei ollut aina selvä. Esimerkiksi Novgorodin kronikassa puhutaan virallisin termein suurruhtinas Juri Danilovitšista, joten länsimaisessa historiankirjoituksessa häntä pidetään yhtenä Moskovan perustajista. Vuodelta 1325 olevassa merkinnässä häntä kuitenkin kuvataan myös itsenäiseksi ryöstöretkeilijäksi.
1300- ja 1400-luvun taitteessa viikinkiyhteiskunta alkoi jakautua Novgorodissa. Sen johtajista Vasili Borisovich siirtyi osaksi vallassa olevaa hallintorakennetta. Anfal' puolestaan jatkoi kaksilla raiteilla ryöstäjänä ja ruhtinaskunnan komentajana. Osa viikingeistä jättäytyi muodostumassa olevan ruhtinaskunnan ulkopuolelle ja jatkoi ryöstelyä se reuna-alueilla. Kun Moskovan valta lujittui, järjestelmällinen ryöstely hiipui paikalliseksi rikollisuudeksi.
– Ryöstötalouden toimintatapa kuitenkin säilyi ja jopa kasvoi uudistuneella tavalla Keski-Aasiassa sekä Volgan, Kaspian ja Kaukasian alueilla. Ryöstely jatkui Venäjän reuna-alueilla aina 1800-luvulle asti, Korpela sanoo.
Jukka Korpela. The Last Vikings: Russian Boat Bandits and the Formation of Princely Power. Russian History 48 (20 21) 89–117. https://doi.org/10.30965/18763316-12340024
Lisätietoja:
Professori Jukka Korpela, puh. 050 372 8665, jukka.korpela(at)uef.fi