Biofore-konseptiauton menestystarina jatkuu, Grafia valitsi auton Vuoden kultahuipuksi

Report this content

Vuoden_kultahuippu_2015_Biofore.jpg



(UPM, Helsinki, 16.4.2015 klo 12.30) - UPM:n ja Metropolian Biofore-konseptiauto on voittanut Grafian Vuoden kultahuiput -palkinnon Innovatiivinen media -sarjassa. Grafian Vuoden Huiput on Suomen merkittävin markkinointiviestinnän ja muotoilun kilpailu.

"Biofore-konseptiautosta on muodostunut muuttuvan biometsäteollisuuden symboli. Se on esimerkki uusien biomateriaalien luovasta ja innovatiivisesta käytöstä sekä vastuullisuudesta. Biomateriaaleilla voidaan korvata uusiutumattomia materiaaleja monessa käyttökohteessa, esimerkiksi autoteollisuudessa", toteaa UPM:n brändi- ja viestintäjohtaja Elisa Nilsson.

Valintaperusteluissaan Grafia toteaa muun muassa, että Biofore-auto on "täydellinen esimerkki siitä, kuinka suomalainen yritys innovatiivisesti paketoi osaamisensa konkreettiseksi esitykseksi uudelle toimialalla siten, että jokainen sen ymmärtää. Loppuun asti viety yhteistyökonsepti, joka olkoon esimerkkinä kenelle tahansa."

Uniikki konseptiauto on futuristinen tieliikenteeseen rekisteröitävä ajoneuvo, jonka useissa osissa käytetään UPM:n uusiutuvia biopohjaisia materiaaleja. Auto esiteltiin viime vuoden maaliskuussa Geneven kansainvälisessä autonäyttelyssä ja se on herättänyt valtaisaa kansainvälistä kiinnostusta.

"Biofore-auton menestystarina on monien ihmisten yhteistyön tulos niin UPM:llä, Metropolia Ammattikorkeakoululla kuin Valveella. Haluan kiittää kaikkia osapuolia, jotka ovat osallistuneet tähän hienoon projektiin, joka on varmasti ylittänyt meidän kaikkien rohkeimmatkin odotukset", iloitsee Elisa Nilsson.

Viime vuoden maaliskuussa ProCom palkitsi Biofore-auton Vuoden Viestintätekona. Biofore-konseptiautosta kertova video nappasi puolestaan viime vuoden kesäkuussa kultapystin kansainvälisillä Golden Hammer -mainosfestivaaleilla Riikassa. Voitto tuli Corporate PR -sarjassa.

BioforeConceptCar_UPM_Metropolia_2_50215_2.jpg

Geneven autonäyttelyn jälkeen Biofore-konseptiauto on ollut kysytty vieras moniin tapahtumiin ympäri maailmaa. Ennen Suomeen paluuta auto vieraili YK:n kansakuntien palatsissa Genevessä. Auto on kiertänyt lukuisissa UPM:n, Metropolian ja muiden yhteistyökumppaneiden tapahtumissa ympäri Suomea.

Biofore-autossa valtaosa perinteisesti muovista valmistetuista osista on korvattu UPM:n korkealaatuisilla ja kestävillä biomateriaaleilla, UPM Formilla ja UPM Gradalla. Auton tankista löytyy UPM:n puupohjaista uusiutuvaa dieseliä, UPM BioVernoa.

"Uusiutuvat raaka-aineet ovat keskeinen osa Biofore-strategiaamme. UPM:llä on pitkä historia puukuidun jalostamisesta, ja myös uudet liiketoimintomme pohjaavat biomassan hyödyntämiseen kestävällä ja resurssitehokkaalla tavalla", sanoo Elisa Nilsson.

Biomateriaalit soveltuvat laajasti eri käyttötarkoituksiin, kuten design- ja akustiikkatuotteisiin, sekä erilaisiin teollisiin- ja kuluttajatuotteisiin. Esimeriksi Genelec käyttää biokomposiittimateriaalia kaiuttimissaan, Tregren valmistaa puolestaan samasta materiaalista keittiöpuutarhoja.

**

Katso Biofore-konseptiauton video Youtubesta.

Kuvia median käyttöön Biofore-autosta.

Biofore-konseptiauton englanninkieliset nettisivut.

**

Lisätietoja antaa:
Elisa Nilsson, brändi- ja viestintäjohtaja, UPM, puh. 0204 16 7806

UPM, Media Desk
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Grafian Vuoden Huiput on Suomen merkittävin markkinointiviestinnän ja muotoilun kilpailu. Vuosittain järjestettävä tapahtuma tähtää suunnittelun tason nostamiseen, luovuuden ja omaperäisyyden voimistamiseen sekä suunnittelijoiden ammattitaidon kehittämiseen. Kilpailu järjestettiin nyt 35. kerran. http://www.vuodenhuiput.fi/fi-FI/vuoden-huiput-2014/

Vuoden_kultahuippu_2015_Biofore.jpg

Tilaa

Multimedia

Multimedia