Muutoksia UPM Silvestan toiminnassa

Report this content

(UPM, Helsinki, 17.3.2016 kello 13.00 EET) - UPM on myynyt UPM Silvesta Oy:n metsänhoitotyöliiketoiminnan Kainuun, Ylä-Karjalan, Ylä-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan alueilla Metsäpalvelu Koivumäki Oy:lle, jonka toimitusjohtaja ja pääomistaja on Jukka Koivumäki.  Koivumäki on toiminut  pitkään UPM Silvestan toimitusjohtajana, mutta on jättänyt tämän tehtävän liiketoimintakaupan yhteydessä. Liiketoimintakaupan myötä edellä mainittuun liiketoimintaan kuuluvat työntekijät, UPM Silvestan 17 metsuria ja yksi UPM:n toimihenkilö, siirtyvät työsuhteen katkeamatta Metsäpalvelu Koivumäen palvelukseen 1.4.2016 alkaen. Samassa yhteydessä UPM Silvesta on tehnyt franchising-sopimuksen Metsäpalvelu Koivumäen kanssa.

UPM Silvestan toiminta muualla Suomessa jatkuu nykyisellään, ja sen 73 metsuria ja 9 toimihenkilöä jatkavat nykyisissä tehtävissä. Yhtiö hallinnoi myös UPM Silvesta -franchising-ketjua, johon kuuluu 6 yritystä Metsäpalvelu Koivumäen lisäksi. Muutos ei vaikuta näiden yritysten toimintaan. UPM Silvestan toiminnasta vastaa 16.3.2016 alkaen UPM:n metsänomistajapalveluiden johtaja Jorma Saarimaa.

"Olen jo pitkään miettinyt oman yrityksen perustamista", Jukka Koivumäki kertoo. "Pystyn nyt hyödyntämään pitkää kokemustani metsäalalta ja kehittämään toimintaa edelleen itsenäisenä yrittäjänä. Kainuu on yrityksen keskeinen toiminta-alue. Siellä on runsaasti metsiä ja väestön ikääntyessä ja kaupungistuessa metsänhoitotöiden kysyntä yksityismetsissä kasvaa. Tavoitteeni on kasvattaa metsätyöpalvelutarjontaa."

"Olemme tehneet Metsäpalvelu Koivumäen kanssa pitkäaikaisen sopimuksen UPM:n ja sen sopimusasiakkaiden metsien hoidosta sen toiminta-alueella, mikä takaa UPM:n ja sen asiakkaiden metsien ammattimaisen hoidon ja luo vakaan pohjan Jukan yrityksen toiminnalle sen alkuvaiheessa", kertoo UPM:n Puunhankinnan ja metsätalouden johtaja Sauli Brander. "Tavoitteemme on, että UPM:n paikalliset yrittäjät siirtyvät Metsäpalvelu Koivumäen sopimusyrittäjiksi, mikä osaltaan helpottaa uuden yrityksen toiminnan käynnistymistä ja toiminnan tehokasta ohjausta."

Lisätietoja:
Johtaja Jorma Saarimaa,  Puunhankinta ja metsätalous, metsänomistajapalvelut, puh. 0400 254 084
Toimitusjohtaja Jukka Koivumäki, Metsäpalvelu Koivumäki, puh. 040 71 70 085

UPM, Mediasuhteet
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

UPM Silvesta on metsätyöpalveluiden toteuttamiseen erikoistunut osa UPM:ää. Olemme Suomen suurin yksityinen metsätyöpalveluyritys, joka toimii lähes valtakunnallisesti. Palveluksessamme on metsureita ja yrittäjiä, joista osa on franchiseyrittäjiä ja osa urakoitsijoita. Toimimme kestävän metsänhoidon periaatteiden mukaisesti. Tavoitteemme on kehittää käytännön metsätöitä ja näin parantaa metsätalouden kannattavuutta asiakkaidemme parhaaksi. www.upmsilvesta.fi

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 19 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Tilaa