NordicEdu on UPM:n ja Suomen Partiolaisten mobiilipelin tekijä

Report this content

(UPM, Helsinki, 20.1.2016, klo 13.00 EET) - UPM ja Suomen Partiolaiset sopivat lokakuussa 2015 yhteistyöstä ja metsäisen mobiilipelin tuottamisesta partiolaisten käyttöön. Pelin toteutuksesta vastaa NordicEdu.

"Haasteemme Slush-tapahtumassa marraskuussa kiinnosti useita pelialan yrityksiä", UPM:n Puunhankinnan ja metsätalouden markkinointipäällikkö Paula Savonen iloitsee. "Kokeneidenkin konkareiden joukosta erottui edukseen pieni turkulainen yritys NordicEdu. Yrityksen nuoresta iästä huolimatta heillä on laaja kokemus nuorille suunnattujen opetuspelien tekemisestä. Lisäksi pelin tekijöillä on itsellään vahva partiolaistausta, mikä helpottaa pelin tarkoituksen hahmottamista."

"Peli on osa ensi kesänä järjestettävän Roihu-suurleirin valmistautumisvaihetta ja osaltaan aktivoi partiolaisten suurleirille osallistujia Roihun metsäteemaisen ohjelmalaakson koitoksiin", kertoo Suomen Partiolaisten metsäkoordinaattori Jaakko Nippala. "Tavoitteemme on, että peli on partiolaisten käytössä kevään aikana. Peli tukee myös erinomaisesti partiolaisten metsään liittyvän osaamisen kehittymistä."

"Aloitimme pelin perusasioiden määrittelyn joulukuussa ja määrittelyt on tehty hyvässä yhteistyössä Suomen Partiolaisten ja UPM:n kanssa", NordicEdun toimitusjohtaja Tomi Kokkonen toteaa." Olemme kehittäneet vuosien mittaan eri toimijoille interaktiivisia opetusmateriaaleja. Tavoitteemme on, että tuotteemme ovat innostavia, helppokäyttöisiä ja visuaalisesti mieleenpainuvia. Sellaisen pelin haluamme tehdä myös partiolaisille."

Pelin tavoitteena on houkutella lapsia ja nuoria tutkimaan metsää ja saada heidät kiinnostumaan sen eri lajeista sekä siitä, mitä kaikkea puusta voi tehdä. Mobiilisovellus on lapsille ja nuorille tuttu tapa oppia uutta. Sen hyödyntäminen ei ole paikkasidonnaista, se toimii yhtä lailla kadulla, kotona kuin metsässä.

"Pelin perusasioiden määrittely on opettanut koko projektiryhmällemme paljon uutta", Paula Savonen sanoo. "NordicEdun nuoret osaajat ovat haastaneet meitä UPM:läisiä avaamaan ja yksinkertaistamaan teollisuusjargoniamme, partiolaisten näkemys metsäteollisuustuotteiden kirjosta on laajentunut ja NordicEdulaisille metsä on avautunut uudesta näkökulmasta. Toivomme, että näin käy myös pelin käyttäjille aikanaan."

Pelissä opittuja taitoja sekä metsien mahdollisuuksia pääsee ihmettelemään käytännössä ensi kesänä Suomen Partiolaisten Roihu-suurleirillä, joka järjestetään Evon suurleirialueella 20.-28.7. Leirille odotetaan jopa 15 000 osallistujaa Suomesta sekä ulkomailta. Ilmoittautuminen Roihulle on menossa ja paikan voi varmistaa 24.4.2016 saakka osoitteessa www.roihu2016.fi. Vielä ehtii mukaan!

Lisätietoja:
Markkinointipäällikkö Paula Savonen, UPM:n Puunhankinta ja metsätalous, puh. 0400 343 851
Metsäkoordinaattori Jaakko Nippala, Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry, puh. 040 451 9131
Toimitusjohtaja Tomi Kokkonen, NordicEdu, puh. 050 4300178

Tiedote 5.11.2015: UPM ja Suomen Partiolaiset aloittavat yhteistyön - suunnitelmissa mobiilipeli metsästä ja sen eri näkökulmista lapsille ja nuorille

UPM, Media Relations
9.00-16.00 EET
tel. +358 40 588 3284
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Partio on täynnä ystävyyttä, naurua ja unohtumattomia elämyksiä. Partio on kaikille avoin harrastus, joka vaalii vastuuntuntoisuutta, ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista sekä johtajuustaitoja.

Vapaaehtoisemme antavat vuosittain yli 3 miljoonaa tuntia aikaansa lasten ja nuorten partioharrastamisen mahdollistamiseksi. Tämä vastaa yli 1800 nuorisotyöntekijän työpanosta.

Suomen Partiolaiset - Finlands Scouter ry on Suomen suurin nuorisojärjestö, jonka toiminnassa on vuosittain mukana yli 65 000 jäsentä. Maailmanlaajuisesti partiolaisia on noin 45 miljoonaa yli 200 maassa. Meillä olet osa maailmanlaajuista yhteisöä, jonka avulla maailmasta voi tehdä paremman paikan. Lähde mukaan seikkailuun osoitteessa www.partio.fi/liity   

NordicEdu kehittää kohdeyleisöönsä uppoavia laadukkaita tulevaisuuden opetus- ja hyötypelejä. Vuodesta 2011 olemme kehittäneet sovelluksia ensisijaisesti nimenomaan mobiilialustoille tehokkaampi ja innostavampi oppiminen tavoitteenamme. NordicEdun muodostavat neljä intohimoista nuorta ammattilaista, jotka ovat luoneet kunnianhimoisia ja käytettävyydeltään tinkimättömiä tuotteita huipputasolla niin Suomessa kuin kansainvälisestikin yhdistämällä pelillisyyden perinteisempien alojen tarpeisiin uudella ja innostavalla tavalla. - www.nordicedu.fi

Tilaa