UPM esittelee Bioaika-kiertueella teollisuuden uusia innovaatioita

Report this content

(UPM, Helsinki, 5.6.2017 klo 12.00) - Biotalouden mahdollisuuksia ja innovaatioita esittelevä Bioaika-tapahtumakiertue käynnistyy tänään maailman ympäristöpäivänä Helsingistä. Kiertueen ytimessä on Bioaika-rekka, kiertävä tiedekeskus, jonka interaktiivisessa näyttelyssä tutustutaan uusiutuvista raaka-aineista kehitettyihin innovaatioihin. UPM on kiertueella mukana yhteistyökumppanina osana Biofore Share and Care -ohjelmaa, jonka yksi painopistealue on bioinnovaatioiden vauhdittaminen.

Hankkeen yhteistyökumppanina UPM haluaa erityisesti nostaa esille teollisuuden uusia innovaatioita, monipuolista toimintaamme kiertotalouden ytimessä ja tavata nuoria ympäri Suomea. UPM:n asiantuntemus uusiutuvissa ja kierrätettävissä materiaaleissa, vähäpäästöisessä energiassa ja resurssitehokkuudessa on avainasemassa, kun yhtiö kehittää biotalouteen liittyviä innovaatioita ja osaamista. Niiden avulla yhtiö pyrkii löytämään uusia kestävän kehityksen mukaisia liiketoimintamahdollisuuksia.

Bioaika-rekassa on esillä UPM:n omia innovaatioita, kuten uusiutuva puupohjainen UPM BioVerno -diesel, lämpömuotoiltava UPM Grada -puumateriaali, GrowDex-hydrogeeli sekä UPM ProFi  ja UPM Formi -biokomposiitit.

Bioaika-tapahtumakiertue on koko metsäsektorin lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja sen nuorille. Tapahtumakiertue vierailee sadalla paikkakunnalla ympäri Suomea ensin kesätapahtumissa ja syyslukukaudella koulukiertueella.

Bioaika-rekkaan voi tutustua kesän aikana useissa yleisötapahtumissa. Rekka pysähtyy myös seuraavilla UPM:n tehdaspaikkakunnilla:
9.6. Kouvola (Kuusankoski)
24.7. Rauma
4.8. Valkeakoski (Tervasaari)
10.8. Lappeenranta
11.8. Jyväskylä (Säynätsalo)

Hankkeen pääasiallinen kohderyhmä ovat nuoret. Koko syyslukukauden ajan Bioaika-rekka vierailee arkisin paikallisilla kouluilla ja oppilaitoksilla. Iltaisin ja viikonloppuisin Bioaika-rekka on avoinna yleisölle. Kiertue päättyy Suomen itsenäisyysviikkoon joulukuussa 2017.  

Bioaika-rekka on osa UPM:n Biofore Share and Care -ohjelmaa. Ohjelma keskittyy hankkeisiin, jotka ovat merkityksellisiä yhtiön liiketoiminnan ja vastuullisuustavoitteiden kannalta. Painopistealueet ovat Lukeminen & oppiminen, Paikallinen sitoutuminen, Vastuullinen veden käyttö ja Bioinnovaatioiden vauhdittaminen.

Bioaika-rekan ovat tuottaneet Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke ja Tiedekeskus Tietomaa. Kiertueen päärahoittajia ovat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten säätiö.

Lue lisää Bioaika-kiertueesta www.bioaika.fi

Tapahtumatiedot
ma ja ti 5.-6.6.2017 klo 10-20 Helsingin Rautatientori

Lisätietoja antaa:
Viestintäpäällikkö Sini Paloheimo, puh. 02041 50025, sini.paloheimo@upm.com

UPM, Mediasuhteet
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com
 
UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper ENA (Europe and North America) ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Seuraa UPM:ää: Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | upmbiofore.fi                

Tilaa