UPM hakee lupaa Jämsän Arvajankosken padon purkamiselle ja kosken kalataloudelliselle kunnostamiselle

Report this content

(UPM, Helsinki, 18.6.2021 klo 10.00) – UPM on jättänyt Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle vesilain mukaisen lupahakemuksen Jämsän Arvajankoskessa sijaitsevien patorakenteiden purkamiselle ja Arvajankosken kalataloudelliselle kunnostamiselle. Patorakenteiden purun jälkeen UPM:n tavoitteena on aloittaa Arvajankosken kalataloudellinen kunnostaminen yhteistyössä sidosryhmien kanssa.

Arvajankoskessa on ollut ajan saatossa paljon erilaisia myllyjä, sahoja, uittorakenteita ja vesilaitoksia aina 1800-luvulta lähtien. UPM:n Kaipolan tehtaan vedenottamo ja pato on ollut koskimaisemassa 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Arvajankoski toimi tehtaan vedenottamona vuoteen 2015 saakka, kunnes vedenotto siirtyi Päijänteen Tiirinselälle.


”Arvajankoski yhdistää Kuhmoisen pohjoispuolella sijaitsevan Isojärven Päijänteeseen. Arvajankosken vedenottamon pato on viimeinen este Isojärvestä Päijänteeseen laskevalla, kahdeksan koskea sisältävällä ja 19 kilometrin mittaisella Arvajan koskireitillä, joka on merkittävä Päijänteen taimenen kutujoki” toteaa Keski-Suomen vesi ja ympäristö ry:n toiminnanjohtaja Tuomo Laitinen.

UPM:n vaelluskalaohjelman tavoitteena on elvyttää kalakantoja siellä, missä niiden luontaiselle menestymiselle on parhaat edellytykset. Tarpeettomiksi käyneiden patojen poistaminen on tehokas ja helppo tapa suojella ja palauttaa luonnon monimuotoisuutta. Vaikka Arvajankoskessa on ennestään avoin kalatie, vedenottamon patorakenteet muodostavat nousuesteen kaloille. Arvajankoski on esimerkillinen kohde siitä, miten tarpeettoman padon ja esteen purkamisella voidaan elvyttää virtavesiluontoa, elimistöä ja kalakantaa.

UPM pitää kaikissa vaelluskalaohjelman hankkeissaan tärkeänä, että ne tehdään yhdessä viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. Myös Arvajankosken hankkeen selvitys- ja suunnittelutyössä on tehty hyvää yhteistyötä viranomaisten ja paikallisten sidosryhmien kanssa. ”Tahtotila Arvajankosken kunnostamiselle on yhteinen”, kertoo johtaja Marko Laakkonen UPM:ltä.

Suunnitelman mukaan hanke käynnistyisi purkamalla nykyiset pato- ja pumppaamorakenteet, poistamalla vedenottoputki ja korvaamalla säännöstelypato pohjapadolla, joka asettaa ylävirran vedenkorkeuden nykyiselle keskimääräiselle tasolle, pienentää pinnankorkeuden vaihtelua ja mahdollistaa kalojen nousun koskialueelle. Hankkeesta ei aiheudu haittaa alueen kiinteistöille, ympäristölle tai suojelualueille. Muutostöiden aikaiset vaikutukset arvioidaan niin ikään vähäisiksi ja ne rajoittuvat kohteen lähiympäristöön. Töiden aloittamisen ajankohta riippuu lupaprosessin etenemisestä.

Lisätietoja antavat:
Marko Laakkonen, johtaja, UPM Kaipola, puh.+358 2041 67610

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuille kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 18 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 8,6 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils


Tilaa

Multimedia

Multimedia