UPM ja Uruguayn Tekninen Yliopisto sopivat alueellisen yliopiston perustamisesta Fray Bentosiin

Report this content

(UPM, Helsinki 12.2.2015 klo 14.00) - UPM ja Uruguayn Tekninen Yliopisto (UTEC) ovat allekirjoittaneet sopimuksen alueellisen teknisen yliopiston rakentamisesta Fray Bentosiin. Tavoitteena on edistää teknistä koulutusta Uruguayn maaseudulla, erityisesti mekatroniikan, uusiutuvan energian sekä kuljetuksen ja logistiikan aloilla.

Alueellisen yliopiston piirissä asuu yli 4,000 opiskelijaa, jotka voivat tulevaisuudessa opiskella kotiseudullaan. Yliopiston rakentamisen arvioidaan kestävän 14 kuukautta.



"Investointi kertoo UPM:n sitoutumisesta Uruguayhin. Vahvistamme yhteisöjä, joissa meillä on toimintaa tukemalla opiskelua ja metsäteollisuuden kehitystä. On hienoa, että yliopiston rakentaminen käynnistyy samana vuonna, kun toimintamme Uruguayn metsäteollisuudessa saavuttaa juhlavat 25 vuotta", sanoo UPM:n Uruguayn toimintojen johtaja Juha Kääriäinen.

"Meille on tärkeää, että voimme palkata paikallisia korkeasti koulutettuja osaajia. Investointi koulutukseen luo uusia kehitysmahdollisuuksia ja vahvistaa Uruguayn metsäteollisuuden kilpailukykyä tulevaisuudessa", sanoo Kääriäinen.

Yliopiston toiminta perustuu teollisuuden ja yliopistomaailman yhteistyöhön ja sen molemminpuoliseen hyödyntämiseen. Opiskelijoille tarjotaan harjoittelijaohjelmia ja käytännön harjoitusta maataloudessa ja teollisuudessa. Osapuolet rohkaisevat UPM:n paikallisia ammattilaisia osallistumaan kursseille. Lisäksi UPM ja UTEC tekevät yhteistyötä T&K-hankkeissa.

Lisätietoja antavat:
UPM:n Uruguayn toimintojen johtaja Juha Kääriäinen, puh. +598 99 802 888
Viestintäpäällikkö Matías Martinez, UPM Uruguay, puh. + 598 456 20100

UPM, Media Desk
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

Taustaa toimituksille

UPM Uruguayssa

UPM:n toimintaan Uruguayssa kuuluvat Fray Bentosin sellutehdas, puunviljelystä ja -hankinnasta vastaava yhtiö UPM Forestal Oriental ja sen kaksi taimitarhaa sekä UPM:n säätiö, joka yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa edistää maaseudun elinvoimaisuuttaa koulutukseen, yrittäjyyteen ja elämänlaadun parantamiseen keskittyvien hankkeiden kautta.

Fray Bentosin sellutehdas valmistui vuonna 2007 ja on edelleen yksi maailman tehokkaimmista ja moderneimmista tehtaista. Sen vuosituotantokapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia eukalyptussellua, jonka raaka-aine on vastuullisesti hoidetuilta paikallisilta puuviljelmiltä hankittua lähipuuta. Sellun lisäksi Fray Bentos on merkittävä energian tuottaja. Tehtaan sähköntuotanto vastaa noin 10% Uruguayn sähkön kokonaistuotannosta.

UPM Forestal Oriental omistaa noin 230 000 hehtaaria maata, josta 60% on eukalyptusviljelmiä ja loput ovat karjalaitumina, muussa käytössä tai suojelualueita. Kaikki UPM:n puuviljelmät ovat FSC- ja PEFC-sertifioituja. UPM Forestal Oriental tuottaa noin 70 % tehtaan tarvitsemasta kuidusta ja hankkii loput yhtiön pitkäaikaisilta toimittajilta.

UPM:n palveluksessa Uruguayssa on 550 henkilöä, jonka lisäksi yhtiö työllistää epäsuoraan alihankintojen kautta noin 3 400 henkilöä. Kokonaisuudessaan UPM:n toimintojen vaikutus Uruguayn työllisyyteen on noin 6 400 työpaikkaa ja maan bruttokansantuotteeseen 1,3 %.

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia