UPM:ltä uusia sähköisiä työkaluja metsäomaisuuden hoitoon

Report this content

(UPM, Helsinki, 13.5.2019 klo 10.00 EET) - UPM laajentaa digitaalisia metsänomistajapalvelujaan lanseeraamalla entistä kehittyneempiä ratkaisuja upmmetsä.fi-sivustolla, jossa metsänomistaja voi kirjautumisen jälkeen hallinnoida koko metsäomaisuuttaan.

Viime keväänä julkaistun sähköisen puukaupan jälkeen upmmetsä.fi-verkkosivuston palvelut ovat nyt laajentuneet kattamaan puukaupan lisäksi metsänhoitopalvelut sekä metsävarallisuuden hoidon. Palvelu sisältää ajantasaiseen metsävaratietoon perustuvan sähköisen metsäsuunnitelman kuvio- ja puustotietoineen sekä ehdotukset tarvittaville hoitotöille ja hakkuille. Lisäksi palvelussa pystyy seuraamaan oman puukauppansa etenemistä vaihe vaiheelta ja kaikki metsänhoitoon liittyvät asiakirjat arkistoituvat automaattisesti. Näitä kaikkia palveluja pääsee jatkossa käyttämään myös UPM Metsä -mobiilisovelluksen kautta.

Metsänomistaja-asiakkaat mukana kehitystyössä

"Haluamme antaa metsänomistajille ensiluokkaisen asiakaskokemuksen. Olemme kehittäneet jo pitkään metsänomistajien sähköisiä palveluita yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Nyt lanseerattavissa toiminnoissa asiakkaat ovat vaikuttaneet sekä palvelun sisältöön että sen käytettävyyteen. Sähköinen palvelu ei korvaa henkilökohtaista palvelua, vaan täydentää sitä, ja metsänomistaja voi valita aina hänelle parhaiten sopivan asiointikanavan", kertoo asiakaskokemusjohtaja Risto Laaksonen UPM Metsältä.

UPM tarjoaa metsänomistajille nykyaikaisen ja helpon tavan hoitaa metsäasioita heille sopivana aikana haluamastaan paikasta. Kauppatavasta riippumatta metsänomistajalla on käytössään UPM:n metsänhoito-osaaminen sekä oman metsäasiakasvastaavan asiantunteva palvelu.

UPM uskoo lisäävänsä palveluillaan asiakkaidensa kiinnostusta metsäasioihin.
"Pitkät etäisyydet metsätilalle, työ ja yleisesti elämän painopisteen rakentuminen kaupunkeihin jättävät helposti arjessa metsät vähemmälle huomiolle. Me haluamme olla apuna niiden yhteensovittamisessa", Laaksonen sanoo.

Lisätietoja antaa:
Asiakaskokemusjohtaja Risto Laaksonen, UPM Metsä, puh. 040 554 5701

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Metsä
UPM Metsä eli puunhankinta ja metsätalous hankkii puuraaka-aineen UPM:n tuotantolaitoksille Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Suuri osa puusta hankitaan suomalaisilta yksityismetsänomistajilta. Puukaupan lisäksi tarjoamme metsänomistajille laajan valikoiman metsäomaisuuden hoitoon ja metsän omistamiseen liittyviä palveluja. Haluamme ylläpitää metsien hyvinvointia ja auttaa asiakkaitamme tekemään oikeat ratkaisut metsänhoidossa ja metsänuudistamisessa. www.upmmetsa.fi

Seuraa UPM Metsää Twitter | Facebook | YouTube | Instagram

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiössämme työskentelee noin 19 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore - Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils

Tilaa