UPM Plywood suunnittelee organisaatiouudistusta ja toimintojen sopeuttamista

Report this content

(UPM Plywood, Lahti, 27.4.2023 klo 13.00) – UPM Plywood suunnittelee organisaatiouudistusta ja toimintojen sopeuttamista vastaamaan pienentynyttä tuotantokapasiteettia ja heikentyvää markkinatilannetta. Yhtiö aloittaa muutosneuvottelut, joiden piirissä on 262 toimihenkilöä pääkonttoritoiminnoissa, myyntikonttoreissa ja Suomen tehtailla.

Vähennystarpeeksi arvioidaan enimmillään 35 tehtävää. Muutosneuvottelut käydään paikallisen lainsäädännön mukaisesti.

”Uudessa tilanteessa yhtiön toimintojen uudistaminen sekä kustannuskilpailukyvyn ja liiketoiminnan pitkän aikavälin tulosedellytysten säilyttäminen on äärimmäisen tärkeää”, sanoo UPM Plywoodin liiketoimintajohtaja Mika Kekki.

UPM Plywoodin tuotantokapasiteetti on pienentynyt merkittävästi viimeisen kolmen vuoden aikana. Yhtiö sulki kannattamattoman Jyväskylän vaneritehtaan vuonna 2020 ja myi Venäjällä sijaitsevan Chudovon vaneritehtaan tänä keväänä. Yhteensä tuotantokapasiteettia on poistunut 255 000 kuutiota.

Viime kuukausina kuusivanerin ja –viilun kysyntä on alentunut rakentamisen suhdanteen heikennyttyä. UPM Plywood on sopeuttanut kuusivaneri- ja viilutuotantoa lomautuksilla koko alkuvuoden ajan. Myös koivuvanerin jakelukaupan näkymät ovat epävarmat.

Organisaatiouudistuksen ja toimintojen sopeuttamisen yhteydessä UPM Plywood kehittää toimintamalliaan tukemaan entistä paremmin yhtiön strategisia painopistealueita sekä panostaa digitalisaation tuomien mahdollisuuksien hyödyntämiseen.

Lisätietoja antavat:
Mika Kekki, liiketoimintajohtaja, UPM Plywood, puh. 040 5455 803

UPM, Mediasuhteet
ma-pe klo 9-16
puh. 040 588 3284
media@upm.com

UPM Plywood tarjoaa korkealaatuisia WISA®-vanereita ja -viiluja rakentamiseen, ajoneuvojen lattioihin, LNG-laivoihin, parkettiteollisuuteen sekä muihin teollisiin käyttökohteisiin. UPM:n vaneriliiketoiminnan liikevaihto oli 539 miljoonaa euroa vuonna 2022 ja sen palveluksessa on noin 1800 henkilöä. – www.wisaplywood.fi

Seuraa UPM Plywoodia: YouTube | Instagram | Facebook

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Fibres, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Alamme johtavana toimijana ja vastuullisuuden edelläkävijänä olemme allekirjoittaneet YK:n 1,5 asteen ilmastositoumuksen. Ilmastonmuutosta hillitsevät tavoitteemme ja toimenpiteemme perustuvat tieteelliseen tutkimukseen. Yhtiössämme työskentelee noin 17 200 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 11,7 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore – Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | #UPM #biofore #beyondfossils


Avainsanat:

Tilaa