UPM saanut Ärjänsaaren hakkuut päätökseen

Report this content

(UPM, Helsinki, 9.2.2016 klo 9.00 EET) - UPM on saanut Ärjänsaaren hakkuut päätökseen. Aiemman suunnitelmansa mukaan UPM kehittää saaren virkistyskäyttöä rakentamalla reittiopasteita, pitkospuita ja nuotiopaikkoja retkeilijöille myöhemmin kevään aikana. UPM myös peräänkuuluttaa perusteellista keskustelua kestävän metsätalouden pelisäännöistä, eri toimijoiden vastuusta ja osallistamismalleista.

Ärjänsaari on yksi UPM:n omistamista metsätiloista, joita yhtiö hoitaa vastuullisen metsänhoidon periaatteiden mukaisesti. UPM valmisteli vuonna 2014 Ärjänsaaren hoito- ja käyttösuunnitelman, jonka viranomaiset hyväksyivät joulukuussa 2014. Suunnitelma kattaa saaren toiminnan kehittämisen kokonaisuutena ja ottaa huomioon saaren virkistyskäytön, maiseman ja monimuotoisuuden.

"UPM on osallistanut sidosryhmiään koko suunnitteluprosessin ajan. Yhtenä tavoitteenamme on ollut varmistaa saaren virkistyskäytön säilyminen. Viimeisimmän sidosryhmäkuulemisen järjestimme viime viikolla Kajaanissa. Erityisenä paikallisena huolenaiheena nousi esille saaren virkistyskäytön turvaaminen sekä hakkuiden myötä lisääntyvä tuulituhoriski. Saaren paikallishistorian säilyttäminen nousi myös esille. Sen lisäksi myös luontojärjestöt ovat viime viikkoina esittäneet huolensa", toteaa metsäjohtaja Sauli Brander.

"Kajaanin tilaisuuden jälkeen olemme sopeuttaneet hakkuusuunnitelmaamme ja leutojen säiden vallitessa haluamme varmistaa, että työt voidaan saattaa loppuun turvallisesti. Puunkorjuu on lopetettu, kalusto siirretään mantereelle ja puu toimitetaan jalostettavaksi".

Saari on Natura 2000 -alue, jonka ranta-alueet sekä sisäosien arvokkaat luontotyypit on suojeltu. Ympäristöviranomaiset ovat todenneet, että metsätaloutta voi harjoittaa saaren sisäosissa luontoarvot säilyttäen ja että nykyistä laajempaan suojeluun ei ole tarvetta. Saaren keskiosassa on talousmetsää, jossa nyt on korjattu puuta.

"Ärjänsaaren valmistelu oli mielestämme poikkeuksellisen huolellinen osallistamisprosessi. Kuitenkin kävi niin, että sidosryhmät alkoivat tuoda huolenaiheita esille vasta, kun suunnitelma oli jo hyväksytty ja toiminta käynnistynyt. Tämä on kestämätön tapa toimia, ja joudumme kysymään, voiko suomalaisessa metsäympäristössä toimia ennakoitavasti. Kysymys liittyy myös  Suomen biotalous-strategian toteutukseen laajemmin. Pelisäännöistä on käytävä keskustelua, ja UPM haluaa käydä dialogia kaikkien sidosryhmien kanssa. Näemme tämän kaikkien yhteisenä etuna", sanoo UPM Biorefining -liiketoiminnan johtaja Heikki Vappula.

UPM järjestää keskiviikkona 10.2. kello 13.00 alkaen Ärjänsaaressa opastettuja kierroksia, joissa osallistujilla on mahdollisuus tutustua saaren luontoon, toteutettuihin hakkuisiin sekä saaren kehittämissuunnitelmaan.

Lisätietoa 10.2. tilaisuudesta löydät verkkopalvelustamme www.metsämaailma.fi

Lisätietoja:
Metsäjohtaja Sauli Brander, puh. 040 567 41 55
UPM Biorefining -liiketoiminnan johtaja Heikki Vappula, puh. 0400 91 29 08

UPM Mediasuhteet
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 19 600 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Tilaa