UPM vähensi työtapaturmia 70 prosenttia kolmessa vuodessa

Report this content

(UPM, Helsinki, 10.2.2015 klo 10.00) - UPM:n kolmivuotinen Työturvallisuuden ryhtiliike 2012-2014 -ohjelma vähensi työtapaturmia merkittävästi. Ohjelman aikana UPM:n tapaturmataajuus* laski 70 prosenttia 15,2:sta 4,4:ään.

Työturvallisuuden ryhtiliike 2012-2014 oli koko UPM:n henkilöstön yhteishanke, jossa keskityttiin yhtiön työturvallisuuden ja turvallisuuskulttuurin edistämiseen. Laajassa ohjelmassa paneuduttiin työturvallisuuteen uudella tavalla ja pyrittiin ehkäisemään tapaturmia riskien tunnistamisen ja ennakoivan riskienhallinnan avulla. Ohjelman onnistuminen perustui johdon vahvaan sitoutumiseen sekä työntekijöiden ja urakoitsijoiden aktiiviseen osallistumiseen.

Ohjelman seurauksena UPM:n poissaoloon johtaneiden työtapaturmien määrä miljoonaa työtuntia kohden laski maailmanlaajuisesti 70 prosenttia. Vuoden 2012 alun vertailulukua 15,2 onnistuttiin laskemaan 4,4:ään vuoden 2014 loppuun mennessä. Poissaoloon johtaneiden onnettomuuksien määrä laski 2011-2014 merkittävästi 550:stä 155:een.

"Parannus on erinomainen. Olemme pystyneet nostamaan turvallisuuskulttuurimme kokonaan uudelle tasolle. Kaikki UPM:läiset ovat myötävaikuttaneet tuloksiin ja voimme olla niistä erittäin ylpeitä", sanoo UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen.

UPM:n työturvallisuuskäytännöt perustuvat yhtiön turvallisuusstandardeihin, jotka laadittiin osana Työturvallisuuden ryhtiliike -ohjelmaa. Standardit määrittävät työturvallisuuden ja turvallisuustoimien edellytykset, ja ne ovat käytössä kaikissa UPM:n toimipisteissä eri puolilla maailmaa. Tulevan kolmen vuoden aikana UPM keskittyy paikallisten käytäntöjen hiomiseen.

"Erinomaiset tulokset ovat rohkaisseet meitä nostamaan rimaa entisestään. Ensimmäinen tavoitteemme oli laskea tapaturmataajuus alle 5:n. Nyt tähtäämme jo alle 3:een", Pesonen jatkaa.

Riskien tunnistamisen ja tapaturmien ehkäisemisen avaintekijät ovat huolellinen perehdytys ja työkohtainen turvallisuuskoulutus.

Työntekijöiden riskien tunnistamista on edelleen parannettu järjestämällä turvallisuuskoulutuksia, jakamalla tietoa läheltä piti -tilanteista ja rohkaisemalla työntekijöitä ilmoittamaan kaikista vaaratilanteista ja turvallisuuspuutteista.

UPM käynnisti vuonna 2015 uuden hankkeen, jonka puitteissa kaikille yhtiön työntekijöille järjestetään säännöllisiä päivitettyjä turvallisuuskoulutuksia. Näin varmistetaan, että tiedot ja käytännöt pysyvät ajan tasalla.

Lisätietoja UPM:n turvallisuuskoulutuksista UPM Viewpoint -blogissa, jossa on nähtävillä myös UPM:n uusin turvallisuuskoulutusvideo STOP.

 * Poissaoloon johtaneiden onnettomuuksien määrä miljoonaa työtuntia kohden

Lisätietoja antaa:

UPM, Media Desk
puh. 040 588 3284
ma-pe klo 9-16
media@upm.com

www.twitter.com/UPM_News
www.facebook.com/UPMGlobal
www.linkedin.com/company/upm-kymmene

UPM uudistaa bio- ja metsäteollisuutta. Rakennamme kestävää tulevaisuutta kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Paper Asia, UPM Paper Europe and North America ja UPM Plywood. Tuotteemme valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne ovat kierrätettäviä. Palvelemme asiakkaitamme maailmanlaajuisesti. Yhtiössämme työskentelee noin 20 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Helsingin pörssissä. UPM - The Biofore Company - www.upm.fi

Tilaa