Tutkimus: Suomalaiset odottavat kauraleivältä hyvin korkeaa kaurapitoisuutta

Vaasan laittaa kauramerkkinsä jakoon myös muille valmistajille

Yli puolet suomalaisista (56 %) olettaa, että kauraleivässä on vähintään 50 prosenttia kauraa, kertoo tuore tutkimus.* Valtaosa myös pitää korkeaa kaurapitoisuutta tärkeänä asiana (71 %). Todellisuudessa kauraleipien kaurapitoisuudet vaihtelevat arviolta 10­–100 prosentin välillä. Harva kuitenkaan huomaa sitä, sillä merkintäkäytännöt ovat kirjavat ja vain joka toinen meistä tarkistaa leivän kaurapitoisuuden kaupassa.

Suomalaiset syövät yhä enemmän kauraleipää ja suosivat mahdollisimman kaurapitoisia leipiä. Vaasanin kauraleivissä huiminta vauhtia kasvaa yli 50 prosenttia kauraa sisältävien leipien kulutus, jopa 59 % viime vuonna. Suomalaiset tuntevat kauran terveysvaikutukset hyvin: beetaglukaani alentaa kolesterolia ja on hyväksi sydämelle, ja kauran kuidut hellivät vatsaa. Siksi suomalaiset myös haluavat syödä mahdollisimman kaurapitoisia leipiä. Vaasanin teettämän kyselytutkimuksen mukaan 71 prosentille kuluttajista kauraleivän mahdollisimman suuri kaurapitoisuus on tärkeä asia.

”Tutkimuksemme mukaan vain 52 prosenttia kuluttajista tarkastaa leivän kaurapitoisuuden ostaessaan. Yllätys voi olla melkoinen, jos kotona huomaa, että kauraleiväksi nimetyssä tuotteessa onkin vain muutama prosentti kauraa. Kaura on haastava leivottava, ja kauraleivissä on usein vehnää, jotta taikinaan saadaan sitkoa”, huomioi Vaasan Oy:n kaupallinen johtaja Minna Cousins.

Vaasan laittaa oman kauramerkkinsä jakoon

Yli puolet suomalaisista (56 %) olettaa, että kauraleivässä on vähintään 50 prosenttia kauraa. Tällaisia kauraleipiä on kahden suurimman ruoan verkkokaupan kauraleivistä alle puolet (40 %)**. Kauran ilmoitettu osuus käytetystä viljasta vaihtelee kauraleivissä noin 10 ja 100 prosentin välillä. Lisäksi kaupan hyllyltä löytyy useampi kauraleipä, jossa kaurapitoisuutta ei ole ilmoitettu kauran osuutena käytetystä viljasta, vain sen osuus koko leivän painosta. Ruokavirasto suosittaa, että kauran määrä ilmoitettaisiin myös painoprosentteina kauraleivän viljaraaka-aineesta. Vaasanin tutkimuksen mukaan jopa 68 % suomalaisista on sitä mieltä, että leipää, jossa on alle 50 % kauraa, ei voi kutsua kauraleiväksi.

”Otamme toiveet ja ohjeistukset vakavasti. Kauramerkkimme leipäpussin etupuolella kertoo leivän kaurapitoisuuden selkeästi yhdellä vilkaisulla, ja haluamme kannustaa muita toimijoita samaan avoimuuteen. Koko ala hyötyy läpinäkyvyydestä, jota kuluttajat toivovat. Siksi annammekin kauramerkkimme myös muiden halukkaiden valmistajien käyttöön. Kauramerkin painokelpoinen ja muokattava tiedosto on ladattavissa verkkosivuiltamme”, Cousins kannustaa.

Lisätietoja:

Minna Cousins, kaupallinen johtaja, Vaasan Oy
p. 040 553 4949 tai minna.cousins@vaasan.com

Anni Pyykkö, ulkoisen viestinnän asiantuntija, Vaasan Oy,
p. 040 826 8254 tai
anni.pyykko@vaasan.com

*IRO Research Oy, Vaasan Oy:n 1000 suomalaista -kuluttajatutkimus 5/2019, n=1000
**Hakusanana ”kauraleipä”, haku suoritettu 6.8.2019 osoitteissa k-ruoka.fi ja foodie.fi

Kauramerkin voi ladata täältä.


Vaasan Oy
on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 600 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä viidessä leipomossa eri puolilla Suomea ja tehtävänämme on vahvistaa leipomotoimialan elinvoimaisuutta Suomessa. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat, Vaasan Taika ja Vaasan Kauratyynyt. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. Liikevaihtomme vuonna 2018 oli 187 miljoonaa euroa. www.vaasan.fi 

Avainsanat:

Yrityksestä

Vaasan Oy on suomalainen leipomoalan yritys, joka työllistää Suomessa noin 600 henkilöä. Yhtiön historia ulottuu aina vuoteen 1849, mikä tekee meistä Suomen vanhimman valtakunnallisen leipomoalan toimijan. Leivomme suomalaisten rakastamia leipiä viidessä leipomossa eri puolilla Suomea ja tehtävänämme on vahvistaa leipomotoimialan elinvoimaisuutta Suomessa. Tunnetuimpia tuotemerkkejämme ovat Vaasan Ruispalat, Vaasan Taika ja Vaasan Kauratyynyt. Suomen lisäksi leivomme myös Baltian maissa. Omistajamme Lantmännen Unibaken kautta olemme osa ruotsalaisten maanviljelijöiden omistamaa Lantmännen-monialakonsernia, joka on yksi Euroopan suurimpia toimijoita bioenergia-, kone-, maatalous- ja elintarviketoimialalla. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli 180 miljoonaa euroa. www.vaasan.fi

Tilaa