Kansallinen Korvapuustipäivä kutsuu herkuttelemaan 4. lokakuuta
Lokakuun ensimmäisenä lauantaina 4.10. juhlitaan Kansallista Korvapuustipäivää, jonka tavoitteena on saada ihmiset nauttimaan arjen herkutteluhetkestä suussa sulavan korvapuustin parissa. Perinteisessä korvapuustissa yhdistyvät sula voi, makoisa sokeri ja mausteinen kaneli, jotka vievät ajatukset lapsuuden leppoisiin lauantaipäiviin, jolloin ei ollut kiire minnekään. Juuri uunista tulleen lämpimäisen kera vietetty kahvi- tai kaakaohetki vie korvapuustin nauttijan stressivapaalle alueelle, jossa on lupa nauttia herkullista tuoretta pullaa kiireettömästi keskellä pimenevää syksyä.
Korvapuustien nautiskelun lisäksi myös niiden leipominen kotona on mukavaa ja rentouttavaa, mutta kiireisessä arjessa ei kotipullan leivontaan välttämättä aina aika riitä. VAASAN KOTIUUNIN Korvapuusteilla loihdit nopeasti ihanaa pullantuoksua kotiin ilman taikinan vaivaamista, ja tuoretta pullaa saa lautaselle suoraan uunista. Vielä helpommalla pääsee ostamalla VAASAN OOH Pikkupuusteja tai hakemalla VAASAN Kotoisia Korvapuusteja kotiin nautittavaksi lähimmästä paistopisteestä.
Korvapuusti on upea sellaisenaan, mutta pulla käy lisäksi moneen muuhunkin herkkuun, ja VAASANin vinkeillä pullasta voi nauttia uudella tavalla. Kahvipöydän klassikosta saat juhlavan herkun esimerkiksi laittamalla sulatetun VAASAN KOTIUUNIN Korvapuustin kierrepuoli ylöspäin muffinssivuokaan ja koristelemalla koko komeuden raesokerilla tai sokerikuorrutteella.
Tai leikkaa VAASAN KOTIUUNIN Korvapuustit neljään yhtä suureen osaan ja paista herkkupalat uunissa 200 °C lämmöllä 6–8 minuuttia. Koristele jäähtyneet palaset sulatetulla tummalla suklaalla tai sokerikuorrutteella. Voit myös asetella palaset grillitikun nokkaan ja nauttia ilonkiljahduksista!
Korvapuustipäivän juuret ulottuvat Ruotsiin, jossa kanelbullens dagia on vietetty vuodesta 1999 saakka. Silloin Ruotsin kotileivontaneuvosto nimesi päivän juhlistaakseen 40-vuotista olemassaoloaan. Nykyään myös suomalaiset juhlistavat kotoisasti korvapuusteja.
Lue lisää VAASANin korvapuusteista http://www.vaasan.com/portal/fi/tuoreet_leipomotuotteet/tuotteet/kahvileivat/.
Lisätietoja:
Mira Perander, VAASAN Oy, viestintäpäällikkö
Puh. 0204 46 2102
VAASAN on kansainvälinen leivonnan edelläkävijä ja johtava elintarvikealan toimija Pohjoismaissa ja Baltiassa. Olemme myös maailman suurin hapankorppujen ja toiseksi suurin näkkileivän valmistaja. Tuotevalikoimamme koostuu tuoreista leivistä, kahvileivistä, leivonnaispakasteista, hapankorpuista ja näkkileivistä. Meille on sydämen asia olla päivittäisten nautintojen ja terveellisyyden ykkösvalinta. www.vaasan.com
Avainsanat: