TILASTOJA VÄESTÖTIETOJÄRJESTELMÄSTÄ TASKUKOOSSA

Report this content

Väestörekisterikeskuksen Taskutieto 2006 -julkaisu on ilmestynyt. Se sisältää tiiviissä muodossa tietoja väestötietojärjestelmän keskeisistä osa-alueista: väestöstä, rakennuksista ja huoneistoista. Taskutiedon mukaan Suomen väkiluku vuodenvaihteessa 2005–2006 oli 5 255 580 henkilöä. Suomessa asuvien ulkomaalaisten lukumäärä on kasvanut tasaisesti 1980-luvulta lähtien; vuodenvaihteessa heitä oli 113 852 eli 2,2 prosenttia koko väestöstä. Maassamme vakinaisesti asuvista ulkomaalaisista suurinta ryhmää edustivat edelleen Venäjän kansalaiset, heitä oli yhteensä 24 607. Toiseksi ja kolmanneksi suurimpina ryhminä ovat säilyneet Viron (15 426 henkilöä) ja Ruotsin kansalaiset (8 255 henkilöä). EU-maiden kansalaisten osuus Suomessa vakinaisesti asuvista ulkomaalaisista oli joulukuun 2005 lopussa 33,3 prosenttia. Enemmistönä olivat Viron, Ruotsin ja Ison-Britannian kansalaiset. Äidinkielenään ruotsia puhuvia on suomenkielisten jälkeen eniten. Heidän osuutensa on edelleen 5,5 prosenttia väestöstä (289 675 henkilöä). Venäjänkielisiä oli 39 653 ja vironkielisiä 15 336 sekä englannin- ja somalinkielisiä vajaat 9000 henkilöä. Naisten osuus oli vuodenvaihteessa edellisvuosien tapaan miehiä suurempi kaikissa 15 suurimmassa kaupungissa. Ikäluokittain tarkasteltuna miehet hallitsevat tilastoja aina 54 ikävuoteen saakka. Sen jälkeen luvut kääntyvät naisten hyväksi. Yli satavuotiaita Suomessa asui viime vuoden lopussa 352. Heistä naisia oli 301 ja miehiä 51. Vuonna 2005 suosituimmat suomenkieliset tyttöjen ensimmäiset etunimet olivat edelleen Emma, Ella ja Siiri. Ruotsinkielisistä etunimistä suosittiin eniten Emmaa, Idaa ja Emiliaa. Suomenkielisistä poikien etunimistä suosituimpia olivat Veeti, Eetu sekä Aleksi ja ruotsinkielisistä Emil, Oliver ja William. Yleisimmät suomenkieliset sukunimet huhtikuussa 2006 olivat edellisvuosien tapaan Virtanen, Korhonen ja Nieminen. Ruotsinkielisistä sukunimistä yleisimpiä olivat Johansson, Nyman ja Lindholm. Etu- ja sukunimien lukumäärätietoja löytyy enemmän Väestörekisterikeskuksen internetsivuilla olevasta maksuttomasta Nimipalvelusta osoitteesta www.vaestorekisterikeskus.fi. Väestötietojärjestelmä on julkishallinnon tärkein perusrekisteri. Sitä ylläpitävät Väestörekisterikeskus ja 33 maistraattia. Ahvenanmaalla maistraatin tehtäviä hoitaa lääninhallitus. Väestötietojärjestelmä toimii myös osoitelähteenä. Valtakunnallisesta osoitepalvelupuhelimesta, puh. 0600 0 1000 (ruotsinkielinen palvelu 0600 0 1001), voi tiedustella jokaisen Suomessa väestötietojärjestelmään merkityn henkilön osoitetietoja. Vuonna 2005 Osoitepalvelun kautta luovutettiin noin 1 088 000 osoitetta. Omien tietojensa luovuttamisen voi kuitenkin halutessaan kieltää ilmoittamalla siitä maistraatille tai Väestörekisterikeskukselle. Suomen Postin ja väestökirjahallinnon yhteisen muuttoilmoituksen voi tehdä puhelimitse, internetissä tai lomakkeella. Internetissä tehtyjen muuttoilmoitusten määrä on kasvanut voimakkaasti vuoden 2005 aikana, niiden määrä oli 114 533. Vastaava luku vuonna 2004 oli 29 148. Vuosittain tehdään noin miljoona muuttoilmoitusta. Lisätietoja: Tietopalvelupäällikkö Rolf Ahlfors, puh. (09) 2291 6700 tai 050 563 5702 Taskutieto 2006 -julkaisu sekä muita tilastoja löytyy internetsivuiltamme www.vaestorekisterikeskus.fi, kohdasta Tilastot. Tervehtien viestintäsuunnittelija Irene Rissanen, puh. (09) 2291 6717 tai 050 573 7210

Liitteet & linkit