Äkkilähtöihin liittyvien hakujen määrä kolminkertaistui

Report this content

Juhannus oli paikoin poikkeuksellisen kolea ja Helsingissä juhannusta vietettiin kylmimmässä kelissä yli 30 vuoteen kertoo Ilmatieteen laitos.

Viileä juhannus ja kesäkuun alku on näkynyt myös Googlen hauissa. Äkkilähtöihin liittyvien hakujen määrä on kuukauden aikana kolminkertaistunut. Suositut kohteet ovat pysyneet ennallaan, sillä äkkilähtöjä haetaan muun muassa Espanjaan, Thaimaaseen, Turkkiin ja Kreikkaan. Myös kaupunkilomat kiinnostavat.

Mobiililaitteilla hakumäärät ovat kasvaneet vieläkin voimakkaammin ja ne ovat lähes nelinkertaistuneet.

"Kylmä sää saa selvästi ihmiset harkitsemaan loman viettoa lämpimämmässä ilmastossa. Toistaiseksi suurin piikki hauissa oli juuri juhannuslauantaina. Mobiilihakujen runsas kasvu kertoo siitä kuinka ihmiset käyttävät matkapuhelimiaan ja tablettejaan myös mökeillä ja tien päällä", kertoo Googlen toimialajohtaja Eero Korhonen.

Googlen hakukoneella tehdään yli 30 miljoonaa hakua päivässä, joten se antaa hyvän kuvan siitä mikä suomalaisia kulloinkin kiinnostaa.

Hakumääriä vertailtiin ajanjaksolla 24.5.-23.6.

Lisätietoja:

Timo Nurmi, timo.nurmi@zipipopfreud.fi, 0503493597