Google Playn musiikkipalvelu Suomeen

Report this content

Google Play Music, musiikkipalvelu jonka avulla voi kuunnella haluamaansa musiikkia sekä mobiililaitteilla että tietokoneilla, on tänään lanseerattu Suomessa. Google Play Music yhdistää oman musiikin tallennuspalvelun, musiikin suoratoiston, suositteluun perustuvat radioasemat sekä musiikkikappaleiden ostamisen.

Google Play -musiikkipalvelu antaa käyttäjän ladata oman musiikkikokoelmansa verkkoon kuunneltavaksi. Kappaleita voi tallentaa maksutta 20 000 kappaletta ja niitä voi kuunnella mobiililaitteilla tai miltä tahansa koneelta verkossa.

Palvelusta voi myös ostaa musiikkia 18 miljoonan kappaleen valikoimasta joka käsittää niin kaikkien suurten levy-yhtiöiden kuin tuhansien itsenäisten levymerkkien musiikkia.

Kuukausimaksullinen VIP-passi (All Access) antaa rajoittamattoman pääsyn musiikkikirjastoon. Albumeja ja soittolistoja voi myös valita soitettavaksi silloin kun laite on offline-tilassa ilman verkkoyhteyttä.

VIP-passilla käyttäjä voi luoda myös interaktiivisen henkilökohtaisen “radioaseman”, jonka soittama musiikki voi perustua minkä tahansa artistin musiikkiin tai tiettyyn musiikkikappaleeseen. Palvelu luo aseman, joka soittaa samantyyppistä musiikkia. Kappaleita voi lisätä tai poistaa ja kanava näyttää aina mitä se on soittamassa seuraavaksi.

Käyttäjä voi myös selata musiikkiasiantuntijoiden suosituksia ja selata kappaleita genreittäin. “Kuuntele nyt” -välilehti ehdottaa artisteja ja radioasemia joista käyttäjän arvellaan pitävän ja kuuntelun voi aloittaa välittömästi.

Palvelua voi kokeilla ilmaiseksi kuukauden ajan. Jos palvelun tilaa 15.11. mennessä se maksaa ainoastaan 7,99 euroa kuukaudessa ja tarjoushinta on voimassa niin kauan kuin tilaus on voimassa. Normaalihinta 15.11. jälkeen mukaan liittyville on 9,99 euroa kuukaudessa. Itse ladattuja ja ostettuja kappaleita voi kuunnella vaikka ei käyttäisikään maksullista palvelua.

Palvelu toimii osoittessa play.google.com/music

Lisätietoja:

Timo Nurmi, timo.nurmi@freud.fi, 050 3493597