Kutsu: Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi mietojen alkoholijuomien myynnin vapauttamisesta

Report this content

Helsinkiläinen yrittäjä Petri Viglione käynnistää kansalaisaloitteen kansanäänestyksen järjestämiseksi mietojen alkoholijuomien myynnin vapauttamisesta. Kansalaisaloitteen ensimmäiset allekirjoitukset kerätään maanantaina 15.10. klo 15 Helsingin Kolmen sepän patsaalla. Olette tervetulleita paikan päälle kuulemaan lisää aloitteesta ja sen tavoitteista.

Hallitus ja ministeriöt suunnittelevat parhaillaan hallitusohjelman strategisen toimintasuunnitelman mukaista kokonaisuudistusta Suomen alkoholilainsäädäntöön. Viglionen mielestä alkoholilain uudistamista käsiteltäessä olisi erityisen tärkeää ottaa myös kansalaiset mukaan valmisteluun. Viglione katsoo, että kansallisia perinteitä kunnioittava tapa kysyä neuvoa kansalta olisi neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestäminen.

Suomessa on järjestetty kokonaisuudessaan kaksi neuvoa-antavaa kansanäänestystä: niistä ensimmäinen koski kieltolain kumoamista vuonna 1931. Tuolloin 70,6 % äänioikeuttaan käyttäneistä kansalaisista kannatti kieltolain kumoamista. Vuonna 1932 säädetyllä väkijuomalailla alkoholin myyntimonopoli kuitenkin keskitettiin valtiolle ja edelleen valtion omistamalle alkoholiyhtiölle. Keskiolutkauppa vapautettiin vasta vuonna 1969 – tämän jälkeen ei muita vapautuksia olekaan myönnetty.

Keväällä voimaan tullut laki kansalaisaloitteesta on osoittautunut toimivaksi tavaksi edistää suomalaisille tärkeitä aiheita. Esimerkiksi turkistarhauksen kieltoa ajava aloite saavuttaa vaaditut 50 000 allekirjoitusta arviolta noin viikon sisällä.

Keräys aloitetaan 15.10. ja keräys jatkuu kuuden kuukauden ajan 15.4. saakka. Kansalaisaloitteen valmistelussa ja kannatusilmoitusten keräämisessä auttaa kansalaisaloitetoiminnan edistämiseksi perustettu poliittisesti riippumaton Avoin ministeriö.

Ilmoittautumiset 15.10. klo 15 järjestettävään tilaisuuteen osoitteessa http://bit.ly/kansalaisaloite.

Lisätietoja:

Petri Viglione, aloitteen vireillepanija, 040-5013676, petri.viglione@winital.fi
Timo Nurmi, Vaikutustoimisto Freud, 050 3493597, timo.nurmi@freud.fi

Linkkejä:

Aloitteen luonnos Avoin ministeriö -palvelussa
http://www.avoinministerio.fi/ideat/244

Aloitteen Facebook-sivu
http://www.facebook.com/pages/Kansan%C3%A4%C3%A4nestys-mietojen-juomien-myynnin-vapauttamisesta/392121074189893