Suomen ja maailman katsotuimmat YouTube-videot vuonna 2014

YouTuben katsotuin musiikkivideo vuonna 2014 oli Suomessa JVG:n ja Anna Abreun Huominen on huomenna, maailmanlaajuisesti Katy Perryn Dark Horse. Kymmenestä katsotuimmasta ei-musiikkivideosta Suomessa neljä on Smoukahontaksen tuotantoa.

Videopalvelu YouTubella ja itsenäisillä sisällöntuottajilla, tubettajilla, on ollut tapahtumarikas vuosi Suomessa. Elokuussa yli sadan suomalaisen YouTube-tekijän yhdessä järjestämä suurtapahtuma Tubecon kokosi yli 5000 videoista, musiikista, peleistä ja viihteestä kiinnostunutta nuorta Hartwall Areenalle.

YouTube on noussut katsotuimpien sisältökanavien joukkoon Suomessa. Yli 80 prosenttia 10 - 30 -vuotiaista katsoo YouTubea viikoittain ja sen päivittäinen tavoittavuus yli 15-vuotiaiden keskuudessa on 24 prosenttia, kertoo TNS Gallupin alkuvuodesta 2014 tekemä tutkimus. Televisiokanavista samaan yltävät vain YLE TV1 (52%), MTV3 (41%) ja YLE TV2 (34%).

“Suomalaiset tekevät ja kuluttavat innokkaasti kotimaista sisältöä. Näen ilmiön samalla jatkumolla Radio Cityn ja MoonTV:n kanssa. Nykyisin YouTube on keskiössä kun kokeillaan ja synnytetään uutta”, sanoo Googlen toimialajohtaja Tommi Pelkonen.

Marraskuussa YouTube julkisti myös kuukausimaksullisen musiikkipalvelun, Music Key betan, seitsemässä maassa, mukaan lukien Suomi.

YouTube julkaisee Suomen katsotuimpien videoiden listan toista kertaa. Viime vuonna katsotuin musiikkivideo oli Cheekin Timantit ovat ikuisia ja katsotuin ei-musiikkivideo oli Kenneth Haakonsenin armeija-aiheinen versiointi suositusta Harlem Shake -tanssista.

Tänäkin vuonna suomalaiset kuluttivat paljon kotimaista musiikkisisältöä. Yhdeksän kymmenestä katsotuimmasta musiikkivideosta on suomalaisia, ykkösenä tänä vuonna JVG:n ja Anna Abreun video Huominen on huomenna. Videota on katsottu YouTubessa lähes kuusi miljoonaa kertaa.

"Vuosi on ollu tosi huikee ja tää on piste iin päälle. Halutaan kiittää Annaa, että lähti mukaan videoon ja biisiin sekä ohjaaja Joonas Kenttämiestä. Ja kiitos kaikille, jotka on kattonu videon", kommentoi JVG ykkössijaa.

Suomessa ja maailmallakin ilmiöksi noussut Sara Maria Forsberg eli Smoukahontas vie neljä sijaa kymmenen Suomessa katsotuimman ei-musiikkivideon listalta. Katsotuinta videota What Languages Sound Like To Foreigners on katseltu lähes 13 miljoonaa kertaa. Kolmannen sijan napannut videokin liittyy teemaan sillä se on MTV Possen parodia Smoukahontaksen videosta.

Ensimmäinen ulkomainen video Suomen katsotuimpien listalla on viidennelle sijalle sijoittuva First kiss jossa kaksikymmentä tuntematonta henkilöä suutelee toisiaan ensimmäistä kertaa. Videota on katseltu huikeat 94 miljoonaa kertaa. Tällä luvulla video pääseekin globaalisti katsotuimpien ei-musiikkivideoiden listalla kolmanneksi. Ykkösenä on jättiläismäiseksi hämähäkiksi puettua koiraa esittävä piilokameravideo Mutant Giant Spider Dog 113 miljoonalla katselukerralla.

Globaalisti katsotuin musiikkivideo on Katy Perryn Dark Horse.

YouTube julkaisee tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös eniten tilaajamääräänsä kasvattaneet YouTube-kanavat. Listan ykköseksi nousee videobloggaaja Mmiisas jonka kanavaa seuraa nyt yli 130 000 henkilöä. Kymmenen eniten kasvaneen kanavan joukosta yhdeksän edustaa kotimaisia tekijöitä.

"Ihan uskomatonta, miten lyhyessä ajassa kanavani on lähtenyt kovaan nousuun. Olen tehnyt samaa juttua alusta lähtien, ja on tosi siistiä, että ihmiset tykkäävät seurata sitä", kertoo Mmiisas.

---

Katsotuimmat musavideot Suomessa


1. JVG feat. Anna Abreu - Huominen on huomenna

https://www.youtube.com/watch?v=HafrVic4g1w

2. Robin - Kesärenkaat

https://www.youtube.com/watch?v=Ir36HH0VbxE

3. Cheek - Äärirajoille (Official Video)

https://www.youtube.com/watch?v=-3cW6UWojO0

4. Robin - Onnellinen

https://www.youtube.com/watch?v=WriqtZAwewI

5. Nopsajalka - Lupaan olla

https://www.youtube.com/watch?v=-AY5-0uXn9w

6. Diandra - Paha poika (Lyric Video)

https://www.youtube.com/watch?v=gVVytJSwxAo

7. TCT - Rannalle ft. Jontte Valosaari

https://www.youtube.com/watch?v=ZX7SdqERkJY

8. Katy Perry - Dark Horse (Official) ft. Juicy J

https://www.youtube.com/watch?v=0KSOMA3QBU0

9. Justimus - Wunderboy

https://www.youtube.com/watch?v=mEUpIomejk4

10. Teflon Brothers - Maradona (kesä ´86)

https://www.youtube.com/watch?v=rX1o7LtvfmA

Katsotuimmat ei-musavideot Suomessa

1. What Languages Sound Like To Foreigners

https://www.youtube.com/watch?v=ybcvlxivscw

Smoukahontas

2. One Girl, 14 Genres

https://www.youtube.com/watch?v=sQLkJJpAIcU

Smoukahontas

3. Dokahontas - One Girl, multiple languages

MTV Posse

https://www.youtube.com/watch?v=W_XHikyw-84

4. What Languages Sound Like To Foreigners #2

Smoukahontas

https://www.youtube.com/watch?v=vhccAx-2KJ8

5. FIRST KISS

https://www.youtube.com/watch?v=IpbDHxCV29A

6. Mutant Giant Spider Dog (SA Wardega)

https://www.youtube.com/watch?v=YoB8t0B4jx4

7. Angry daddy in Lapland!

https://www.youtube.com/watch?v=YH63N0GyvxM

8. One Girl, 11 Instruments

Smoukahontas

https://www.youtube.com/watch?v=jES8JDRqk70

9. Jimmy Kimmel Chats with His Studio Audience (Guys from Finland)

https://www.youtube.com/watch?v=DvidoBBJSRA

10. Look Up

https://www.youtube.com/watch?v=Z7dLU6fk9QY

Eniten Suomessa kasvaneet youtube-kanavat (eniten uusia tilaajia vuoden aikana)

1. mmiisas (Suomi)

2. Lakko (Suomi)

3. PewDiePie (Ruotsi)

4. eeddspeaks (Suomi)

5. Splay Suomi (Suomi)

6. mentaalisavuke (Suomi)

7. eeddplays (Suomi)

8. MrJallu101 (Suomi)

9. marieeveronica (Suomi)

10. Smokahontas Official (Suomi)

Globaalisti eniten katsotut musavideot

1. Katy Perry - Dark Horse (Official) ft. Juicy J by KatyPerryVEVO

https://www.youtube.com/watch?v=0KSOMA3QBU0

2. Enrique Iglesias - Bailando (Español) ft. Descemer Bueno, Gente De Zona by EnriqueIglesiasVEVO

https://www.youtube.com/watch?v=NUsoVlDFqZg

3. Shakira - Can't Remember to Forget You ft. Rihanna by shakiraVEVO

http://www.youtube.com/watch?v=o3mP3mJDL2k

4. Shakira - La La La (Brazil 2014) ft. Carlinhos Brown by shakiraVEVO

http://www.youtube.com/watch?v=7-7knsP2n5w

5. Jason Derulo - "Wiggle" feat. Snoop Dogg (Official HD Music Video) by Jason Derulo

http://www.youtube.com/watch?v=hiP14ED28CA

6. Iggy Azalea - Fancy (Explicit) ft. Charli XCX by iggyazaleamusicVEVO

http://www.youtube.com/watch?v=O-zpOMYRi0w

7. Sia - Chandelier (Official Video) by SiaVEVO

http://www.youtube.com/watch?v=2vjPBrBU-TM

8. Taylor Swift - Shake It Off by TaylorSwiftVEVO

http://www.youtube.com/watch?v=nfWlot6h_JM

9. Meghan Trainor - All About That Bass by MeghanTrainorVEVO

http://www.youtube.com/watch?v=7PCkvCPvDXk

10. Nicki Minaj - Anaconda by NickiMinajAtVevo

http://www.youtube.com/watch?v=LDZX4ooRsWs

Globaalisti eniten katsotut ei-musavideot

1. Mutant Giant Spider Dog (SA Wardega) by SA Wardega

https://www.youtube.com/watch?v=YoB8t0B4jx4

2. Nike Football: Winner Stays. ft. Ronaldo, Neymar Jr., Rooney, Ibrahimović, Iniesta & more by Nike Football

https://www.youtube.com/watch?v=3XviR7esUvo

3. FIRST KISS by Tatia PIlieva

https://www.youtube.com/watch?v=IpbDHxCV29A

4. The Voice IT | Serie 2 | Blind 2 | Suor Cristina Scuccia - #TEAMJ-AX by TheVoiceOf Italy

https://www.youtube.com/watch?v=TpaQYSd75Ak

5. iPhone 6 Plus Bend Test by Unbox Therapy

https://www.youtube.com/watch?v=znK652H6yQM

6. Bars & Melody - Simon Cowell's Golden Buzzer act | Britain's Got Talent 2014 by Britain's Got Talent

https://www.youtube.com/watch?v=g3Rf5qDuq7M

7. Budweiser Super Bowl XLVIII Commercial -- "Puppy Love" by Budweiser

https://www.youtube.com/watch?v=uQB7QRyF4p4

8. Devil Baby Attack by DevilsDueNYC

https://www.youtube.com/watch?v=PUKMUZ4tlJg

9. Goku vs Superman. Epic Rap Battles of History Season 3. by ERB

https://www.youtube.com/watch?v=0MW9Nrg_kZU

10, 10 Hours of Walking in NYC as a Woman by Street HarassmentVideo

https://www.youtube.com/watch?v=b1XGPvbWn0A

Lisätietoja:

Globaali lehdistömateriaali: https://sites.google.com/site/ytrewindpress/

Timo Nurmi, 050 3493597
timo.nurmi@zipipopfreud.fi